AVOIN KIRJE LIIKNNEVAKUUTUSYHTIÖILLE, KAIKKIKO MAKSUMIHIKSI.
Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.
Onko vauutusyhtiöiden mielestä oikein, että valtio rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti "hoidossaaon" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle. Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi. VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN RAHALLA.
Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia poronomisatajille mutta syyttömän osapuolen, autoilijan tätyy maksaa kollektiivisesti kaikkien muiden autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.
Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävä taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pysytyi vastustamaan palikunnanan valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta. Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskutain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.
Porokarja teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä että ihmisiä vammautuu porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut asiakaskunnaltaan.
Eikö ole aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän asiaan onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota, aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?
HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI MAAN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSEN" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET. .. SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikös se jo autokoulussa opetettu ,että auto pitää saada pysäytettyä näkemälläsi matkalla.Eli kuljettaja itse ajaa poron päälle.Poroistahan on liikenne merkein varoitettu autoilijoita ennakkoon.Entäs jos poron tilalla on vaikka lapsi?Onko lapsien vapaana pitäminenkin rikos?Eikös olisi parempi rangaista auton kuljettajaa sakoilla ja kerätä sieltä ne rahat eikä vakuutus yhtiöiltä?
Sain pysäytettyä auton kun näin aikuisen poron juoksevan tien yli. Perässä juoksi vasa, joka törmäsi paikallaan olevan autoni takaoveen niin kovalla vauhdilla, että sillä meni niskat nurin. Hirvikoira oli elukoiden perässä. Pakenivat vauhdilla em. seurauksin. Oliko syy minun ?
idea:
- rupea poroisännäksi tai -emännäksi
- hanki poroja
- paimenna ne 5-tielle loma-aikoina
- laske raadot
- korvauksia juhuu :)
- sudetkin niitä voi syödä, juhuu ;))
Kuka tämmöistä paskaa jaksaa joka sivulle työntää,MUUTA italiaan höperö.
ite pallinpurija jakaa samaatietoaansa joka palstalla, voijaan pistää piakkoin porukalla poroineen idän pikajunaan