Turussa vastaanottavia näkijöitä?

Utelias_63

Onko Turussa selvänäkijöitä/ennustajia, jotka a) tietävät ja b) ottavat henkilökohtaisesti vastaan? Kokemuksia kaipailen palveluiden käyttäjiltä, en palvelujen tuottajilta. Elleivät ota vastaan, ketkä puhelimitse vastaanottavat ovat parhaimmat? Kokeilin ennustajat.info etukäteen maksettavaa puhelinpalvelua 20 eurolla. Pääsin kaksi kertaa noin 1,5 minuutin puheluun ns. näkijöiden kanssa. Jonottamisen piti olla maksuton, mutta 20 euroa oli mennyt kahden tympeän eli Ellan ja Tuulian paikalla olleen, nimeänsä ei sanoneen "ennustajan" haparointia kuunnellessa.

3

2242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TiinaZhengKokemukset

      Kävin Tiina Zhengin luona. Hyvät nettisivut, mutta mutta. Kertoo olevansa kirologi, ennustaja feng shui vahvoja osaamisalueitaan. Menin sovittuna ajankohtana kotiin, jossa leijaili lapsen peen haju, tavarat olivat hujan hajan, vaatteita oli kasoittain siellä ja täällä ja muutenkin feng shuit tavallisen tallaajan silmissä näkymättömissä. Hän jankkasi samoja asioita useaan otteeseen, katsoi välillä kättä, tuhersi vihkoonsa ja laski jotain. Kysyin nimittäin syntymäajan kellonlyömineen. Ei jäänyt vakuuttava kuva ja toinkin sen hänelle selvästi esille. En voi missään tapauksessa suositella häntä. Enkä myöskään maksanut hänen taksansa mukaan, koska tunsin oloni huijatuksi. Arvaili paljon, menneisyyden asiat eivät oikein natsanneet jne. jne...

      • Anonyymi

        Minulla oli samanlainen kokemus, samana vuonna Tiina Zhengin kanssa. Olin saanut käynnin lahjaksi, mutta harmitti silti.. Ensimmäisen tapaamisen hän perui ovellaan. No seuraavana ajankohtana pääsin sitten sisälle asuntoon, joka oli, kuten yllä olevan kohtalotoverin tapauksessa, aivan sotkussa. Sohvan nurkalla oli pieni paikka, jossa istuin käytetyn lastenvaipparullan vieressä. Kirologi kävi myös vessassa ennen session aloittamista, ovi oli auki, huuteli sieltä jotain, eikä pessyt käsiään kun tuli takaisin. Teki mieli juosta karkuun jo siinä vaiheessa, mutta lahjansaajan takia jäin. Hän meni aivan sekaisin ja hämmentyi, kun selvisi, että aviopuolisoni on samaa sukupuolta. Kun sitten myöhemmin kysyin lapsensaannin mahdollisuudesta, hän nauroi, että ei, ei, se on teille mahdotonta. ym.ym. Ei ollut luotettavan oloinen ollenkaan, ympäristö ja henkilö olivat epäsiistejä ja kaaottisia. Eniten jäi hämmentämään kummallinen ja epäasiallinen käytös asiakaspalvelutilanteessa. Nyt kun vuosia on kulunut tästä elokuvamaisen absurdista kohtaamisesta, voin todeta onnekseni, etteivät hänen laskelmansa ja "ennustuksensa" pitäneet paikkaansa niin hyvässä kuin pahassakaan.


    • Hämeessäasuvarouva

      Ritva Koskinen hänestä on kuvallinen ilmoitus kun googlaa. Kävin hänen luonaan kaksi vuotta sitten.
      Asuu lähellä TYKS:iä. Vanha Hämeentie 96 ja puh.nro on ilmoituksessa. Hän näki minulle ainakin rakkausasiat oikein näin jälkikäteen ajatellen:) Katsoi korteista ja kertoi asiallisesti mitä näkyy. TuotaTiina Zhengiä olen ajatellut mutta taidan jättää menemättä !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      2112
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1903
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      147
      1846
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1252
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1076
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe