Mannerheim tapatti Tampereen taistelussa

kerron-totta

hirveästi turhaan oman kunnianhimonsa tähden. Saksalaisten noustua maihin punaisten selustaan oli selvää, että punaisten sota on lopussa aika pian. Lisäksi Tampere oli saarrettu eli ruokakin olisi loppunut. Sen takia mikään sotilaallinen syy ei pakottanut valtaamaan Tamperetta vaan M-heimin oma kunnianhimo saada jokin suurvoitto hänenkin omiin nimiinsä, ettei kaikki kunnia sodan voitosta mene Saksaan.

Hiljattain lukemani uutuuskirjan (Raevuori) mukaan Tampereella kaatui n. 600 valkoista ja n. 2000 punaista. No punaisten luvussa on ainakin 1500 antautuneitten teloitusta. Mutta vaikka punaisten kaatuneita ja tapettuja ei laskettaisikaan ihmisiksi niin 600 valkoista on sentäs jotakin eli aika paljon. Lisäksi haavoittuneet ja pysyvästi invalidisoituneet ainakin 1000 valkoista.

Hullu ja keikaroija, ihmishengistä piittaamaton oman kunniansa ajaja se mies oli. Nirppanokka, joka odotti aina saavansa osakseen kumartelua, nuolentaa ja palvontaa.

69

3732

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marski-halusi

      aivan oikein suomalaisten hankkivan merkittävän voiton ennen saksalaisten tuloa, jotta voittoa ei katsottaisi Saksan lahjaksi.
      Tampereen operaatio alkoi 16.3. ja kaupunki antautui 6.4. Saksalaiset nousivat maihin Hangossa 3.4.
      Punaisten nopea luhistuminen johtui yhtä paljon Tampereen tappiosta, kuin saksalaisten tulosta.

      Tappiot ovat sodassa väistämättömiä. Punaisille esitettiin antautumisvaatimus, jolla ainakin valkoisten tappiot olisivat jääneet pois.
      Yhtä väistämätöntä on asiantuntematon jälkiviisaus, josta varsinkaan palstan punikeilla ei ole puutetta.

      Katkeruus vuoden 1918 tappiosta ja bolsevisoinnin epäonnistumisesta on ikuinen.

      Hurskastelu valkoisten tappioilla on ällöttävää sodan aloittaneiden punikkien kannattajilta.

      • kipee-oot

        .....Tampereen operaatio alkoi 16.3. ja kaupunki antautui 6.4. Saksalaiset nousivat maihin Hangossa 3.4....

        Mannerheim tiesi jo paljon aiemmin, että Saksasta on tulossa vahva sotajoukko Suomeen eli nuo päivämäärät eivät kerro mitään.

        ......Katkeruus vuoden 1918 tappiosta ja bolsevisoinnin epäonnistumisesta on ikuinen....

        Henkinen sairautesi estää sinua tajuamasta, että jopa ns. valkoinenkin voi joissain kohdissa arvostella Mannerheimia. Sinulle ainoa oikea ihminen on ihminen joka heittäytyy palvomaan Mannerheimia samalla paatoksella kuin P-Koreassa palvotaan taivaallisia Kimejä. Loput ovatkin sitten epäihmisiä eli stallareita, tilltuja ja Anneja ja mitä ikinä sairaassa päässäsi sanoja kaikuukaan.

        Olen istunut 1970-luvulla kuuntelemassa E-Pohjanmaalta lähtöisin ollutta puhujaa, joka kertoi vakavalla naamalla jo jopa jakelemissaan monisteissa julisti, että Raamatussa kerrottu Ylienkeli Mikael on Mannerheim. Tätä samaa sielunveljeyttä sinäkin kannat ja olet pahasti kipee.

      • kipee-oot

        ......Tappiot ovat sodassa väistämättömiä.....

        Turhat ja tarpeettomat hyökkäykset eivät ole väistämättömiä vaan järkevä sotapäällikkö jättää ne sellaiset pois !

      • Rotat_loukussa

        Vihollisen tärkeän varustelu- ja liikennekeskuksen valtaaminen ei ole turha sotatoimi. Viikkokausien piiritys olisi sitä paitsi ollut ikävä Tampereen valkoisen väestön kannalta.

        Suurin osa tappioista aiheutui siitä, että punaisten vastarinta tiukkeni yllättäen kaupungin lähellä. Vilppulasta alkaen oli hyvienkin asemien valtaamiseen riittänyt pieni kierros metsän kautta sivustaan. Kalevankankaalla ei sivustaa enää ollutkaan ja puolustajan tehtävä muuttui paljon helpommaksi. Eivätkä hyökkäyksen taktiset menetelmät olleet suurvalta-armeijoissakaan kovin kehittyneitä vielä tuohon aikaan, kuten maailmansodan tappioluvuista näkyy.

      • Marskittaja
        kipee-oot kirjoitti:

        "Mannerheim tiesi jo paljon aiemmin, että Saksasta on tulossa vahva sotajoukko Suomeen eli nuo päivämäärät eivät kerro mitään."

        Tietenkin tiesi. Siksihän Tampereen operaatio käynnistettiin. Voitto saatiin ennen kuin saksalaisten tulo alkoi vaikuttaa. Toinen voitto oli Viipurin operaatio.

        "Henkinen sairautesi estää sinua tajuamasta, että jopa ns. valkoinenkin voi joissain kohdissa arvostella Mannerheimia."

        Arvostelu on ihan OK. Olen sitä harjoittanut itsekin. Sen pitää perustua faktoihin, ei poliittiseen kaunaan.

        " Sinulle ainoa oikea ihminen on ihminen joka heittäytyy palvomaan Mannerheimia samalla paatoksella kuin P-Koreassa palvotaan taivaallisia Kimejä. "

        Sen laatuinen palvonta on ominaista palstan stallareille.

        "Loput ovatkin sitten epäihmisiä eli stallareita, tilltuja ja Anneja ja mitä ikinä sairaassa päässäsi sanoja kaikuukaan."

        Aivan. Siis siltä osin kun lykkivät palstalle valeitaan.

        "Olen istunut 1970-luvulla kuuntelemassa E-Pohjanmaalta lähtöisin ollutta puhujaa, joka kertoi vakavalla naamalla jo jopa jakelemissaan monisteissa julisti, että Raamatussa kerrottu Ylienkeli Mikael on Mannerheim. "

        Ei tuo ollut sen kipeämpi, kuin palstalla Mannerheimista loputonta valevyöryä työntävät stallarit

        "Tätä samaa sielunveljeyttä sinäkin kannat ja olet pahasti kipee. "

        Stallarien valeiden oikominen on aina paikallaan. Se on erityisen tervettä.

        "Turhat ja tarpeettomat hyökkäykset eivät ole väistämättömiä vaan järkevä sotapäällikkö jättää ne sellaiset pois ! "

        Ja sata vuotta myöhemmin stallari osaa senkin neuvoa!

      • Mushakustaa
        kipee-oot kirjoitti:

        .....Tampereen operaatio alkoi 16.3. ja kaupunki antautui 6.4. Saksalaiset nousivat maihin Hangossa 3.4....

        Mannerheim tiesi jo paljon aiemmin, että Saksasta on tulossa vahva sotajoukko Suomeen eli nuo päivämäärät eivät kerro mitään.

        ......Katkeruus vuoden 1918 tappiosta ja bolsevisoinnin epäonnistumisesta on ikuinen....

        Henkinen sairautesi estää sinua tajuamasta, että jopa ns. valkoinenkin voi joissain kohdissa arvostella Mannerheimia. Sinulle ainoa oikea ihminen on ihminen joka heittäytyy palvomaan Mannerheimia samalla paatoksella kuin P-Koreassa palvotaan taivaallisia Kimejä. Loput ovatkin sitten epäihmisiä eli stallareita, tilltuja ja Anneja ja mitä ikinä sairaassa päässäsi sanoja kaikuukaan.

        Olen istunut 1970-luvulla kuuntelemassa E-Pohjanmaalta lähtöisin ollutta puhujaa, joka kertoi vakavalla naamalla jo jopa jakelemissaan monisteissa julisti, että Raamatussa kerrottu Ylienkeli Mikael on Mannerheim. Tätä samaa sielunveljeyttä sinäkin kannat ja olet pahasti kipee.

        "Mannerheim tiesi jo paljon aiemmin, että Saksasta on tulossa vahva sotajoukko Suomeen"

        Tietysti tiesi kun oli itse niitä hoputtamassa Suomeen.

      • w.siege

        Saksalaisia tuli Hankoon n.10 000 ei sillä joukolla olisi sotaa voitettu. Valkoisten hyökkäys punaiseen alueelle oli siten perusteltu ja Tampere oli ehdottomasti ensimmäinen tärkeä kohde. 1 MS aikainen sodankäynti oli runsaasti tappioita aiheuttava.

        Toki Mannerheimin Venäjän armeijan komentajana ei tarvinnut musikoiden tappioista välittää ei varmaan Tampereelle tullessa ollut tapaansa muuttanut.

        Tampere oli kuitenkin ratkaiseva tappio punasille.

      • Marskin.manööverit
        Rotat_loukussa kirjoitti:

        Vihollisen tärkeän varustelu- ja liikennekeskuksen valtaaminen ei ole turha sotatoimi. Viikkokausien piiritys olisi sitä paitsi ollut ikävä Tampereen valkoisen väestön kannalta.

        Suurin osa tappioista aiheutui siitä, että punaisten vastarinta tiukkeni yllättäen kaupungin lähellä. Vilppulasta alkaen oli hyvienkin asemien valtaamiseen riittänyt pieni kierros metsän kautta sivustaan. Kalevankankaalla ei sivustaa enää ollutkaan ja puolustajan tehtävä muuttui paljon helpommaksi. Eivätkä hyökkäyksen taktiset menetelmät olleet suurvalta-armeijoissakaan kovin kehittyneitä vielä tuohon aikaan, kuten maailmansodan tappioluvuista näkyy.

        "Suurin osa tappioista aiheutui siitä, että punaisten vastarinta tiukkeni yllättäen kaupungin lähellä"

        Mannerheimin muistelmien mukaan, joita ilmeisesti kukaan palstalainen ei ole koskaan lukenut (yhtä vähän kuin Waffen-SS:ää käsitteleviä kirjoja tai artikkeleita), tuo "vastarinnan koveneminen" ei suinkaan ollut yllättävää, vaan alunperin Tampereen operaatio oli suunniteltu siten, että punaisten vetäytyminen kaupunkiin estettäisiin. Tämä ei onnistunut, koska valkoisten joukot eivät olleet tarpeeksi hyvin koulutettuja suoriutuakseen pitkistä yösuunnistusta vaativista maastomarsseista. Eli Mannerheim ainakin muistelmiensa mukaan tiesi, että kaupunkiin linnoittautuneen vihollisen lyöminen vaatisi raskaita uhreja ja veisi aikaa.

        Viipurin operaatiossa valkoiset onnistuivat paremmin eristämään punaisten joukkoja kaupungin ulkopuolelle. Vielä paremmin se onnistui 1941. Hieman samaan pyrittiin Pyhäjärven taistelussa Petroskoin suunnassa, joskin siellä se saattoi onnistua vain osittain, kun taas etelästä edenneet Laguksen panssarien tukemat jääkärit osoittivat, että myös saksalaisten salamasota-taktiikan tyyppinen hyökkäys oli tehokas ja säästi henkiä sekin. Itse asiassa Kannaksella Viipurin saarrotustaistelu tuli suomalaisjoukoille hyvin kalliiksi, vaikka itse kaupungista ei taisteltukaan ja toisaalta Porlammin saarrokseen jäi suuri sotasaalis ja melkoinen määrä vankeja. Alunperin ajatuksena ollut nopea läpimurto ja isku panssareilla suoraan kiilana Viipuriin olisi saattanut vaatia vähemmän verta, kuten Petroskoin ja Karhumäen vastaavankaltaiset taistelut näyttäisivät vihjaavan, mutta Kannaksen lopun osan valtaaminen ei silloin olisi ollut niin helppoa, kuin se nyt oli. Saarrostustaistelun jälkeen näet Koivistolle paenneet venäläisten päävoimat joutuivat täysin sivuun suomalaisten pääetenimissuunnasta eivätkä kalustonsa pahasti menettäneinä voineet tehdä muuta kuin puolustautua niin kauan, kunnes tulivat evakuoiduiksi. Tämän ansiosta suomalaiset pystyivät etenemään salamannopeasti ja olemattomin tappioin loppumatkan Rajajoelle ja paikoin hieman sen ylikin.

      • kyllä-piisasi
        w.siege kirjoitti:

        Saksalaisia tuli Hankoon n.10 000 ei sillä joukolla olisi sotaa voitettu. Valkoisten hyökkäys punaiseen alueelle oli siten perusteltu ja Tampere oli ehdottomasti ensimmäinen tärkeä kohde. 1 MS aikainen sodankäynti oli runsaasti tappioita aiheuttava.

        Toki Mannerheimin Venäjän armeijan komentajana ei tarvinnut musikoiden tappioista välittää ei varmaan Tampereelle tullessa ollut tapaansa muuttanut.

        Tampere oli kuitenkin ratkaiseva tappio punasille.

        ......Saksalaisia tuli Hankoon n.10 000 ei sillä joukolla olisi sotaa voitettu......

        Äkkiäpä nuo tulivat Hämeenlinnaan ja Lahteen asti. Hyvin olisivat pärjänneet ja olisihan Saksasta tarvittaessa pikkasen lisääkin saatu.

      • mjhvf
        kyllä-piisasi kirjoitti:

        ......Saksalaisia tuli Hankoon n.10 000 ei sillä joukolla olisi sotaa voitettu......

        Äkkiäpä nuo tulivat Hämeenlinnaan ja Lahteen asti. Hyvin olisivat pärjänneet ja olisihan Saksasta tarvittaessa pikkasen lisääkin saatu.

        Ai, että olisi Saksasta lisääkin saatu? Ihanko totta? Saksahan oli jo häviämässä WW I:stä. Miltä rintamilta niillä olis ollut lähetää lisäjoukkoja johonkin Suomen kahakkaan?

      • Operaatio_Michael
        mjhvf kirjoitti:

        Ai, että olisi Saksasta lisääkin saatu? Ihanko totta? Saksahan oli jo häviämässä WW I:stä. Miltä rintamilta niillä olis ollut lähetää lisäjoukkoja johonkin Suomen kahakkaan?

        Huhtikuun alussa Saksalla oli käynnissä ratkaisevaksi tarkoitettu suurhyökkäys länsirintamalla. Brittien ja ranskalaisten tilanne oli välillä huolestuttava eikä tuossa tilanteessa suinkaan näyttänyt siltä, että Saksa olisi häviöllä. Idästä tuotuja reservejä oli runsaasti käytettävissä ja hyökkäysvaihe jatkui heinäkuuhun asti.

        Saksa ei kuitenkaan lopulta saavuttanut hyökkäyksillään alkumenestysten jälkeen yhtään tärkeää strategista tavoitetta, vaan länsivallat selvisivät kriisistä, saivat lisävoimia Amerikasta ja loppukesästä siirtyivät vastahyökkäykseen, jolloin Saksan armeija osoittautuikin yllättävän pehmeäksi. Reservit oli käytetty.

      • Anonyymi
        kipee-oot kirjoitti:

        ......Tappiot ovat sodassa väistämättömiä.....

        Turhat ja tarpeettomat hyökkäykset eivät ole väistämättömiä vaan järkevä sotapäällikkö jättää ne sellaiset pois !

        ” Turhat ja tarpeettomat hyökkäykset eivät ole väistämättömiä vaan järkevä sotapäällikkö jättää ne sellaiset pois !”

        Niinkö? Eihän neukku juri muunlaisia hyökkäyksiä harrastanutkaan Talvisodassa ja Itärintamalla! Ei peräkkäiset ihmisaallot kohti kk-tulta mitään järkeviä ole! Suomessa sellaista esiintyi vuonna 1918 vain yhden kerran ja juuri Tampereen Kalevankankaalla!

    • Tanssivabelvedere

      Punaisilla olisi ollut vähänkin järkeä päässään, niin olisivat luikkineet rakkaaseen Viipuriinsa

      • Nehän-luikkivat

        Tappio tuli Viipurissakin.

      • w.siege

        Niin ne luikkivatkin. Helsingin puolustuksen johtoon ei jäänyt yhtään sotilaskoulutuksen saanutta eikä ketään johtomiehiä.

        Monet punaiset ampuivat ensimmäisen laukauksensa kiväärillä taistelussa saksalaisia vastaan. Ei ihme että Helsinki vallattiin varsin nopeasti.

    • RipatinMuistolle

      Lahtari-Mannerheimistä kerrotaan Marko Tikan ja Antti Arposen kirjassa Koston Kevät 1918, WSOY 1999, erikoinen episodi sivulla 249-250:

      Toivo Tapanainen, Mannerheimin luottolahtari jo 1918 tapahtumien ajoilta, kertoo muistelmissaan Mannerheimin olleen katsomassa Lappeenrannan punakaartin ja Joutsenon rintaman ylipäällikön Viktor Ripatin ja monen muun punapäällikön teloitusta.

      Tapanaisen kertomana: "Puhdistukset saatettiin päätökseen suunnitelmien mukaan ennen suurta voitonparaatia 16.5.1918 Helsingissä, jossa minäkin olin kutsuttuna ja jopa kenraali Mannerheimin juhlapäivällisillä. Päivällisen jälkeen hän kädestä pitäen kiitti puhdistusten ripeästä johtamisesta. Ja kuinka ollakaan, kenraali kertoi nähneensä tämän ainoan elävän kapinakenraalin, suutarikenraali Ripatin Viipurin päävartiossa, jossa häntä säilytettiin, sekä nähneensä, kun tämä ammuttiin päävartion seinän viereen. Ennen kuolemantuomion täytäntöönpanoa Mannerheim kertoi kysyneensä Ripatilta, että tietääkö Ripatti, kuka hän, ratsuväen kenraali, oli. Siihen Ripatti oli vastannut, että kyllä hän on kuullut paljonkin tästä lahtarikenraalista, mutta ensi kertaa hän elävänä tämän näkee ja taitaa olla myös viimeinen."
      Mannerheim oli adjutanttinsa tulkaamana keskustellut Ripatin kanssa. Mannerheimin kysymykseen, pelottiko kuolema, tämä oli vastannut: "Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön."

      Tapanaisen mukaan 5.5.1918 kello 16 jälkeen Ripatti ammuttiin päävartion pihalla. Samalla kertaa ammuttiin Viipurin punakaartin esikuntapäällikkö, toimittaja J. E. Latukka ja Ripatin esikunnan jäsen, toimittaja Emil Lehén.

      Mannerheimin seurueessa ollut Norjan konsuli otti tapauksesta valokuvan. Mannerheim oli tästä Tapanaiselle huolissaan: "Jos leviää sanomalehtiin, että hän, armeijan ylipäällikkö, oli katsomassa päävastustajansa teloituksessa, siitä voi olla haittaa sekä armeijan että hänen itsensä arvovallalle."

      Mannerheim pyysi sotasensuuria olemaan tiukka tällaisia teloituskuvia kohtaan. "Sellaiset kuvat on takavarikoitava, etteivät ne pääse julkisuuteen".

      Tapanaisen muistelmien mukaan paikalla oli koko joukko Viipurin vallannneiden joukkojen johtomiehiä: armeijakunnan komentaja, Tampereen valtauksen jälkeen kenraalimajuriksi ylennetty Karl Wilkman (josta tuli Suomen sotaväen päällikkö, vuodesta 1919 Kalle Wilkama), rykmentin komentaja Georg Londen, Sihvon esikunnan jäsen kapteeni Into Auer, Viipurin komendantti kapteeni Adolf Finne ja tämän adjutantti tohtori B. Palmberg sekä vartio-osaston johtaja Emil Hietalahti.

      Maininnat Ripatista löytyy täältäkin:

      https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/51680/URN:NBN:fi:jyu-201610254433.pdf

      • w.siege

        Muuten ihan sujuva juttu mutta ei ole totta. Tapanainen ei kirjoittanut koskaan muistelmiaan. Eikä juttusi muutenkaan täsmää Keskisarja: Viipuri 1918 teoksen kanssa.

    • PetturiltaNäyttää

      Entäs Mannerheimin tekemät käännöt ja liikut?

      Eräs kommentti hieman muunnettuna:

      Tullinpuomin nimeksi pitäisi vaihtaa Pettureiden portti. Siitä alkaa Mannerheimin tie. Kun Keisarin upseeri komentaa kapinallisten joukkoa provinssissa, vaikka Keisarin perhettä on vielä elossa....

      http://kemppinen.blogspot.com/2006/10/vkivallan-ihannoinnista.html

      • TiltuValehteleeAINA

        Näyttää vain muutaman jäljelle jääneen stallarin silmään!

        Ei täällä nimiä muuteta pelkästään 0,3:n prosentin kannatuksen omaavien stallarien mukaan!

        Marski komensi valkoista armeijaa jo itsenäistyneessä Suomessa kun taas bolsevistisella Venäjällä oli bolsevikit vallassa ja tsaariperhe vangittu ja kohta murhattukin!

        Melkoinen aasinsilta, jopa Tiltutasolla!

      • Valehtelet-taas

        Stalalri: "Tullinpuomin nimeksi pitäisi vaihtaa Pettureiden portti. Siitä alkaa Mannerheimin tie. Kun Keisarin upseeri komentaa kapinallisten joukkoa provinssissa, vaikka Keisarin perhettä on vielä elossa...."

        Mannerheimintie ei ala Tullinpuomista.

        Keisari luopui vallasta maaliskuussa 1917.

        Mannerheim siirrettiin Venäjän armeijasta reserviin syyskuussa 1917.

        Suomen julistauduttua itsenäiseksi hän teki tilit selviksi Venäjän armeijan yleisesikunnassa joulukuussa 1917.

        Suomessa Mannerheim nimitettiin sotilaskomitean pj:ksi 15.1. 1918.

        Hallituksen joukkojen ylipäälliköksi hänet nimitettiin virallisesti 25.1. 1918.

        Kapinallisia olivat Venäjällä bolsevikit ja Suomessa punikit

    • svetsnikov

      Eiköhän tuo venäläisiltä oppinut, vaikka talvisodassa ja jatkoerässäkin käytettiin ukkoa monesti kuin idässä ja Saksassa oltaisi. Yhden valkoisen mukaan ruottalaiset vapaawhtoiset olivat 'melko reikäisiä' taistelujen jälkeen.

    • varmaanmonta

      Kuinka monta lehtimäki on tappanut.

    • Taisteluja-johtavat

      rintamakomentajat. Tappiot syntyvät heidän johdollaan. Suurtaisteluissa ne ovat aina pahat komentajien taidoista riippumatta.

      Mannerheimilla oli tietysti ylipäällikkönä kokonaisvastuu. Hän kantoi tappioista päivittäistä murhetta.

      Suomen armeija tuotti kyllä viime sodassa viholliselle yleensä 4-5 kertaiset tappiot omiin verrattuna.
      Se kai stallareita eniten pänniikin.

      Mannerheim oppi muuten jo tsaarin armeijassa alkuvaikeuksien jälkeen, että tietyissä tilanteissa tuli tappioita välttää, mutta toisissa oli taisteltava loppuun asti niistä välittämättä.

      Sellaisia olivat molempien sotien loppuvaiheet.

      Marski muuten otti ainoan kerran yhteyttä vastapuoleen esittäessään Tukholman kautta, että solmittaisiin aselepo turhien tappioiden välttämiseksi. NL suostui siihen tulitettuaan tosin vuorokauden ajan myös aselevon aikana.

      • katos-poikaa

        Pöhvelikö väittää tosissaan, että Nikolai Verisen armeija yritti välttää tappioita. Pervo Kustaa osallistui Brusilovin hyökkäyksessä yhteen ihmiskunnan historian verisimmistä taisteluista.

      • viinako-lääkitsi

        .....Hän kantoi tappioista päivittäistä murhetta.....

        Mutta kesti kuitenkin vai itkikö iltaisin itsensä uneen tappioita surressaan. Sen takia kai tarvitsi viinaa niin tolkuttomasti kun ei enää kestänyt satojen miesten päivittäistappioita selvin päin.

      • Lykkäät-valeita

        Kirjoitin Mannerheimista, en Venäjän armeijasta yleensä.
        Mannerheimin joukot eivät osallistuneet Brusilovin hyökkäykseen, vaan olivat reservissä. Tosin hyökkäysvalmiina, mutta eivät ehtinet mukaan.
        Sinänsä Brusilovin hyökkäys ei ollut sen verisempi kuin länsivaltojen hyökkäykset länsirintamalla. Se kyllä epäonnistui yhtä kohtalokkaasti.

      • Marskin-tavat
        viinako-lääkitsi kirjoitti:

        .....Hän kantoi tappioista päivittäistä murhetta.....

        Mutta kesti kuitenkin vai itkikö iltaisin itsensä uneen tappioita surressaan. Sen takia kai tarvitsi viinaa niin tolkuttomasti kun ei enää kestänyt satojen miesten päivittäistappioita selvin päin.

        Marski esitytti itselleen päivittäiset tappiot kolmasti. Hän halusi ne eriteltyinä rykmenteittäin sekä henkilöstöryhmittäin.

        Marski nautti päivittäin yhden ryypyn lounaalla ja kaksi päivällisellä. Lisäksi hän saattoi ottaa kahvin kanssa konjakin.

        Kenraali Heinrichsin mukaan hän ei koskaan nähnyt Marskia juopuneena.

      • Brusilov-kahdesti
        Lykkäät-valeita kirjoitti:

        Kirjoitin Mannerheimista, en Venäjän armeijasta yleensä.
        Mannerheimin joukot eivät osallistuneet Brusilovin hyökkäykseen, vaan olivat reservissä. Tosin hyökkäysvalmiina, mutta eivät ehtinet mukaan.
        Sinänsä Brusilovin hyökkäys ei ollut sen verisempi kuin länsivaltojen hyökkäykset länsirintamalla. Se kyllä epäonnistui yhtä kohtalokkaasti.

        Brusilovin ensimmäinen hyökkäys kesällä 1916 murskasi itävaltalaiset ja johti suureen voittoon.
        Toinen eli "Kerenskin hyökkäys" kesällä 1917 päättyi tappioon ja armeijan hajaantumiseen.
        Siinä Mannerheim ei ollut lainkaan mukana, vaan oli etelärintamalla.

      • eilännenvika
        Lykkäät-valeita kirjoitti:

        Kirjoitin Mannerheimista, en Venäjän armeijasta yleensä.
        Mannerheimin joukot eivät osallistuneet Brusilovin hyökkäykseen, vaan olivat reservissä. Tosin hyökkäysvalmiina, mutta eivät ehtinet mukaan.
        Sinänsä Brusilovin hyökkäys ei ollut sen verisempi kuin länsivaltojen hyökkäykset länsirintamalla. Se kyllä epäonnistui yhtä kohtalokkaasti.

        Saksahan se toi idästä länteen miljoona ukkoa sata vuotta sitten Venäjän petettyä liittolaisensa. Veristä siitä tuli, koska ranskalaiset ja britit eivät halunneet joutua hunnien vallan alle.

      • Anonyymi
        viinako-lääkitsi kirjoitti:

        .....Hän kantoi tappioista päivittäistä murhetta.....

        Mutta kesti kuitenkin vai itkikö iltaisin itsensä uneen tappioita surressaan. Sen takia kai tarvitsi viinaa niin tolkuttomasti kun ei enää kestänyt satojen miesten päivittäistappioita selvin päin.

        Viinan käytön sepittelet taas kerran omassa päässäsi! Ei toistelu valetta todeksi tee!

    • Ghgky

      Heikkotasoinen aloitus ei osaa mitään.

    • Mannerheim oli kansanmurhaaja , hänen patsaansa pitäisi poistaa kaikkialta Suomesta. Hän kuuluu samaan kastiin kuin Kamputseian Pol Pot , Saksan Hitler joka sentään ymmärsi tehdä itsemurhan tai Jukoslavian entiset johtajat 90 luvulla Serbit, Kroatit, Albaanit ym: ym.

      • StallarinTurhaaVäkinää

        Mannerheim oli viime sotien ylipäällikkö, joka pelasti Suomen ja hänet valittiin suuressa äänestyksessä ykköseksi sarjassa ”merkittävin suomalainen kautta aikojen”.

        Sinulla voi olla hänestä toisenlainen käsitys, mutta älä silti odota liikoja!

        Patsas on pystyssä vielä kauan sen jälkeen kun sinusta ei kukaan ole kuullutkaan!

      • on.se.mikä.on
        StallarinTurhaaVäkinää kirjoitti:

        Mannerheim oli viime sotien ylipäällikkö, joka pelasti Suomen ja hänet valittiin suuressa äänestyksessä ykköseksi sarjassa ”merkittävin suomalainen kautta aikojen”.

        Sinulla voi olla hänestä toisenlainen käsitys, mutta älä silti odota liikoja!

        Patsas on pystyssä vielä kauan sen jälkeen kun sinusta ei kukaan ole kuullutkaan!

        ......hänet valittiin suuressa äänestyksessä ykköseksi sarjassa ”merkittävin suomalainen kautta aikojen”.......

        Osa ihmisistä ihannoi tunnottomia murhaajia. Niin on myös Srebrenican teurastaja Ratko Mladic erittäin suosittu serbien keskuudessa. Mutta silti massamurhaaja suosiostaan huolimatta.

      • TurhaVäite

        Mutta Mannerheim ei ollut mikään ”tunnoton murhaaja” vaan Suomen pelastaja!

        Stalin, jos kuka, oli tunnoton murhaaja ja SILTI stallareitten idoli!

      • 0765

        Kaikki nuo mainitsemasi tyypit kuitenkin häviävät murhanhimossaan sinun idolillesi Stalinille.

    • 6983

      Se on kova pettymys punikille lun Mannerheimi kun pelasti Suomen eikä Suomea liitetty Venäjään.

    • Marskiolikovana

      Mannerheimille jäi ankara trauma tultuaan erotetuksi Haminan kadettikoulusta.
      Nimittäin tieto erottamisen syystä oli jo levinnyt ympäristöön ja niinpä Mannerheimiä hevosella maanpakoon kuskaavat renkipojat,hollitupalaiset ja huutolaiset naureskelivat hänelle ja laskettelivat kokkapuheita.
      Niinpä katkeroituneen Marskin ilmelkään ei värähtänyt hänen antaessaan surullisenkuuluisan "ammutaan paikalle harkinnan mukaan" käskynsä.

      • Totuus-on-toinen

        Marski oli suorastaan helpottunut erottamisesta. Hän oli vuosien ajan ollut perin juurin tympääntynyt Kadettikouluun ja Haminaan. Se näkyi jatkuvina rikkomuksia.

        Mannerheim palasi Helsinkiin junalla lähimmältä Pietarin radan asemalta.
        Hän suoritti ylioppilastutkinnon, opiskeli venäjää ja suoriutui maineikkaan Nikolain ratsuväkiopiston pääsykokeesta luoden loistavan uran tsaarin armeijassa.

        Helmikuussa 1918 julkaistu kuulutus laadittiin yhteistyössä senaatin asettaman neuvottelukunnan kanssa. Viimeinen lause lisättiin sen vaatimuksesta.

        Mannerheim kielsi mielivaltaiset teloitukset moneen otteeseen, mutta tapa oli jo tarttunut seurauksena punikkien rikoksista.

      • surullista-mutta-totta
        Totuus-on-toinen kirjoitti:

        Niin. Ne punikkien toimeenpannut vankiensa kidutukset, saivat valkoisissa aikaan sen silmittömän vihan heitä kohtaan.

      • Marskieli
        Totuus-on-toinen kirjoitti:

        Marski oli suorastaan helpottunut erottamisesta. Hän oli vuosien ajan ollut perin juurin tympääntynyt Kadettikouluun ja Haminaan. Se näkyi jatkuvina rikkomuksia.

        Mannerheim palasi Helsinkiin junalla lähimmältä Pietarin radan asemalta.
        Hän suoritti ylioppilastutkinnon, opiskeli venäjää ja suoriutui maineikkaan Nikolain ratsuväkiopiston pääsykokeesta luoden loistavan uran tsaarin armeijassa.

        Helmikuussa 1918 julkaistu kuulutus laadittiin yhteistyössä senaatin asettaman neuvottelukunnan kanssa. Viimeinen lause lisättiin sen vaatimuksesta.

        Mannerheim kielsi mielivaltaiset teloitukset moneen otteeseen, mutta tapa oli jo tarttunut seurauksena punikkien rikoksista.

        Juuri niin.
        Mannerheim oli lopen kyllästynyt Haminan kadettikoulun opettajien vanhakantaisuuteen ja opetuksen epäajanmukaisuuteen!
        Hän kapinoi sitä vastaan toistuvasti!
        Lopulta hänen opintonsa katkaistiin kadettikunnan toimesta,epäilemättä molempien suureksi tyydytykseksi!
        Hän löysi henkisen kotinsa Nikolai Toisen valtakunnasta!
        Siellä hänen uransa eteni eräänä keisarillisen armeijan upseerina,kunnes Vallankumous katkaisi lupaavan uran!
        Senpä vuoksi hänen päämaalinsa jonkin aikaa olikin valjastaa vasta itsenäistyneen Suomen asevoimat valtaamaan Pietari,jolloin hänen oma suorituksensa valtapelissä olisi mahdollisesti tuonut hänelle omaa painoarvoaan suuremman aseman.
        Kuitenkin valtapoliittiset tosiasiat mahdollistivat hänelle vain päämiehen aseman puolustusneuvostossa ja lyhyeksi käyneen presidenttiyden maamme yrittäessä selviytyä suursodan kurimuksesta.

      • Vähänpä-tiedät

        Mannerheim toimi Suomen hallituksen joukkojen ylipäällikkönä 25.1.-31.5, 1918

        "Senpä vuoksi hänen päämaalinsa jonkin aikaa olikin valjastaa vasta itsenäistyneen Suomen asevoimat valtaamaan Pietari,jolloin hänen oma suorituksensa valtapelissä olisi mahdollisesti tuonut hänelle omaa painoarvoaan suuremman aseman."

        Hän ajoi tuota asiaa valtionhoitajana, mutta ei saanut sille mitään kannatusta kotimaassa eikä länsivalloissa. Palkkiona olisi ollut Suomen itsenäisyyden varmentaminen ja Itä-Karjalan liittäminen Suomeen.

        "Kuitenkin valtapoliittiset tosiasiat mahdollistivat hänelle vain päämiehen aseman puolustusneuvostossa ja lyhyeksi käyneen presidenttiyden maamme yrittäessä selviytyä suursodan kurimuksesta. "

        Marski toimi ylipäällikkönä sotien ajan ja pelasti osaltaan maamme itsenäisyyden.

        Löytyisipä jonain päivän stallari, joka olisi perillä edes Suomen historian suurimmista käänteistä.

    • KirjojaOn

      Jos keskustelette Mannerheimista, lukekaa edes muutama kirja (jos ette ole hänen aikalaisinaan häntä tavannut). Lähes kaikki hänestä kirjoittaneet nostavat esille kunnianhimon ja/tai oman maineensa säilyttämisen tarpeen. Toisaalta hän oli epäilemättä (omilla tavoillaan) hyvä johtaja Suomen puolustusvoimissa silloin aikanaan.

      Suosittelen: Henrik Meinander, Matti Turtola, Veijo Meri. Sieltä löytyy monta näkökulmaa.

      Teemu Keskisarja on mielestäni jonkun sortin populistihistorioitsija, mutta aion lukea myös hänen kirjansa.

      Sitten kaikkien kaipaama kevennys: Miksi Mannerheim muutti Sveitsiin vanhoilla päivillään? Koska eduskunta oli Mannerheimin tiellä. (Nyt en ollut aivan varma yhdys sana säännöistä.)

    • Punikkilahtarit

      <<Lisäksi haavoittuneet ja pysyvästi invalidisoituneet ainakin 1000 valkoista.<<

      Eikös olekin erikoinen juttu, että punaisten haavoittuneita ei juuri ollutkaan. Luin Punakaartin sota - teoksesta, että kun sodassa vammautuneita tilastoitiin, niin havaittiin ettei punaisten puolella taistelleita vammautuneita ollut juuri lainkaan elossa. Tämä tapahtui muistaakseni 1950 -luvulla kun valkoisille haettiin valtiolta korvauksia vuoden 1918 sotavammoihin.

      Selitys tähän: valkoiset pedot lahtasivat punaisten haavoittuneet ja sairaatkin. Ihan Harmoisten verilöylyn malliin. Siellä haavakot ammuttiin sänkyihinsä ja hoitajat samoin, paitsi kaksi ruotsinkielistä säästettiin etnisen karsinnan perusteella: "bettre folk yyper alles".

      Lappalainen Jussi T. Punaisen Suomen historia 1918 - Punakaartin sota 1-2
      Opetusministeriö, 1981, 325 322 s., painos: p1

    • Ruotsalaispirut

      Alfred Gyllenbögel

      Tutkiessani äitini sukujuuria Gyllenbögelin sukuhaarasta tuli esiin allaoleva teksti. Se perustuu Wikipedian tietohin.

      Ylioppilas Helsingissä 8.6.1910, filosofian kandidaatti 18.11.1913, promovoitu maisteriksi 29.05.1914, omistautui pedagogisen vaikuttamiseen 1913-1918, otti osaa suojajoukkojen jäsenenä vuonna 1918 (komppanian vääpelinä) Suomen vapaussotaan ja haavoittui Hollolan Hatsinan kylässä vasempaan jalkaan. Oli suojajoukkojen päällikkönä Hämeenlinnassa 1918-1919. vakinainen opettaja Brandön ruotsalaisessa yhteiskoulussa 1922, vanhempi lehtori ruotsalaisessa tyttölyseossa Helsingissä 13.4.1927.

      Tietoja Wikipediasta:

      Kuhmoisissa taistelu oli 10. maaliskuuta kiivaimmillaan. Seutu oli Tampereen itäisin suoja-alue (ja vanha nuijasodan aikainen kapinakeskus). Punaiset pyrkivät valtaamaan kirkonkylän, mutta epäonnistuivat lopulta aikeessaan. Pitäjän etelälaidalla Harmoisten kylässä oli kylän sairashuone järjestetty punakaartin sairaalaksi, joka toimi Vasemmistolaisen Punaisen Ristin alaisuudessa, joka oli julistautunut yhtä puolueettomaksi kuin porvarillinen Punainen Risti.

      Kalmin pataljoonan 1. komppania oli kiertämässä Kuhmoisten punaisten selustaan ja osa joukosta hyökkäsi yllättäen kylään josta punakaarti joutui perääntymään. Sairashuoneeseen jäi 13 haavoittunutta ja muutamia sanitäärejä. Noin klo 5 iltapäivällä saapui paikalle osasto valkoisia. Joukkoa johti ylioppilas Artturi Paimela ja mukana oli 1. komppanian vääpeli fil. maist. Albert Gyllenbögel. Teloitukset aloitettiin välittömästi. Eloonjääneen punakaartilaisen mukaan ampujat kehottivat "Valmistautumaan siirtymään helvettiin, sillä kuolema tulee 5 minuutin kuluttua !" Piiloutuneet sairaanhoitajat siirrettiin pihalle ja miespuoliset ammuttiin. Potilaat ammuttiin vuode vuoteelta edeten vuoteisiinsa. Myös sairaalassa olleista naisista kerrotaan kahden myöhemmin tulleen teloitetuiksi. Kaksi säästettiin sillä perusteella että he osasivat ruotsia.

      Toinen nimettömäksi jäänyt pelastunut sai kaksi luotia, kaulaan ja leukaan. Hän tekeytyi kuolleeksi heittäytyen lattialle ja pakeni ikkunasta läheiseen latoon, jossa olevilla pyykeillä sitoi haavansa. Toinen pelastunut, K. Nuutila, makasi takimmaisessa vuoteessa. Hän sai laukauksen kasvoihinsa, joita koetti kädellään suojata ja menetti tajunsa päiväkausiksi. Tajuissa käydessään Nuutila havaitsi vielä kuinka muita henkitoreissa olleita lopetettiin. Hänen päällään ollut verinen lakana revittiin syrjään, mutta ilmeisesti kasvoille hyytynyt veri teki hänestä kuolleen näköisen. Nuutila pääsi pakoon ja paikallisten avustamana Padasjoelle. Eräs vaikeroiva jätettiin ampumatta, koska uskottiin hänen kuoleman myöhemmin. Luoti oli nimittäin mennyt läpi pään.

      Vaiheet kahakan jälkeen:

      Valkoinen komppania poistui seuraavana päivänä paikalta ja ilmeisesti monia sivullisia ehti käydä sairashuoneella tilanteen toteamassa. Valkoiset tulivat kylään uudelleen 2. päivänä tapauksen jälkeen. Vasta pari viikkoa myöhemmin paikalliset saivat käskyn haudata 13 ruumista ampumistuomion uhalla. Hautaajille tuli ongelmaksi että ruumiita oli vain yksitoista, mutta avuksi tuli läheisen tien varresta löydetyt 2 ruumista, joilla luku täytettiin. Oliko kyseessä sanitäärien ruumiit, sitä tarina ei kerro. Uhrit haudattiin Nikulan talon peltoon.

      Jaakko Paavolaisen mukaan valkoisten myöhemmin antama selostus tilanteesta näyttää epäuskottavalta. Tämän selostuksen laati 1. komppanian vääpeli Albert Gyllenbögel Kalmin pataljoonan muistokirjaan. Selostuksessa mainitaan sairaalasta ammutun ja sängyissä olleen valkoisten tullessa terveitä aseistettuja miehiä, jotka sen pidemmittä mutkitta saivat tuomionsa. Paavolainen arvelee että "on mahdollista että laukauksia on tullut sairaalan suunnalta, mutta väite että sala-ampujat olisivat vetäytyneet sänkyihin on verrattain fantastinen." Tapaus tuli tunnetuksi punaisen lehdistön välityksellä. Kun lisäksi teloitukset oli ehtinyt nähdä useakin sivullinen, täytyi kertomus rakentaa niiden varaan.

      Näin elettiin silloin.

      http://heikkikoskela.blogspot.fi/2012/11/alfred-gyllenbogel.html

      Ja Tahko oli mukana rotua jalostamassa, sen lempiaihe kun oli kyseessä.

    • eimitäänpuolustamista

      Samanlailla punikit tappoi valkoisia.

    • Jachtgeschwäder

      Tampereen piiritysrenkaan täydellinen sulkeminen asevelvollisilla olisi palvellut parhaiten kapinan kukistamista, nyt jäitä ei vartioinut yöllä kukaan Näsijärvellä.

    • Iyijyävain

      Olisi pitänyt sulkea että tämä yksi ei olisi päässyt pakenemaan valtion kassan kanssa.

    • matu-kosti

      Se Kiirastorstain hyökkäys suoraan liikkeestä Kalevan kankaalle oli hulluus vailla verta. Ruotsalaista verta vuoti ämpärikaupalla ja sen ne matut sitten kostivat tappamalla valtauksen jälkeen ja jo sen aikana satoja työläisiä Tampereella.

    • tuhosi.kaupungin

      Eikä vain tapattanut vaan tuhosi tykkitulella lähes koko kaupungin maan tasalle. Kun verrataan miten vähin vaurioin sakut valtasi Helsingin niin olisi ollut onni Tampereelle jos m-heimin kahju ei olisi halunnut sitä vallata. Olisi tyytynyt vain piirittämään ja odottanut sakuja, punainen Tampere olisi lopulta antautunut taisteluitta. Mutta kun oli ihmishengistä piittaamaton sika.

      • plörps_plurts

        "Mutta kun oli ihmishengistä piittaamaton sika."
        Vajakkipunikin kirkumista taas. Hauskaa!!!!!

