Miehellä pornoaddiktio vai toinen nainen?

Rikkikö

Auttakaa nyt ja saakaa mun pää jotenkin kasaan.

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa jo muutamia vuosia, molemmilla lapsia edellisistä suhteistamme ja lapset jo isoja. Alussa seksi oli loistavaa. Sitä oli päivittäin ja olimme molemmat todella kokeilunhaluisia. Nautimme seksistä paljon. Tiesin kuitenkin että miehellä on välillä seisokkivaikeuksia ja hän siihen toisinaan otti pillerin. Kertoi omat syynsä siihen miksi ei aina seiso ja minulle se oli ok. Seksiä kuitenkin oli ja se toimi.

Pikkuhiljaa seksi alkoi kuitenkin vähentymään; ensin kerran viikkoon, sitten muutamaan kerran kuukaudessa, sitten alkoi mennä niin että saattoi olla kuukausiakin välissä ettei mitään seksiin liittyvää. Tein kyllä aloitteita mutta aina tulin jollain syyllä torjutuksi; milloin oli väsynyt, milloin ei ollut käynyt suihkussa tmv. Aloin miettimään että miehellä on toinen ja varovasti kyselinkin siitä mutta ei kuulema ollut. Hänen mielestään seksi ei vaan kiinnosta, on hikistä puuhaa ja ihan turhaa. Läheisyyttä meillä muuten riitti, halailtiin ja suukoteltiin päivittäin.

Kerran sitten mies sanoi kun otin taas seksittömyyden puheeksi että ei pilleritkään enää oikein toimi että seisoisi kunnolla. Voi luoja kuinka monet itkut olen itkenyt koska olen ajatellut että vika on minussa. Mieheni ei vaan yksinkertaisesti halua minua. Piste. Ikinä hän ei tätä ole myöntänyt mutta jatkuva torjuminen kyllä saa mielen sekaisin.

Nyt satuin eräänä päivänä näkemään miehen netissä käynnin jälkeen sivuhistorian ja huomasin että hän katsoo pornoa joka päivä. Joka ikinen päivä hän on katsonut pornoa minun ollessani töissä kun samana iltana on torjunut minut. Seuraavana päivänä sama homma; päivällä pornoa, illalla torjuminen. Kysyin mieheltä asiasta mutta hän suuttui ja käänsi asian niin että minä kuvittelen vaan kaikkea. En viitsinyt paljastaa että näin historian ja siinä oli pitkälle taaksepäin päivittäiset pornolinkit. Hakusanoja millä hän etsii sitä; niitä en viitsi edes sanoa.

Tällä hetkellä olo on todella pettynyt. Minulla ei ole mitään pornon katsomista tai itsetyydytystä vastaan mutta jos se on päivittäistä, vaikuttaa meidän seksielämään negatiivisesti ja miehellä ei seiso enää minun kanssa niin mitä tästä pitäisi ajatella? Olen lueskellut viime päivinä todella paljon nettipornoriippuvuudesta ym. ja tekee pahaa ajatella että kaikki merkit viittaa siihen.

Erota en haluaisi sillä rakastan miestäni yli kaiken ja muulla saroilla menee elämässä hyvin. En vaan pääse yli siitä ajatuksesta että hän on joka päivä vehje kädessä katsomassa pornoa, samaan aikaan kun hän torjuu minut.

Onko muilla naisilla kokemuksia tällaisesta ja miten olette päässeet asian yli? Ja mielelläni lukisin miesten mielipiteitä ja kokemuksia asiasta? Onko mieheni mielenkiinto minuun vain lopahtanut vai voisiko kyseessä olla jonkun sortin addiktio? Olen tällä hetkellä aivan rikki asian kanssa kun en tiedä missä mennään.

7

1096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kikkeliskok

      Aika pahalta pornoaddiktiolta tuo minusta kuulostaa. Ja sitten jos on jo kerran tumputtanut, niin ei ihme, että ei enää jaksa tai pysty. Ja jos on käyttänyt jo pillerin tumputtamiseen, niin teho ei enää riitä välttämättä sinulle.
      Kun tuo kiistäminen käy noin luontevasti, niin printtaapa aina sillointällöin sivuhistoria talteen, jotta on konkreettinen todiste tilanteen olemassaolosta. Jos hän tietää sinun seuraavan, niin selaus siirtyy samantien incogn-puolelle. Toki printtien tultua pöydälle poru tulee olemaan valtava, mutta tosiasioden tunnustaminen on tässäkin ehkä viisauden alku.

    • Runqvisti

      Saman kokeneena miehenä voin sanoa suurella varmuudella, että kyseessä on nettipornoaddiktio. Kyseesä on siis riippuvuusongelma, ei tietoinen valinta haaskata elämä nettipornoon.

      Syy riippuvuuteen on todennäköisesi, että mies on jollain tavoin ahdistunut tai tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseensa. Eräänlaista todellisuuden pakenemista siis.

      Liiallinen pornon katsominen on siis usein oire jostain syvemmästä ongelmasta.

      Omalta osaltani addiktion taustalla oli hoitamaton ahdistuneisuushäiriö, työstressi, puhumattomat asiat parisuhteessa, sekä aikanaan selvittämättä jääneet lapsuuden traumat. Syitä voi siis olla hyvin erilaisia, ja mahdotonta sanoa mikä juuri sinun miestäsi vaivaa.

      Pornoaddiktion aiheuttama impotenssi on joka tapauksessa henkisesti kova paikka miehelle. Hyväksyvä ja rakastava asenne auttavat, mutta lopulta miehen on pystyttävä itse kohtaamaan ongelmansa.

      Muutos alkaa siitä, kun mies tunnustaa itselleen että hänellä on addiktio-ongelma.

    • Raitismaaliskuu

      Addiktio, oli se mikä hyvänsä, niin vaikuttaa parisuhteeseen. Toisaalta meillä kaikilla on jonkin asteinen riippuvuus johonkin. Minulla se on nikotiini.
      Ainut tapa olisi henkilön itse tajuta ongelma ja päättää lopettaa haitallinen toiminta kokonaan. Ulkopuolelta tuon iskostaminen päähän lienee mahdoton, kun oivaltaminen on tapahtunut niin tukea toki voi antaa.
      Viestissä pyydettiin tukea ja apua addiktion läheiselle. Myötätuntoa saat minulta, neuvoja en osaa antaa. Tiedän kuitenkin miehenä että sinun viehättävyydessä se ongelma ei ole.
      Taustalla voi olla vaikka mitä traumoja ja selvittämättömiä asioita. Uskoisin kuitenkin tervehtymisen alkavan riippuvuuden tunnustamisesta, se kun saa muut ongelmat vaan entistä suurempaan rooliin, niillä myös yritetään peitellä ja selittää riippuvuutta.
      Addiktiota välttääkseen haastan muita nettipornottoman maaliskuun viettämiseen, lähtisikö miehesi mukaan!

    • selvät-sävelet--

      Tässähän on ihan selvästi kysymys siitä, ettei miehen seksihalut kohdistu vain yhdyntään, tai naisen tyydyttämiseen. Jos on erilaisia fantasioita, fetissejä, joihinkin muihin seksilaatuihin, niin silloin porno antaa vain tyydyttävän tuloksen. Siihen viittaa jo heti nuo pilleritarpeet aiemmin. Jos tutkit millainen porno miestä kiinnostaa, niin se selventää asiaa jo kummasti. Voi olla niin hävettäviä fantasioita, että niistä on vaikea puhua toisille.

    • Ruiskausvirkistää

      Toisenlainen kokemus miehenä. Vilkaisen silloin tällöin jotakin kiihottavaa josta koituu hyöty vaimon kanssa peuhatessa. Liika on tietysti liikaa vaikka kaurapuuron syönnissä

    • Onhan tuossa selkeä addiktio pornoon, kun kerta käyttää päivänsä pornon kanssa. En suosittele paljastamaan tietoa mistä asian tiedät, menee luottamus kyllä ja ongelmat vaan lisääntyvät.

      Sinun tulee yksinkertaisesti saada uusia ajatuksia ukkosi pääkoppaan, ei ole muuta tietä. Se on selvä, että asialle pitää tehdä jotakin. En usko, että taustalla muuta syytä kuin tietty tyytymättömyys nykytilanteeseen.

    • Jos miehellä ei seiso hyvin, hän ei voi saada orgasmia yhdynnässä, mutta voi hyvinkin saada masturboimalla pornoa katsoessaan. Kun itse saa määritellä käsiensä käytön, löytää oikean menetelmän, vaikka yhdynnässä ei saa.

      Ilmiö on täysin vastaava naisilla. 30 % ei saa orgasmia yhdynnässä, mutta melkein kaikki naiset saavat itsetyydytyksessä.

      Pornoaddiktio on psykologien keksimä juttu. Niin kuin päivänkakkaroita on suuria ja pieniä, niin on myös erivahvuisia seksitarpeita ilman, että siinä on mitään vialla. Psykologit vain yrittävät saada asiakkaita. Rahanhimo vääristää ajattelua.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      111
      5073
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      127
      2731
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2497
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2245
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      434
      2176
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      176
      1637
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      113
      1350
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1172
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      996
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      81
      930
    Aihe