AVOIN KIRJE LIIKNNEVAKUUTUSYHTIÖILLE

AVOIN KIRJE LIIKNNEVAKUUTUSYHTIÖILLE, KAIKKIKO MAKSUMIHIKSI.
Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vauutusyhtiöiden mielestä oikein, että valtio rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti "hoidossaaon" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle. Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi. VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN RAHALLA.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia poronomisatajille mutta syyttömän osapuolen, autoilijan tätyy maksaa kollektiivisesti kaikkien muiden autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävä taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pysytyi vastustamaan palikunnanan valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta. Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskutain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.
Porokarja teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä että ihmisiä vammautuu porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut asiakaskunnaltaan.

Eikö ole aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän asiaan onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota, aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI MAAN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSEN" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET. .. SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA
5484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kirjaileppa aihetta hiven tiiviinpään muotoon;perustelujen kera,ja väsäile siitä kansalaisaloite veronmaksajien puntaroitavaksi.

Äänestä

Kannatan ajatusta, mutta ensin asian on saatava julkisuutta.

Äänestä
  • Tässähän sitä julkisuutta tulee ja toisilla kuntasivuilla lisää.Näytti olevan tuo sama veisu kainuunkuntien 24 sivustoilla laitaluvultaan.

    Äänestä

Avoin kirje kirjoitetaan omalla nimellä!

Äänestä

Samoin mopojen ja kevytmoottoripyörien liikennevahingot pitäisi ko. ajoneuvojen käyttäjiltä kerätä, koska ne aiheuttavat eniten korotuspaineita autojen ja moottoripyörien vakuutuksiin! Myös moottorikelkkojen vakuutuksiin järkeä, koska maksatetaan kesä ajaltakin vaikkei ajeta! Tietysti kilvet voi viedä keväällä katsastuskonttorille ja hakea sitten kun alkaa ajelemaan!
Muutenkin vakuutusasioissa olisi niinpaljon parannettavaa, että yksi lakimies saisi kokopäivätyön laatiessaan kansalaisaloitteita vääryyksien korjaamiseksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


poronpallinpurijat kirjoitti:

AVOIN KIRJE LIIKNNEVAKUUTUSYHTIÖILLE, KAIKKIKO MAKSUMIHIKSI.
Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vauutusyhtiöiden mielestä oikein, että valtio rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti "hoidossaaon" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle. Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi. VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN RAHALLA.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia poronomisatajille mutta syyttömän osapuolen, autoilijan tätyy maksaa kollektiivisesti kaikkien muiden autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävä taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pysytyi vastustamaan palikunnanan valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta. Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskutain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.
Porokarja teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä että ihmisiä vammautuu porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut asiakaskunnaltaan.

Eikö ole aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän asiaan onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota, aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI MAAN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSEN" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET. .. SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu