Tämä ei ole erityisesti Hämeenlinnan vaan on valtakunnallinen asia, mutta koskettaa aikanaan myös Hämeenlinnan veronmaksajia. Soteen liittyen näillä näkymillä tulee väliporras, maakuntahallinto omine vaaleineen, valtuustoineen ja hallintokoneistoineen. Soten perimmäinen päämäärä on varmistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus ja laadullinen taso entistä alemmilla kustannuksilla. Säästötavoite valtakunnallisesti on 3Mrd€ vuodessa. Kun uuteen kolmiportaiseen hallintoon aikanaan siirrytään, on kaikkien kolmen portaan yhteisenä velvollisuutena taata, että kustannusten säästötavoite toteutuu ja sen mukana kokonaisveroaste hiukan laskee. Tämä luonnollisesti tarkoittaa, ettei kansalainen-veronmaksajan kokonaisveroaste ei missään tapauksessa saa nousta, vaan sen tulee laskea, edes hivenen. Monen mieleen kuitenkin hiipii epäily päinvastaisesta johtuen siitä, että kolme hallintoporrasta on raskaampi kuin tähänastinen kaksi, byrokratiaa on enemmän ja sen myötä kustannuksia. Avainasia tulee olemaan kuntaveron aleneminen, kun soten kunnilla oleva osuus siirtyy maakunnille. Tästä tärkeästä aiheesta alkakoon keskustelu ajoissa eri foorumeilla.
Kokonaisveroaste vs. uusi maakuntahallinto
beobachter
055
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.