      • että-tälleen-sitä
        plörps_plurts kirjoitti:

        "Mutta kun oli ihmishengistä piittaamaton sika."
        Vajakkipunikin kirkumista taas. Hauskaa!!!!!

        Eräistä jälkeenjääneistä on kovin hauskaa se kun m-heim ei piitannut ihmishengistä.

      • plörps_plurts
        että-tälleen-sitä kirjoitti:

        Eräistä jälkeenjääneistä on kovin hauskaa se kun m-heim ei piitannut ihmishengistä.

        No hupsis sentään, tajusit taas vähän väärin.
        Ok, no ehkä olen vähän yksinkertainen, koska jaksaa aina naurattaa kun ketale ei tajua mitään :)
        Jotenkin vaan niin hauskaa, että ketale tahtomattaan vielä mainostaa sitä koko palstalle.

    • AvaajaOnVajakki

      Enemmän väkeään Salmela, Rahja ja Lehtimäki tapattivat. Eikö avaajalla ole mitään huomauttamista?

      • olet-snätyperä

        ,,,,,Eikö avaajalla ole mitään huomauttamista? ,,,,

        Ei koska avaus on tehty m-heimista eikä noista kolmesta. Tee sinä avaus niistä jos osaat.

      • OletpaFiksuKeskustelija
        olet-snätyperä kirjoitti:

        ,,,,,Eikö avaajalla ole mitään huomauttamista? ,,,,

        Ei koska avaus on tehty m-heimista eikä noista kolmesta. Tee sinä avaus niistä jos osaat.

        Avaus on tehty Tampereen taistelusta ja siinä tapatetuista taistelijoista. Kyllä alan mestarit pitäisi mainita.

      • naakanketale
        OletpaFiksuKeskustelija kirjoitti:

        Avaus on tehty Tampereen taistelusta ja siinä tapatetuista taistelijoista. Kyllä alan mestarit pitäisi mainita.

        Mene alakouluun oppimaan luetun ymmärtämistä. Avaus on tehty m-heimin toiminnasta Tampereella eikä yleensä vaan Tampereen taistelusta. Lue edes avauksen otsikko josko sen tajuaisit.

      • OletpaKohtelias
        naakanketale kirjoitti:

        Mene alakouluun oppimaan luetun ymmärtämistä. Avaus on tehty m-heimin toiminnasta Tampereella eikä yleensä vaan Tampereen taistelusta. Lue edes avauksen otsikko josko sen tajuaisit.

        Eli jos tarkoitus on arvostella Mannerheimin toimintaa, niin tokihan on mainittava myös kyseisen toiminnan vertailukohdat. Mieluiten samasta taistelusta. Olisiko M:n siis pitänyt ottaa oppia Rahjan vai Lehtimäen johtamistyylistä?

    • Rätinänkenttä

      Minkätakia ss-jääkärien paraati piti pitää jamboreella. kun marski pelkäsi uutta kapinaa Helsingissä.

      • TiltuJauhaaSkeidaa

        Kas, kun Tiltu sekä kysyy että vastaa itse?

        Muutama tosiseikka asiasta:

        - suomalaisen SS-pataljoonan sopimuskausi päättyi kesällä 1943

        - sodan tuossa vaiheessa ei marski halunnut enää korostaa saksalaisyhteistyötä

        - siksi pidettiin vain päätösparaatit Hangossa ja Tampereella eikä Helsingissä

        - mistään ” kapinasta” ei ollut pelkoa sotaa käyvässä maassa

      • Anonyymi
        TiltuJauhaaSkeidaa kirjoitti:

        Suomen ja Saksan suhteet viilenivät Saksan sotamenestyksen käännyttyä Stalingradin tappion jälkeen, mutta kaltaisellesi ääliölle kyllä kelpaavat tekosyyt. Kaikki
        SS-miehiä koskevat kirjoitukset piti kirjallisesti lähettää Päämajan sensuuritoimistoon, ettei tarinat leviäisi liikaa ja häpäisisi koko Suomen mainetta voittajien keskuudessa.

    • Anonyymi

      .....Nirppanokka, joka odotti aina saavansa osakseen kumartelua, nuolentaa ja palvontaa.....

      Nuolentaa ja palvontaa saa vieläkin. Sitä kansamme heikkolahjaisin osa harjoittaa sukupolvesta toiseen tyydyttäen joissain ihmisissä asuvaa palvontaviettiä.

      • Anonyymi

        Marski sai ja saa osakseen ansaitsemansa kunnioituksen.

        Lokaa syytävät Suomen itsenäisyyden vihollisert,joiden haaveet Marski sotilaineen tuhosi.

        Heille palvonnan kohteena ovat NL:n veriset diktaattorit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -----Heille palvonnan kohteena ovat NL:n veriset diktaattorit.------

        Mutta onneksi eivät sentään Putinin hybriditukikohdat Suomen nopeaksi valtaamiseksi, Lapin polttaminen ja Suomen 50 miljardin euron vastuut EU:lle. Niitäkin voi palvoa ja eräät sen tekevätkin

        Noistakin huttiloisien pitää valehdella.

        Palvovat jo omia valeitaankin.

        Jotain sentään...

    • Anonyymi

      ” Tampereella kaatui n. 600 valkoista ja n. 2000 punaista. No punaisten luvussa on ainakin 1500 antautuneitten teloitusta. ”

      Onko tämä stallarin ’valistunut ainakin’ arvio, joka perustuu mihin! Onko lähdettä tai olitko paikalla? Tuskinpa vain…

      Valehtelu on stallarille luontainen ilmaisumuoto!

      • Anonyymi

        Meinaatkos, että rakennusten suojista ampuneita punaisia olisi kaatunut taisteluissa 2 800 ja suojattomina hyökänneitä valkoisia vain 600 ? Puhu pukille arveluitasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatkos, että rakennusten suojista ampuneita punaisia olisi kaatunut taisteluissa 2 800 ja suojattomina hyökänneitä valkoisia vain 600 ? Puhu pukille arveluitasi.

        Osa punaisista pakeni pakokauhun vallassa tappion häämöttäessä. Osa saatettiin myös teloittaa!

        Minä kysyinkin, että mistä luku 1.500 putkahti stallarin päähän? Arvatenkin ikioma arvio?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4040
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3912
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      607
      3814
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      18
      2548
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      77
      2401
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      334
      2036
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      2015
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1859
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1539
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe