tänään siinä oli ensimmäisen kerran asillainen juttu Huhtasaaresta. Taitaa olla käynyt niin, että HS tilanne on normalisoitunut suvatuksen, homotuksen ja mamutuksen kiimasta.
Onko HS sairastunut vai mistä johtuu, että
Funlandiankansalainen
485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voisiko olla niin että itse olisit tervehtynyt ?
Terveeksi minut on todettu viimeksi 2 vkoa sitten, jopa erinomaisen kuntoiseksi, joten kai siihen on uskominen. Sensijaan HS on alkanut ymmärtään kansaa. Se ei voi olla sattuma. Voisiko se johtua HS valaistuksesta, siitä että somen ulkopuolellakin on elämää. Olisiko joku HS toimittaja uskaltautunut tai sitten ajettu ulos omasta pikkupiiristään ja kohdannut valaistuksen. Elämää on somen ja FB ulkopuolellakin ja varsin todellista sellaista kaiken lisäksi. Kukaanhesarista sitä ei varmaan vapaehtoisesti ole kohdannut, sen verran syvissä vesissä ja lyhyessä liekassa HS toimittajat kiertävät.
Kyse on vain siitä, että pressanvaalit on jo käyty ja uusiin vaaleihin on vielä aikaa.
Voit olla varma, että "Helsingfors Dagbladet " jatkaa taas ainoan suomalaisuutta puolustavan puolueen edustajien haukkumista, kun seuraavat vaalit lähestyvät.
Yksi vankka peruste lienee myös se ettei Huhtasaarelta ainakaan hengästyttävän tiuhaan ole asiallista uutispuuroa ollut tarjollakaan. :)