AVOIN KIRJE LIIKENNE VAKUUTUSYHTIÖILLE

poronpallipurijat

AVOIN KIRJE LIIKNNEVAKUUTUSYHTIÖILLE, KAIKKIKO MAKSUMIHIKSI.
Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vauutusyhtiöiden mielestä oikein, että valtio rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti "hoidossaaon" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle. Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi. VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN RAHALLA.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia poronomisatajille mutta syyttömän osapuolen, autoilijan tätyy maksaa kollektiivisesti kaikkien muiden autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävä taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pysytyi vastustamaan palikunnanan valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta. Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskutain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.
Porokarja teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä että ihmisiä vammautuu porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut asiakaskunnaltaan.

Eikö ole aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän asiaan onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota, aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI MAAN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSEN" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET. .. SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA

4

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eijaleena

      Kuka tämmöistä paskaa jaksaa joka sivulle työntää,MUUTA italiaan höperö.

      • poroaivoinenhän

        ite pallinpurija jakaa perintönä isiltään saamaansa "tietoansa" joka palstalla,,,,,, voijaan pistää piakkoin porukalla poroineen idän pikajunaan

        tyhmä olet tämän jutun tarkoitushan on olla esillä ....miksi tyhmä vielä nostat enemmän asian esille ????


    • Oletkopikkuisenvajaa

      Opettele ensin kirjoittamaan ala-asteen tasoinen loru oikein ja sitten vasta jos sen saat kieliopillisesti oikein ilman kirjoitusvirheitä tee tuo kirje uusiksi. Kiitos kirotusviheinen papana

    • Kurtwaldhaim

      Voisko sen Lapin polttaa uuestaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1167
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      832
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe