Miten saisi halvimmalla tilavan ja hyvän ponttoonilautan tehtyä.
On alkanu tuntua, että sellainen 2,5m x 6m kokoinen lautta on paljon parempi, kuin aina ahtaaksi käyvät veneet, joissa on nökötettävä pitkä päivä samalla paikalla.
ja koko lautan peittävä pressukatos, jonka saa sateella kätevästi paikalleen.
Alumiinista niitä on myytävänä, mutta älyttömän kalliita !
Tuliskohan n. puolenmetrin halkaisijaltaan olevasta PVC putkesta halvimmat ponttoonit, onko noista kokemusta ?
Ponttooni lautta
27
9716
Vastaukset
- Ihmetouhua
Kyllähän noita laituriponttooneja saapi erikseen ostettua vaikka laiturifirmoilta suorastaan edukkaasti , joskin mahdollisen ponttoonilautan suunnittelussa kannattaa mielestäni lähteä ajatuksesta millaista kantavuutta vehkeelle haetaan ja olisiko ajatus siinä, että laituri nököttää pääosin paikoillaan, vai olisiko sen tarkoitus oikein liikkuakkin.
Jos liikkuvaksi ajateltu, niin kantavuuden mitoittamisessa kandee huomioida jotta vesirajan tulisi täydelläkin kuormalla olla kohtalaisesti ponttoonin profiilin puolen välin alapuolella jottei vehje herkiä sukeltamaan ajettaessa.- mönttööri
Viemäriputket on aika jämäköitä, ja halpoja, mutta niissä on pahuksen karkea jurmutus ulkopinnalla, joka pitää välttämättä saada sileäksi.
Kun ulkopinnaltaan sileäpintaiset ovat liian kalliita.
Joillakin ranta-asukkailla on mahtava mahdollisuus hankkia semmonen laituri, johon pulttaa vain moottorin kiinni, ja saa ajella kuin olohuoneesta, "takkatulen" lämmössä.
Mutta ne ponttoonit, niillä on uskomaton kantokyky, mitä oon selville saanut.
- TOTTAhiivatissa
SE PITÄÄ OLLA AJETTAVISSA,- kuka pirunpöljä sitä nököttää loppuikänsä seikkailemassa laiturin nokalla.
Luulisi sen jo olevan aloituksessa selvästi olevan esille tuotuna. - Jälkiviisastelua
Jos suunniteltu max kulkunopeus on jotain 3-4 solmua, niin voisin kuvitella kysyjän esittämien laituriponttoonien toimivan. Jos vauhti kasvaa esimerkiksi 6 solmuun, pitää ponttoonien pään kohtauskulma veteen miettiä loivemmaksi ja epäilen kyllä "HIRA" periaatteen mukaan jotta ponttoonien halkaisijan tulisi olla suurempi. Jos tavoitellaan plaaninopeuksia niin ponttoonien halkaisija ihan käyttöturvallisuusnäkökulmasta varmaan kokoluokassa halkaisijaltaan 600 - 700 mm soveltuvin riittävän paksuin ainesvahvuuksin tai ehkä tuplaamalla puolimetristen ponttoonien määrän.
Tosin harvemminhan tämmöinen omatoiminen askartelu nyt varsinaisesti on taloudellisesti kannattavaa jos ja kun vehkeen yrittää rekisteröidä veneeksi ja kun trafi kyllä kovin mieluusti edellyttää veneen valmistajalta runko-, kantavuus- ja vakavuuslaskelmia. Mitkä nyt on aika työläitä tehdä jos ei alaan ole aiemmin perehtynyt. Sen sijaan jos haluaakin rakennella laiturista vaikkapa saunalautan, mikä ei liiku kuin hinaamalla, niin semmoinen voisi taloudellisesti onnistuakin.
Jos tekijä muutoin on kätevä käsistään ja haluaa säästää, niin suht halavalla kyllä pääsee jos ei työtuntejaan laske ja hommaa valmiiksi tyyppihyväksytyn ja rekisterissä olevan veneen raadon ja lähtee tuosta raadosta rakentelemaan mieleistään..- ponttoonilautta
Hienoa juttua.Koneena olisi 25hv Johnsonin moottori, jolla kyllä reippaaseen 28 solmun vauhtiin nousee nykyinen vene, joten oletan liukkaaksi tehdyn ponttoonilautankin kulkevan yli 20 solmua pitkillä taipaleilla ihan helposti-tottakai kuormasta riippuen.
PÄÄASIA onkin kalastettavuuden mukavuuden uusiin svääreihin nostaminen, ettei tartte kököttää koko päivää samassa asennosssa kylymällä penkillä, vaan saa kävellä, kuin olohuoneessa. - Viilennystähatunalle
ponttoonilautta kirjoitti:
Hienoa juttua.Koneena olisi 25hv Johnsonin moottori, jolla kyllä reippaaseen 28 solmun vauhtiin nousee nykyinen vene, joten oletan liukkaaksi tehdyn ponttoonilautankin kulkevan yli 20 solmua pitkillä taipaleilla ihan helposti-tottakai kuormasta riippuen.
PÄÄASIA onkin kalastettavuuden mukavuuden uusiin svääreihin nostaminen, ettei tartte kököttää koko päivää samassa asennosssa kylymällä penkillä, vaan saa kävellä, kuin olohuoneessa.Kun noita nopeuksia lähdet arvioimaan, niin ota huomioon märkäpinta ja ilman vastus.
Ei tahdo lautat kulkea noita lukemia, mitä olet kirjoitellut - ilman älyttömiä tehoja. - Jälkiviisastelua
ponttoonilautta kirjoitti:
Hienoa juttua.Koneena olisi 25hv Johnsonin moottori, jolla kyllä reippaaseen 28 solmun vauhtiin nousee nykyinen vene, joten oletan liukkaaksi tehdyn ponttoonilautankin kulkevan yli 20 solmua pitkillä taipaleilla ihan helposti-tottakai kuormasta riippuen.
PÄÄASIA onkin kalastettavuuden mukavuuden uusiin svääreihin nostaminen, ettei tartte kököttää koko päivää samassa asennosssa kylymällä penkillä, vaan saa kävellä, kuin olohuoneessa.No mennäänpä vielä hetkeksi lautan eikun veneen eikun lautan sittenkin rekisteröintiin... Jos kysyjä pudottaisi lautan pituuden hieman alle 5,5 m :iin ja konetehokin olisi hiaman alle 20 hp - niin ei tarttes kulkupeliä rekisteröidä trafiin.
Sitten ponttoonien rakenteeseen. Jos siis käytetään halkaisijaltaan 0,5 metristä PE - laituriponttoonia on yhden 5.5 metrisen ponttoonin noste n. 1000 kg. Kun ponttooneja on kaksi noste on n. 2000 kg. jos vesirajan halutaan yltävän max ponttoonin puoleen väliin niin hyödynnettävä noste on jotain 700 ... 900 kg, mikä on loppukädessäni melkoisen niukka ajatellen ensiksi teräksestä hitsattavaa tukikehikkoa ja painekyllästetystä tehtävää kansirakennetta, joista yhteispainoksi tulee helposti jo 400 - 500 kg. Sitten kun kannelle tulee kalastaja kavereineen yhteensä 6 ukkoa a´80 kg per ukko ja pietarin kalansaalis niin on hyvä jos ukoilla on vielä nenä veden pinnalla kun lautasta loppuu kantavuus..
Jos tuplaisi ponttoonien määrän ja köyttäisi niitä aina pareittain teräspannoilla yhteen, niin siinä vaiheessa kantavuus jo alkaisi olla jotenkin järjellisellä tasolla. Toinen vaihtoehto olisi pitäytyä kahden ponttoonin ratkaisussa, jolloin kummankin ponttoonin halkaisijan tulisi olla n. 70 cm - Jälkiviisastelua
Jälkiviisastelua kirjoitti:
No mennäänpä vielä hetkeksi lautan eikun veneen eikun lautan sittenkin rekisteröintiin... Jos kysyjä pudottaisi lautan pituuden hieman alle 5,5 m :iin ja konetehokin olisi hiaman alle 20 hp - niin ei tarttes kulkupeliä rekisteröidä trafiin.
Sitten ponttoonien rakenteeseen. Jos siis käytetään halkaisijaltaan 0,5 metristä PE - laituriponttoonia on yhden 5.5 metrisen ponttoonin noste n. 1000 kg. Kun ponttooneja on kaksi noste on n. 2000 kg. jos vesirajan halutaan yltävän max ponttoonin puoleen väliin niin hyödynnettävä noste on jotain 700 ... 900 kg, mikä on loppukädessäni melkoisen niukka ajatellen ensiksi teräksestä hitsattavaa tukikehikkoa ja painekyllästetystä tehtävää kansirakennetta, joista yhteispainoksi tulee helposti jo 400 - 500 kg. Sitten kun kannelle tulee kalastaja kavereineen yhteensä 6 ukkoa a´80 kg per ukko ja pietarin kalansaalis niin on hyvä jos ukoilla on vielä nenä veden pinnalla kun lautasta loppuu kantavuus..
Jos tuplaisi ponttoonien määrän ja köyttäisi niitä aina pareittain teräspannoilla yhteen, niin siinä vaiheessa kantavuus jo alkaisi olla jotenkin järjellisellä tasolla. Toinen vaihtoehto olisi pitäytyä kahden ponttoonin ratkaisussa, jolloin kummankin ponttoonin halkaisijan tulisi olla n. 70 cmNiin ja 20 hp:n koneella tuo laitos ei nouse plaaniin. Etenemisvauhti pysynee runkonopeudessa eli vajaassa 6 solmussa, missä vettä lentää kuskin niskaan riittävästi jolloin miellyttävä matkavauhti on n. 3...4 solmua. Jos pistää isomman koneen, niin pitää rekisteröidä jolloin koko homma menee puihin. Jos ton laitoksen haluaa plaaniin, niin HIRA periaatteella voisi onnistua koneteholla 2 x 40 hp, eli kummassakin ponttoonissa oma koneensa...
- Anonyymi
No olipas taas tyhmää tyhmenpikin tarina
- Anonyymi
Jälkiviisastelua kirjoitti:
No mennäänpä vielä hetkeksi lautan eikun veneen eikun lautan sittenkin rekisteröintiin... Jos kysyjä pudottaisi lautan pituuden hieman alle 5,5 m :iin ja konetehokin olisi hiaman alle 20 hp - niin ei tarttes kulkupeliä rekisteröidä trafiin.
Sitten ponttoonien rakenteeseen. Jos siis käytetään halkaisijaltaan 0,5 metristä PE - laituriponttoonia on yhden 5.5 metrisen ponttoonin noste n. 1000 kg. Kun ponttooneja on kaksi noste on n. 2000 kg. jos vesirajan halutaan yltävän max ponttoonin puoleen väliin niin hyödynnettävä noste on jotain 700 ... 900 kg, mikä on loppukädessäni melkoisen niukka ajatellen ensiksi teräksestä hitsattavaa tukikehikkoa ja painekyllästetystä tehtävää kansirakennetta, joista yhteispainoksi tulee helposti jo 400 - 500 kg. Sitten kun kannelle tulee kalastaja kavereineen yhteensä 6 ukkoa a´80 kg per ukko ja pietarin kalansaalis niin on hyvä jos ukoilla on vielä nenä veden pinnalla kun lautasta loppuu kantavuus..
Jos tuplaisi ponttoonien määrän ja köyttäisi niitä aina pareittain teräspannoilla yhteen, niin siinä vaiheessa kantavuus jo alkaisi olla jotenkin järjellisellä tasolla. Toinen vaihtoehto olisi pitäytyä kahden ponttoonin ratkaisussa, jolloin kummankin ponttoonin halkaisijan tulisi olla n. 70 cmKuka niitä nyt rekisteröisi.hulluhan se olisi.minulla monta venettä eikä yksikään rekisterissä.ei mitään järkee.
- ccawwwrvqwerc
Hommaa niitä sinisiä 200 litran tynnyreitä, ja niitä peräkkäin ja kakkosneloset ympärille, ja köysillä kiinni, esim 10kpl riittää isoonkin lauttaaan.
- TYNNYRIT
Toimii varmaan hitaalla nopeudella, eikä lautta mee nurin, jos keulatynnyri puhkeaakin, mutta ei niillä 25-30 solmun vauhtiin pääse ,joka on välttämätön nopeus vaatimus, kun on melkein rannaton ulappa.
- saarimoottorilla
Ponttooni saarta itsekkin tuuminut mutta 5m leveää eli avattavaa /kasetti tms mallia ja 6m pitkänä.
Tuuli noihin vaan ottaa kovaa liikkeessä joten moottoriteho on oltava eikä 5hp hirveästi tuulen yltyessä auta.- OlisiSEhieno
Tuskin tuuli kovasti painaa, jos on matala profiili. Ja pari 10 heppasta isolapaisilla potkureilla, etteivät tyhjää kirnua.
Ei 5hp riitä, kun myötätuuleen.
- LautallaPienoinenKahvila
Jos ajatellaan sitä rekisteröintiongelmaa joka tulee vastaan sekä yli 5,5 metrin pituudesta että yli 20 hp koneesta, niin ehdotan seuraavaa: Halpaa omatekoista lauttaa ei saa plaaniin kuitenkaan (ponttonien muoto, vekottimen lujuus, jäykkyys jne), joten koneeksi riittää melkein mikä vain alle 20 hv.
Sitten se pituusongelma: ei se ole mikään ongelma, kun lauttaa ajataan pitkä sivu edellä, eli ikään kuin poikittain. Tekee vaikka 10 * 5 metriä, niin aluksen pituus on alle 5,5m. Yksinkertaista, rakas Watson.- NOVOIHAN
Niimpä tietenkin.
- Ponttoonilautta
Entäpä jos rälläköisi 70 sm halkaisijaltaan olevat 5,4 m pitkät muoviputket koko pituudeltaan halki, ja hitsauttaisi tasaisen parinsentin paksuisen muovilevyn pohjaksi neljään puolikkaaseen, jolloin kantopinta kasvaisi, ja pintaan nousu olisi jo ihan realistinen ajatus 20 hp moottorilla.
Sillälailla saisi myös ponttoonien keulan viistettyä helposti ylöspäin, ja rakenne olisi matalampi.- Jälkiviisastelua
Todellalla upeaa... Jos raha ei riitä valmiiden ponttonien ostoon, mitkä maksavat koosta riippuen n. 300 - 1000 € / kpl niin mitäpä luulet hitsaustyön erikoisponttoneihin maksavan... kuolleena syntynyt ajatus.
Ja vaikka pelle peloton nyt jotenkin onnistuisi rakentelussa, niin onneksi olkoon olet onnistunut rakentamaan todellisen tappokoneen, mikä leikkaa holtittomasti vettä ja on erittäin vaarallinen jos sen siis saisi suurempiin nopeuksiin, joskin on aika selvää jottei 20 heppaisella tuotakaan laitosta saa plaaniin. Jos haluaa vehkeeseen liukuominaisuuksia niin rakentaa kellukkeet erikseen ja tekee vaikka taivutetusta fanerista keulakulman ja kantotasoja sopiviin paikkoihin... plaanitasojen rakenteenhan ei tarvitse olla umpinainen... Lycka till !! - Anonyymi
Jälkiviisastelua kirjoitti:
Todellalla upeaa... Jos raha ei riitä valmiiden ponttonien ostoon, mitkä maksavat koosta riippuen n. 300 - 1000 € / kpl niin mitäpä luulet hitsaustyön erikoisponttoneihin maksavan... kuolleena syntynyt ajatus.
Ja vaikka pelle peloton nyt jotenkin onnistuisi rakentelussa, niin onneksi olkoon olet onnistunut rakentamaan todellisen tappokoneen, mikä leikkaa holtittomasti vettä ja on erittäin vaarallinen jos sen siis saisi suurempiin nopeuksiin, joskin on aika selvää jottei 20 heppaisella tuotakaan laitosta saa plaaniin. Jos haluaa vehkeeseen liukuominaisuuksia niin rakentaa kellukkeet erikseen ja tekee vaikka taivutetusta fanerista keulakulman ja kantotasoja sopiviin paikkoihin... plaanitasojen rakenteenhan ei tarvitse olla umpinainen... Lycka till !!Osta katamaraani.40 hv pääset 70 solmuun.ei kai sen lautan tarvii pinnassa kulkee.
- lkajdöklfjaölkj
Ostat vain viistetyt putket valmiina. Esimerkiksi sunmuovi piste fi. Jos ruokahalu kasvaa edelleen, hommaa lentokoneen kellukkeet. On aerodynamiikkaa ja hydrodynamiikkaa vaikka vähän kovempaankin ajoon. Niitä pyöritellään melko edullisesti ABS-muovirakeista. Eli tehdään muotti, sinne pari ämpärillistä rakeita ja lämmitettyä muottia sitten pyöritellään ja pysäytellään sen mukaan, miten paljon minnekin haluaa seinämänpaksuutta.
- Ponttoonilautta
OON aatellu ihan samaa, siis neljää lentokoneen ponttoonia. Kaikki vaihtoehdot on otettava huomioon, kun kuitenkin rakennan sellaisen eläkepäivinäni.
- voiskosillämennä
Entä tyhjennetty uima-allas joka nostetaan veteen ja laitetaan kone kiinni, ja eikun menoksi.
- KolmeViisas
Osta kaksi vanhaa samanlaista home Skandia joista saat ponttoonien. Alumiinista tukikehikko jolla yhdistät ne tukevasti toisiinsa, kansi ja mökki alumiini kennolevystä.
Toinen vaihtoehto. Ostat routastyrox paaleja ja veistät mieleisen keulamuodon ja liität riittävästi paaleja jonoon, laminoit muutaman kuitumattokerroksen päälle, laitarähinässä vesivaneeria perään ja muualle niihin tarvitset rakenteellista lujuutta perämoottoreita ja muita kiinnityksiä varten.- Ihmetouhua
Noinkin se onnistuu jos ei laske itelleen tuntipalkkoja
- Anonyymi
Mun mielestä kaikista epämääräisiatä lautoista pitäis maksaa tapporaha ja jos kyseessä on luontoa pilaava ja rakennusmääräyksiä kiertävä saunalautta, pitäisi se maksaa kahdennettuna.
Siis tärkein motiivi noissa on kiertää kaiken maailmanmääräyksiä. Ne ovat paitsi rumia, myäs meluisia jurnuttaessaan kahta solmua eteenpäin. Meriteiden säännöt ovat hukassa mutta niinpä tuollainen onkin ohjailukyvyltään rajoitettu ja kuskikin on promilleissa.- Anonyymi
Pysy sinä vaan kuule ukko rannassa sinä et tarvii minkäänlaista vedenpäällä kulkevaa laitetta.taidat olla espoosta kun noin puutut sellaisiin asioihin mitkä ei sulle kuulu.
- Anonyymi
Oompa nähny erittäin upeitakin kajuuttalauttoja. Eikä niillä määräyksiä kierretä.
Kelluntaliivitkin on vain sakkojen estäjänä mukana, kun mielestäni turvallisuus tulee järjen käytöstä, että kaikki pysyy veneessä, eikä järvessä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185