Seurakuntalainen: 5 syytä vältellä pornoa

Helluntailaisuudessa ja muissa vapaissa kristityissä suunnissa on kasvanut huoli jäsentensä pornon katselusta.

Nyt he ovat listanneet 5 kohtaa, jotka heidän mielestään ovat seurausta pornon katselusta.
USA:ssa tedyssä tutkimuksessa selvisikin taannoin, että nettipornoa kulutetaan eniten siellä, missä asuu eniten konservatiivi-kristittyjä.
Myös avioerojen määrä on suuri samalla porukalla.
Suomessakin helluntailainen Ristin voittio teki artikkelinkin, jossa oltiin huolestuneita Suomen helluntailaisten erittäin suurista avioerojen määrästä.

Ihan hyvä, että ääri-kristityt ovat huolissaan pornonkulutuksestaan, mutta heidän listaansa kannattaa kyllä suhtautua suurella varauksella ja olisikin ollut parempi, että olisivat jättäneet listan teon asiantuntijoille.
Eiköhän se tuo kieltohenkisyys ja tiukkapipoisuus ole itsessään se syy, mikä ajaa heitä pornon katseluun.

Alla lista Seurakuntalaisen sivulta (sivulla on myös heidän tarkemmat perustelut noille kohdille).

1. Pornografia edistää naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa
2. Pornografia voi aiheuttaa voimakasta riippuvuutta
3. Pornografia vahingoittaa parisuhdetta ja voi pilata käsityksen seksistä
4. Porno vaikuttaa negatiivisesti teini-ikäisen seksuaalisuuden kehittymiseen
5. Pornonäyttelijät ajautuvat päihteidenkäyttöön ja itsetuhoisuuteen

10

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mihin kohtaan tuossa listassa tulee suhtautua suurella varauksella?

      • Juu, tuota kannattaa kysyä itseltään riskiryhmään kuuluvana.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Juu, tuota kannattaa kysyä itseltään riskiryhmään kuuluvana.

        Kohtaan viisi toivoisin linkkiä....muutoin lista näyttää aika järkevältä.


    • huhhei

      Koservatiivisimmässä Utahissa oli eniten maksullisen pornon kuluttajia.
      Sittemmin Utahin konservatiivit saivat osavaltiossaan julistettua pornografian riskiksi kansanterveydelle, suojellakseen ihmisiä "pornoepidemialta".
      Konservatiivien pornoriippuvuudesta joutuu siis kärsimään muutkin ihmiset.

    • Olen aina tiennyt sen etteivät kiihkomielisimmät kristityt oikeasti usko helvettiin. Jos uskoisivat, he eivät eläisi kuin pellossa eivätkä tekisi edes lapsia joilla olisi edes mahdollisuus joutua sinne.

      • Helvetti on pelkkä keksintö ihmisten kontrolloimiseksi kunnon pelotteella. Miksiköhän kunnon uskovaisen hyveeksi on kehitelty ominaisuuksia kuten lapsenusko? Lapsi uskoo mitä auktoriteeti sanoo. Ihmisellä on kuitenkin taipumus aikuistua ja alkaa ajatella itse. Samalla normaaliälyllä varustettu viimeistään alkaa kyseenalaistaa myös helvetin. Mutta ei "uskova". Kunnon uskova myös "syntyy ylhäältä uudelleen", on "uudestisyntynyt". Eli siis kunnon "uskova" pysyttelee lapsena ja antaa auktoriteettien keksimän hölynpölyn olla edelleen itselleen "totta". On siis vain uskottava helvettiin mutta ei hätää, ehän minä sinne joudu koska uskon x ja y ja z...


    • >> Helluntailaisuudessa ja muissa vapaissa kristityissä suunnissa on kasvanut huoli jäsentensä pornon katselusta. <<

      Jos oletetaan, että juttu oli suunnattu äärikonservatiiveille, joiden joukossa käsitys seksistä on jo valmiiksi hieman erilainen kuin valtaväestöllä, niin blogin kirjoittaneen huoli pornon negatiivisesta vaikutuksesta heihin on ymmärrettävä.

      Päättelin sen tästä blogin osasta:
      "Riippuvuus [pornon katseluun] johtaa muun elämän kaventumiseen pornon kaapatessa merkittävän osan ajankäytöstä. Ajatukset pyörivät siinä, milloin pääsee seuraavan kerran katsomaan pornoa."
      "Riippuvuus voi vaikeuttaa työelämää, koulunkäyntiä ja ihmissuhteiden ylläpitämistä. Erityisesti se vaikuttaa parisuhteeseen." (Seurakuntalainen)

      Eli joillekin pornon katselu on enemmän kuin satunnaista viihdettä, se on heille koko elämänsä ainoa merkittävä sisältö.

      Jos ihminen on noin koukussa vaikka uutisten lukemiseen tai kukkien kasteluun, niin tietenkin se vaikeuttaa elämää. Koska kyse on jo pakkomielteisestä riippuvuudesta, selvästä mielenterveysongelmasta.

      https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/5-syyta-miksi-pornon-katsominen-vaarin/

      • Kellepä muille kuin omalle väelleen he valistustaan suuntaavat, kun muut ei juurikaan lueskele heidän ohjeitaan ja tämä oli jo ainakin toinen kerta kyseisellä sivustolla.
        Aiemmassa artikkelissaan mainitsivat uskovaisten katsovan samalla tavalla pornoa kuin ei-uskovaisten, vaikka todellisuudessa katsovat enemmän.
        Ylempänä jonkun mainitsemat Utahin konservatiivitkin tekivät julistuksensa tiedostaessaan ongelman omassa väessään.

        Tollasia kyseisiä koko elämään vaikuttavia riippuvuuksia eri asioista on paljonkin ja epäilen esim peliriippuvuuden olevan monta kertaa yleisempää ja siitä on paljon pahemmat haitat.
        Ääripään fundamentalistinen usko on jo sinänsä itse riippuvuus.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Kellepä muille kuin omalle väelleen he valistustaan suuntaavat, kun muut ei juurikaan lueskele heidän ohjeitaan ja tämä oli jo ainakin toinen kerta kyseisellä sivustolla.
        Aiemmassa artikkelissaan mainitsivat uskovaisten katsovan samalla tavalla pornoa kuin ei-uskovaisten, vaikka todellisuudessa katsovat enemmän.
        Ylempänä jonkun mainitsemat Utahin konservatiivitkin tekivät julistuksensa tiedostaessaan ongelman omassa väessään.

        Tollasia kyseisiä koko elämään vaikuttavia riippuvuuksia eri asioista on paljonkin ja epäilen esim peliriippuvuuden olevan monta kertaa yleisempää ja siitä on paljon pahemmat haitat.
        Ääripään fundamentalistinen usko on jo sinänsä itse riippuvuus.

        Totta, riippuvuuksia on monenlaisia.
        Mutta tuon hihhuleiden keskimääräistä suuremman pornoriippuvuuden takana voisi olla ainakin a) jo alun perin epänormaali/perverssi suhtautuminen seksiin ja b) nuorena avioliittoon ajetut ja sen vuoksi useammin seksielämässään epäonnistuneet avioliitot.

        Kun lukee vaikkapa jonkun Mika Niikon käsityksiä seksiä sivuavista asioista, niin tulee tunne, että joku ajattelee alapäällään.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Kellepä muille kuin omalle väelleen he valistustaan suuntaavat, kun muut ei juurikaan lueskele heidän ohjeitaan ja tämä oli jo ainakin toinen kerta kyseisellä sivustolla.
        Aiemmassa artikkelissaan mainitsivat uskovaisten katsovan samalla tavalla pornoa kuin ei-uskovaisten, vaikka todellisuudessa katsovat enemmän.
        Ylempänä jonkun mainitsemat Utahin konservatiivitkin tekivät julistuksensa tiedostaessaan ongelman omassa väessään.

        Tollasia kyseisiä koko elämään vaikuttavia riippuvuuksia eri asioista on paljonkin ja epäilen esim peliriippuvuuden olevan monta kertaa yleisempää ja siitä on paljon pahemmat haitat.
        Ääripään fundamentalistinen usko on jo sinänsä itse riippuvuus.

        On totta, että peliriippuvuus tai huumeriippuvuus mukaan lukien alkoholismi ovat meillä Suomessa varmasti tuhoisampia kuin joku pornoriippuvuus.

        Mutta jos joku on seksuaalisesti niin ylivirittyneessä tilassa, ettei hän näe esim. nettiuutisista kuin niiden viereen sijoitetut alusvaatemainokset, niin aika paha riippuvuus se on sekin. Ja kuten tuossa jutussa luki, niin osalla menee suurin osa ajasta pelkän pornon katseluun.

        Lisäksi he tuntuvat olevan usein ehdottomimpia pornon tuomitsijoita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe