Hallitus arvioi, että uudistus kasvattaa asumistukimenoja neljä miljoonaa euroa ja toimeentulotukimenoja kymmenen miljoonaa. Moni tipahtaa, köyhyys ja eriarvoisuus lisääntyy.
Jos työtä tai aktiivitoimia ei pysty terveydentilan vuoksi tekemään, leikkaus on kohtuuton. Pitkäaikaissairaus aiheuttaa kuluja lääkkeisiin sekä terveyskeskus- ja sairaalakäynteihin.
Työkyvytöntä ihmistä ei tehdä työkykyiseksi hallituksen aktiivimallilla. Työttömät, joiden terveydentila on pitkäaikaisesti heikentynyt, tarvitsevat kuntoutusta sekä tukea terveyden ja toimintakyvyn parantamiseen sekä työpaikan joustavuutta. Siten heidät saadaan parhaiten työelämään takaisin, tai eläkkeelle. Yli 50v ihmisten pakottaminen on jo kidutus.
Jos työtä tai aktiivitoimia ei pysty terveydentilan vuoksi tekemään, leikkaus on kohtuuton. Pitkäaikaissairaus aiheuttaa kuluja lääkkeisiin sekä terveyskeskus- ja sairaalakäynteihin.
Työkyvytöntä ihmistä ei tehdä työkykyiseksi hallituksen aktiivimallilla. Työttömät, joiden terveydentila on pitkäaikaisesti heikentynyt, tarvitsevat kuntoutusta sekä tukea terveyden ja toimintakyvyn parantamiseen sekä työpaikan joustavuutta. Siten heidät saadaan parhaiten työelämään takaisin, tai eläkkeelle. Yli 50v ihmisten pakottaminen on jo kidutus.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Työttömyysetuudet ovat tuhansille tai jopa kymmenille tuhansille pitkäaikaissairaille viimesijainen tukimuoto. Sairastuneet saavat sairaspäivärahaa 300 päivää, tämän jälkeen osa sairastuneista putoaa työkyvyttömille tarkoitettujen tukien piiristä työttömyysetuuksille.
On selvää, että aktiivimallilla kuritetaan vähintään tuhansia pitkäaikaissairaita.
Eläkkeelle pääsyä on kiristetty huomattavasti viime vuosina, siksi sairaiden pitää olla työttömänä työnhakijana. Vaikea yhtälö, joka ei tällä lailla ratkea, vaan on suoranaista kiusaamista työttömiä kohtaan.
Hyvä kunto on kaiken perusta.Oikea ruokavalio.liikunta ja uni takaavat toimintakyvyn.
Jos on tupakoimalla,viinalla,kaljoilla, liikkumattomuudella,roskaruualla ja vähäisellä unella rapauttanut kuntonsa, niin on helppo syyttää yhteiskuntaa.
Tyypillistä terveysfasismia. Viedään ajatuksesi sitten pidemmälle yhteiskuntaan koskien KAIKKIA, myös työssäolevia:
1. Sydän ja verisuonitaudit. Niitä ei pitäisi hoitaa, jos potilas on esimerkiksi ylipainoinen. Esimerkiksi sydäninfarktissa ennen elvytystä tulisi tutkia ainakin potilaan paino, tupakointi ja alkoholin käyttö. Jos yksi tai useampi ehto täyttyy, jätetään elvyttämättä
2. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Jos on ylipainoa eikä ole harrastanut liikuntaa, mitään ortopedisiä toimenpiteitä ei tehdä eikä myöskään kipulääkkeisiin kirjoiteta reseptejä.
3. Mielenterveysongelmat. Sama setti, kuin kohdassa yksi. Jos yksi tai useampi ehto täyttyy, mitään mielenterveyspalveluja ei anneta eikä mihinkään lääkkeisiin reseptejä.
Periaatteessa kaikki sairaudet voidaan viimekädessä johtaa potilaan omaksi syykseen. Näin ollen koko terveydenhuolto voitaisiin tällä perusteella nykyisessä muodossaan lakkauttaa.
Työttömissä on itsesää syy tupakan ja alkoholin liikakäyttöön työttömien terveyttä ei pidä valtion rahoilla ilmaiseksi kustantaa tai työttömyysturvaa maksakoot itse terveyden hoitonsa tämä vaikeasti työllistävien työttömien massa pitää siivota pois te toimistoista ei työnantajat ota töihin yhteiskunnan elättämiä . työttömien liikuntamuoto on halpaa kävely hakee vaikka kävelen työpaikkaa kahdeksan tuntia saadakseen aktiivimallin täyttymään. valtio on maksanut asumistukea vuokra-asuntoihin asunnot ovat pahasiivoisia haisevia ei työttömät viitsi siivota vaan nautitaan alkoholia, tupakkaa huoneistot on roskaa, paskaa täynnä. työttömyysturvaa ja asumistukiin leikkaukset paremmin menevät työhön minun mielestä pitäisi lakkauttaa kaikki tuet
Kuten aktiivimallin kumoamista ajavassa kansalaisaloitteessa todetaan, aktiivimalli rankaisee niitä joiden työllistymisen edellytykset ovat jo lähtökohtaisesti muita heikommat. Itse asiassa, huomattava osa työttömistä on iäkkäitä tai ns. käytännössä työkyvyttömiä eli sairaita joille ei ole myönnetty sairaseläkettä. Tarvitsevatko työttömistä heikoimmat lisää keppiä, vaiko mahdollisesti tukea? Kuinka helppoa työmarkkinatuen perusosan varassa sinnittelevän on polkaista pystyyn osa-aikayritys tai metsästää työkeikkoja ympäri lääniä, esimerkiksi Lapin lääniä? Jos työnhakijalta vaaditaan aktiivisuutta, tarvitaan myös mahdollisuuksia aktivoitua. Kun töitä ei ole, miten hallitus on ajatellut varmistaa sen että työvoimakoulutukseen riittää paikkoja jokaiselle joka vain viitsii hakea?
Mää saan noin 1100€/kk eläkett ja asumistukkee.
Hyvi männöö mut mänköön.
naatitaan,naatitaan
Tässä laissa on puhtaasti kyse työttömän toimeentuloleikkurista, jonka laukeamiseen työtön ei voi käytännössä vaikuttaa. Eduskunnan perustuslakivaliokuntakin on hallituksen pimittämässä lausunnossaan todennut, että ”koska työttömillä ei edellä todetuista ja erilaisista yksilöllisistä syistä ole yrityksistään huolimatta välttämättä mahdollista täyttää lain tarkoittamaa aktiivisuusvaatimusta, ehdotusta ei voida pitää perustuslain kannalta ongelmattomana.” Aktiivimallin sisältämä työttömän työllistymisvelvoite loukkaa työnhakijan oikeusturvaa, sillä hän ei voi vaikuttaa siihen onko työtä lainkaan tarjolla tai tuleeko palkatuksi avoimeen työpaikkaan. Samoin on laita työllistämistä edistävien palvelujen osalta, sillä niitä ei ole kaikissa tilanteissa tarjolla tai ne on poissuljettu yksilöidyssä työnhakusuunnitelmassa. Tämän mallin sisään on leivottu muitakin konnankoukkuja. Mm. yrittäjästatus johtaa sinänsä yleisesti työttömyysturvan ulkopuolelle ja lyhyt työssäolojakso voi merkitä työttömyyspäivärahan menetykseen työllistymistä pidemmältä jaksolta.
Unohdit+mallin+typeryydessä+kritisoida+tätä+18+h+/+3+kk+(62+pv)+työn+tekemistä.
Kuka+työnantaja+haluaa+palkata+porukkaa+esim.+vain+kolmeksi+päiväksi.+Miten+työn+oppii+tuossa+ajassa?+Kuka+haluaa+vahtia+kokematonta+työntekijää?+Siinähän+vakituisen+osaajan+työtehokin+laskee,+kun+jotakin+opettaa.+Luulen,+että+täsä+eivät+ilahdu+edes+Suomen+syöpä+nro+x,+eli+työvoimanvuokrausfirmat.+Jaksaisivatko+he+muka+ajatella+työttömän+etua,+eli+saavat+lisää+hallinnollisia+tehtäviä+pienien+tuntimäärien+töiden+teettämisestä,+varsinkin+kun+työntekijä+haluaisi+luultavasti+tehdä+vain+vähän+tunteja+esim.+huonopalkkaisessa+ulkotyössä?
Olen+kohta+62+vuotias+mies.+
Näin+voi+käydä,+jos+hyväpalkkainen,+nyt+ansiosidonnaista+työttömyyspäivärahaa+nauttiva+haluaisi+tehdä+jotain+töitä,+juuri+sen+nykyisen+300€/kk+verran,+joka+vielä+sallittaisiin+työttömälle.+
Itse+saan+ennen+tätä+vajaan+5%+leikkausta+bruttona+noin+1730€+-+1805€+kuukaudessa+ansiosidonnaista+työttömyyspäivärahaa.+Onko+61+vuotta+täyttäneen+terveellistä+tehdä+esim.+raskaita+hanslankarin+hommia+rakennuksilla?++TES-palkka+tuosta+työstä+lienee+suunnilleen+tuota+luokkaa,+jos+sitä+tekisi+aina+täydet+tunnit.+Kirjoitan+tätä+ehkä+tämän+vuoden+kylmimpänä+päivänä.++Eräs+tuttavani+on+tehnyt+matematiikan+maisterin+/+opettajan+papereilla+tuollaista+työtä.+Kokemus+oli,+että+usein+aputyöntekijöille+annetaan+raskaimmat+työt,+ne+joita+eivät+esim.+vakituiset+kirvesmiehet+viitsi+lähteä+tekemään.+Tuttavani+antoi+esimerkin+raskaasta+kantotyöstä.+Rakennusfirma+oli+säästänyt,+eikä+ollut+pystyttänyt+rakenteilla+olevan+kerrostaloon+lainkaan+tavarahissejä.+Isot+ikkunat+kannettiin+talon+sisäportaiden+kautta+huoneistoihin.+Talon+henkilöhissejä+ei+oltu+vielä+asennettu.+Eihän+niihin+isot+ikkunat+mitenkään+mahdukaan.+
Entisenä+toimistotyöntekijänä+(tietohallinnossa+...)+ovat+omaa+työnkuvaani+vastaavat+työt+käytännössä+loppuneet+(avoimet+työpaikat)+koko+Suomesta.+
Johtopäätös:+Malli+on+tökerö,+käytännössä+joissakin+ryhmissä+99%+tapauksissa+leikkaus+työttömän+saamiin+päivärahoihin,+jota+ei+voi+millaan+välttää.
Nyt+kun+noita+maahanmuuttajia+tänne+päästetään,+eikö+pitäisi+valita+niitä,+joilla+on+taatusti+toimivat+yritysideat,+eli+työpaikka+mukanaan.+Lisäksi+pitäisi+työllistää+useampia+suomalaisia.+Totuus+taas+onkin+sellainen,+että+tarvitaan+n+kappaletta+suomalaisia+veronmaksajia+kustantamaan+näiden+elämä+ja+mahdolliset+perheiden+yhdistämiset.
https://juhanavartiainen.fi/2018/lyhyt-kommentti-laiskuudesta/ Vartiaisen bloogi.
Puhe jo paljastaa demareiden asenteen! He haluavat määrätä, paapoa, holhota ja laitostaa työttömiä, jotka ovat jo muutenkin ikävässä asemassa. Pääviesti on että DEMARIT HALUAVAT, kun oikea lähestymistapa olisi kysyä ihmiseltä mitä sinä haluat tai edes käyttää konditionaalia esimerkiksi kysymällä "Haluasitko....?" Joku voisi jopa ajatella, että päätökset ja yhteiskunnanrakenteet ovat kansalaisia varten, mutta demareille kaikki on puoluetta varten.
Demarit ovat ihmisten alistajia!
Miten työväenpuolue voi edes vitsinä ehdottaa moista. Eli kaikki 50-v täyttäneet ajettaisiin muutaman sadan euron korvauksella tekemään työtä jolla ei elä nykypäivänä kuin mahdollisesti maaseudun omavaraistalouksissa. Viisikymppisistähän tulee järjestään pitkäaikaistyöttömiä! Eläkekertymä jäisi kauas köyhyysrajan alapuolelle jne. Nyt jo viisikymppiset ajetaan ensimmäisinä pois työpaikoistaan ja tämä antaisi "luvan" irtisanoa loputkin ilman pienintäkään tunnontuskaa "avustajiksi" hoiva-alalle, puistoihin ja pusikoihin. Tässä yhteiskunnassa EK ajaa jo niin härskiä linjaa että yhtään uutta mahdollisuutta nöyryyttää ikääntyviä, eli yli nelikymppisiä, ei tulisi enää ainakaan ns. työväenpuolueen suunnalta ehdottaakaan.