Voi hyvät hyssykät, misä sanotaan jostahi että hyssykät?
Ko tuola jokku sannoo että murre särähtää korvaan, mulle se onki ko tuutulaulua, lapsuuven murre.
Mulle ko sielä pohjospuolella ja ittäänki vähä assuisa on kehhiittyny se pohojosen väjen kielellinen puhheentyyli, vaikka sejasa onki jotaki muualtaki suomia. Suvusa on palijo naimalla tulleita sukulaisia karijalankielisiä ja niitten kans se on joskus selekkausta ku ei mitenkään ymmärrä mitä ne solokkaa.
Olokoon miten tahhaan, ominta puhheentyyliä se on se pohojalaisten murre, eikä sitä murteeksi sanottu, se on vain pohojalaista puhheentappaa ja mulle sitä ainuaa oikiaa.
Täsä ku minä pujin juhulavaatteita päälleni ja havahtin niittenki jo kelepaavan paremmin lumppukassaan ko päälleni, vaan ku ei parempia oo ko ne jokka parraanansa päällensä pukkee.
No tömähti siihen tohinaan siskolikkaki kyytiläiseksi mukkaani tulosa ku suksujuhuliin olimma menosa. Siinä vielä kiukusani puhhuin kuinka se köyhällä on vaatteittensaki kansa pullaa, ku ei löyvä konttuuristakkaan parempaa ku jo essiin nostetutisa olis.
Semmosta se on, sano siskolikkaki. Hälläki ko juhulamekkuaan veti ja nyki päällensä oli kauhiat hommat saaha se päällensä, ja kauhiampi homma saaha pois, ko sivusa ollu vetoketju repesi saumasta irti ja pois oli päältä pakko saaha.
Oli onneksi naapurin eukko siihen akkunantaakse osunu ja sisko viittaili ovveen päin ja koukisteli kouriaan, että tuu sissään ja riisu tämä kolttu mun päältä poisa ko ei mahtunu vetoketju kiinni ja repesiki vielä peijakas. No siinä he kaks akkaa sitte repivät koltusta koko sivusauman auki että saivat päältä pois. Oishan se ollu makia naurun paikka nähä tuoki touhu. Tiiättehän te kuinka makiaa on nauraa toisten hölömöilyille.
Saihan se sitte loppujen lopuksi jotaki päällensä ja jouvuttihan se sen tänne tulua ko ei tarttenu alakaa vetoketjun ompeluunki vielä muitten hommien lisäksi.
Mulle se huomautti parransänkeni pittuuvesta, vaan ei sitä ennää kerenny sitäki raakaamaan.
No on ne juhulat juhulittu ja kottiinki jo keretty kottiutumaan. Raasut on takoisa ja pakkanen kolistelee nurkisa. Eikä näitä vaatteitakkaan kukkaan sanan sannaa sanonu, hyvin kelepasivat kahteltavaksi.
Ko tuola jokku sannoo että murre särähtää korvaan, mulle se onki ko tuutulaulua, lapsuuven murre.
Mulle ko sielä pohjospuolella ja ittäänki vähä assuisa on kehhiittyny se pohojosen väjen kielellinen puhheentyyli, vaikka sejasa onki jotaki muualtaki suomia. Suvusa on palijo naimalla tulleita sukulaisia karijalankielisiä ja niitten kans se on joskus selekkausta ku ei mitenkään ymmärrä mitä ne solokkaa.
Olokoon miten tahhaan, ominta puhheentyyliä se on se pohojalaisten murre, eikä sitä murteeksi sanottu, se on vain pohojalaista puhheentappaa ja mulle sitä ainuaa oikiaa.
Täsä ku minä pujin juhulavaatteita päälleni ja havahtin niittenki jo kelepaavan paremmin lumppukassaan ko päälleni, vaan ku ei parempia oo ko ne jokka parraanansa päällensä pukkee.
No tömähti siihen tohinaan siskolikkaki kyytiläiseksi mukkaani tulosa ku suksujuhuliin olimma menosa. Siinä vielä kiukusani puhhuin kuinka se köyhällä on vaatteittensaki kansa pullaa, ku ei löyvä konttuuristakkaan parempaa ku jo essiin nostetutisa olis.
Semmosta se on, sano siskolikkaki. Hälläki ko juhulamekkuaan veti ja nyki päällensä oli kauhiat hommat saaha se päällensä, ja kauhiampi homma saaha pois, ko sivusa ollu vetoketju repesi saumasta irti ja pois oli päältä pakko saaha.
Oli onneksi naapurin eukko siihen akkunantaakse osunu ja sisko viittaili ovveen päin ja koukisteli kouriaan, että tuu sissään ja riisu tämä kolttu mun päältä poisa ko ei mahtunu vetoketju kiinni ja repesiki vielä peijakas. No siinä he kaks akkaa sitte repivät koltusta koko sivusauman auki että saivat päältä pois. Oishan se ollu makia naurun paikka nähä tuoki touhu. Tiiättehän te kuinka makiaa on nauraa toisten hölömöilyille.
Saihan se sitte loppujen lopuksi jotaki päällensä ja jouvuttihan se sen tänne tulua ko ei tarttenu alakaa vetoketjun ompeluunki vielä muitten hommien lisäksi.
Mulle se huomautti parransänkeni pittuuvesta, vaan ei sitä ennää kerenny sitäki raakaamaan.
No on ne juhulat juhulittu ja kottiinki jo keretty kottiutumaan. Raasut on takoisa ja pakkanen kolistelee nurkisa. Eikä näitä vaatteitakkaan kukkaan sanan sannaa sanonu, hyvin kelepasivat kahteltavaksi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hyvin kelpaa ainakin minulle pohjoinen sanankäyttösi. Myös urheilutoimittajana nykyään roimivan Sami Jauhojärven Lapinmurre otettiin etelässä mieluisena vaihteluna.
Olipa hyvää tekstiä!
Minulla ex vävy Kemijärveltä ja voi kuinka nautin tosta murteesta.
Kyllä murteet todella elävöittävät tätä mitäänsanomatonta Suomenkieltä.
Olympiaselostuksen kommemmetaattori Sami Jauhojärvi oli todella niin aito pohjoisenpoika,että uppouduin siihen selostukseen täysin ja tapahtumien kuvakulku jäi toissijaiseksi.
Tota tarinaa kuuntelisin vaikka päivän syömättä
Miksi muuten ei täällä kukaan kirjoita omalla murteellansa, koska tuskin kaikkien kotipaikalla on puhuttu ihan kirjakieltä.
Pitäneekö paikkansa se kuulemani väite, että jossain pohjanmaalla, olikohan se nyt Pyhäsalmi, puhutaan lähinnä kirjakieltä olevaa murretta?
Mitäpä mieltä murteista? Itse tykkään. On kiva kuunnella vanhoja ihmisiä joilla oma paikallinen murre on säilynyt puhtaana, ei enää kaikilla, koska julkiset tiedotusvälineetkin muokkaavat , paitsi tekstien, myös puhekielen sävyjä ja sanoja.
VAROITUS, ei sovi tosikoil ollenkka.
Toivottavast tämä ei ol ny ylilyönti mult, ku joku sanos tosa et vaik mää olenki fiksu ni silti ylilyönteihi olen langennu.
Mää sönkkään kyl välil täälläki tota turumurret, vaik en aito alkuperäisturkulaine olekka. Mää laitan ny tähän TURKULAISE ARKIVEISUN, jonk on tehny Harri Kumpulaine ja voittanu sil Rario Saran runokilpailun mont vuat sit.
Eik tää sovikki hyvi tähä meijän palstal, mun miälest kyl oikke hyvi.
Mää. Mää. Määmää.
(Älä tuppa, et sää).
Mää.
Kyl mää ossa, mää kyl tiärä!
Mää kyl pysty. Mää en siärä.
Sää ei mikkä, see ei kukka,
en mää viitti teijä mukka.
En mää viitti, en mää jaksa,
en mää tahro. Mää en maksa.
En mää kanna, en mää tykkä.
Mää en tyännä enkä lykkä.
Saik sää? Kui sää?
Mulki kuuluis.
Määki tartte. Muljaa, muljaa.
Kuiei mulkukka koskamittä?
Kui?
Hyvin soi Turun murre ja istuu kuin lukkari urkuparvelle tähän paikkaan.
Olsik muil mittä?
Huvitusta olen aina Turun murteesta saanut, mutta olenkin kaikista murteista tykkääjä. Oulun murretta minun pitäisi osata, mutta ku ei se luonnistu enää, ainaskaan kunnolla.
Pittää sitä sevverran sanua kun tyttö paarissa kysy kahavikupin hintaa, Mikko tiskin takana sano, se tekkee neliä eurua, -tyttö, elähän ala rohomuamaan.
Sössöttäjät sössöttäjiä!
Eihän se riittänyt, piti uudella ketjulla kirjakielestä tehdä aloitus.
Ruunelle taitaa olla liian vaikeaa alentua kirjoittamaan muiden aloituksiin ja sitten valittaa ettei kuulu mitään. Eipä kuulu kummia mutta talvi on kauneimmillaan, valkoiset hanget ja kunnon pakkaset. Olihan niitä tuiskuja ja römppäkeliä jo kyllästymiseen asti. Nyt ei pakkasista kannattaisi valittaa. Hiihtokelit parhaimmillaan.
Murteet on kielen rikkaus. Katleija tuolla on kirjoittanut Turun murteella kirjoitettua. Nuorena kuuntelin paljon Raumlaist, sitä Nortamon kieltä. Kun vanhat ihmiset puhuva kesknäs en paljon siitä silloin ymmärtänyt, mutta ajan myötä on kuulemisen ymmärtäminen lisääntynyt ja nautin oikeastaan kaikista murteista. Karjalan kielt en oppinut lapsuudessakaan, siinä oli niin paljon vierasperäiseltä kuulostavia sanoja ja naapurissa asuvan " siirtokarjalaisen " perheen lapsetkin puhuivat alkuun vain sitä, mutta myöhemiin koulun vaikutus kuului ja murre katosi. Laulut he aina lauloivat sillä omalla kielellä. Eniten kuuli Karjalan kunnail jo....
Rauman kieli, Karjalan kieli, Meänkieli ja kaikki muutko ovatkin murteita?
Hj. Nortamo - Nortamo-Seor
www.nortamo-seor.fi/nortamo-seor/index.html
Hj. Nortamo. Frans Hjalmar Nordling, kirimaakrint tunnett Hj. Nortamo, on gaikken guuluseve raumangiälissi kirjoi kirjottank kirimaakar. Nortamo jaaritukse ovas suamlaise murrekirjallisude alk ja toistaseks sem baras saavutus. Sanota, ett hän sai kaunist soima semse instrumentin, go ei ollu viäl viritettykkä....
Karjalan kieli voi hätkäyttää lukijansa – "Akal himoittau äijäl kalua" - Yle
https://yle.fi/uutiset/3-9505870
Karjalan kieli voi hätkäyttää lukijansa – "Akal himoittau äijäl kalua" kertoo kalan maistuvan vaimolle. Karjalan riskisanoista on tekeillä sanakirja, jotta väärinymmärryksiltä vältyttäisiin.
Tässä makupaloja Turkulaisvitseistä!
Otteet ; https://www.turkulainen.fi/artikkeli/11897-turkulaisvitseja-olkaa-hyva
~¨~~~~~~~~~~~
* Äl viitti enää ryppyillä, san vaari muoril.
Määki otin käyttöö kondomin, kehaisi vaari. Se on ny muaris, hän jatkoi.
Hän oli neljästoista, sanoi Kaarina Maununtytär Eerikistään Turun linnassa.
Turun sporassa oli täyttä. Vanha setä tarjosi polveltaan paikkaa nuorelle neidolle ja sanoi olevansa jo turvallisen vanha. Vaunu nytkytteli kohti satamaa ja pysähteli välillä sukkelasti. Setä sanoi: jos neiti kuiteski nousis pois polvelt, ku mää en olkaa niin vanha, ku mää aluks luulin.
Turussa oli turun tauti, kun vanhat rakennukset haluttiin purkaa. Siellä avainasemassa olevat halusivat lyödä asioita lukkoon.
Turun puutorilla on entiseen vessaan perustettu ravintola. Siellä pyyhitään jätepaperista tehtyyn huusiopaperiin.
Onko oboe joku turkulainen urheiluseura? *
- Merkityksellistä murteiden säilymisen kannalta onkin niiden käyttäminen mukana myös kirjallisuudessa. Suositaan murteita puhekielessä ja käytetään kirjoituskielessä, jonkun kirjoittajan lausumaa tässä kopsaan, kun Kirjakieliketjussa sanoo, että ne ovat eri asioita.
Kirjoitukseen murre, olkoon vaikka Jauhojärvi
Tämä ei oo mun ommaa murretta, mutta pakko laittaa tänne, ko nämät "jauhojärvet" on niin lystiä. Olla-verpin taivutusta indikatiivin preesens ja imperfekti, yks. ja mon. persoonamuodot, vassakuu:
molen molin
solet solit
son soli
molema molima
toletta tolitta
novat nolivat
Tuttuja sanoja käyttökielestä lapsuuskodissanikin.
Tarttuu muista murteista niin paljon sanoja että oma murre unehtuu.
Kyllä minä kirijotanki murretta liki, ei kaikki sanat ennää pallauvu muistiin.
Pakkasin elämäni ensimmäiseen kapsäkkiin palijo semmosta jokka on kulukeisa jo kajonnu ja kapsäkkiki ollu konttuurisa usijoita vuosia.
Onhan sielä säilösä vanahoja hantuukeja ja seinä röijyjä, taitaa olla pöytätuukejaki merkattuja ja virkattuja. Virkkuuksia on nykki pöyvällä ootamasa reissulle lähtyä, otan niitä völijyyni ko eivät palijoo paina käsiväskysäkkään.
Kiva ku tääläki saa sanua murteellaki semmosta mikä mieleeen juolahtaa penikka ajalta. Tunttuhan täälä olevan merrealuveitten ihimisiä, uskaltaa ny toki kirijottaa omma kieltä vaikkette sitä puhukkaan nykysin avvoimesti.
Nyt hilipasen naapuriin kahtomaan oisko pannusa kahavia mullekki, ihte se on kumminki jo hörpänny kahavinsa. Ei oo mulla ankkastokkaa eikä muutakaa nisua särpimeksi, kuhan nyt kahaviaki naapuri tarijois ois sopevaa seuraaki toviksi.
Meil näinikkää:
---------
mie, minä
sie, sinä
hää, hän
myö, me
työ, te
hyö, he
tää, tämä
tuo,
se,
nää, nämä
nuo,
ne.
Hauska lukea itselläni ei ole murretta tai on tavallaan äänen painoissa sillä tunnen joka on minun kunnasta, ex oli kerran radiossa, lähi kunnissa oli selvät murteet.
Savon murre on hauskaa kerran nuori rakkaani sanoi ei sitä nu paita peillä saunaan. Kaunis oli nainen mutta ei sitä köyhänä voi tehdä mitä tahansa.
Äidinkieleni on savonkieli, eli kalakukkomaan murre. Osaan sitä kirjoittaa ja puhua mutta; häpeän sitä käyttää.
murr.
Äänenpainoilla onkin suuri merkitys murteellisessa puheessa.
On todella hekullisen kuuloista kuunnella jossain Perä-Pohjolan kaljakuppilassa paikallisten ukkojen keskustelu, mehtäkämppiä kun ei enää ole, niissä ne kielikukkaset lensivät aikonaan.
Kahtelin tuossa vanhaa kuvakokoelmaa, monta manalle mennyttä sananiekkaa on elämänvarsiteillä osunut kohalleni. Olipa osa isänki kuvista, hevosmies henkeen ja verreen.
Puhheen kuulessaan usein arvaa mistä päin puhuja kotosin.
Savon tyttö olis hyvä vaimo, miksi sinä nyt saunaan paita päällä menit, arkuuttako pojalla?
Köyhyys ei ole häppee, monen muun asian voittaa lämmin sydän, sehän on köyhänki rikkaus.
Mieluiten hallittisin Rauman murrett. Mut voi voi kun olisi pitänyt syntyä Rauman gielen syntysijoilla. Ei sitä vanhaa raumaa tosin nuoretkaan enää puhu.
Olihan minulla semmonen kirjekaveri aikoinaan, Maaseuduntulevaisuus lehen ilmoitus johon me kolme sälliä kaikki vastattiin. Nyt pälähti päähäni, sehän oli Raumanflikka. Löytyiskö vielä ?
Lyijykynää terotettiin ahkerasti ja postimerkkeihin piti ajjoittain pyytää isän pörssistä pennoset. Se oli muistii mukkaan hilikun se kirijemerkin hinta, liekkö niin, varma en oo. Kyllä me melekosen pitkiä rupiamia poikain kansa luettiin postia. Muilta se loppu kirjeitten saanti kun sannoin tytölle ettei ne muut pojat tosissaan voi olla. Jotenki se siinä tohinassa sitten jäi koko kirjehoito, kun tutut pojat lähtivät Kanadaan kaivokselle töihin. Sehän taisi olla joku 1958 tai -59 ajastaikaa silloin. Ei ollut itselläni matkarahoja. En päässy sinne kultaa vuolemaan, vaikka ei sieltä kukkaan tullu takasi kultapussi mukana. Sinne ne jäivä rikkauet kun kottiin palasivat, ei kaikki kuitenkaan. Siellä on osa vieläki. Eivät taia ikänänsä kotio palata. Sielä niillä on perreet ja lapset oman elämänsä kans. Mitäpä ne tänne takasin.
Se Raumlainen kirje oli alakuaikana vaikealukunen, vaikka sama kielihän meillä. Flikka teki kiusaa ja käytti murresanoja joita minä sitten kyselin. Monta sanaa muistan vieläkin. Kun kuulen jonku ihimisen sillasia sanoja käyttävän arvaan raumanseutulaiseksi.
Kaikkia se ilta mieleen tuoki.
Eiläsellä kauppareissullani ostin 5 kilon pussin vehenäjauhoja ja nyt tekkee mieli kunnon lättyjä. Se on semmonen herkku jota on pakko saaha kun mieli tekkee.
Nyt lätyn paistoon. Onneksi ostin muniakin, niillä saa sitä taikinaa kohhoovammaksi ei tartte ruokasuutaa laittaa taikinaan.
Lättysiä iltaseksi.
Niin, minäki tykkään Rauman gielest, mutta en ole paljon oppinut.