Nyt loppuu pelaaminen!

Stoppituli

Ohessa tarinani pelihimon vankina kaikille asian kanssa kamppaileville ihmisille.


Olen 25-vuotias opiskelija, jolla on ollut jo pitkään (piilevä) peliriippuvuus. Ensimmäiset kosketukset rahapeleihin tulivat jo nuorena huoltoasemilla ja kaupoissa, joka sitten on jatkunut aikuisiällä enemmän tai vähemmän kausien mukaan.

Pääsykoekeväänä muutamia vuosia sitten pelasin viimeksi nettikasinoilla ja pieniä voittoja lukuunottamatta hävisin aina rahani. Silloin asuin vielä vanhempieni luona, joten menoja ei ollut. Lukion ohella tekemästäni työstä saadut rahat pystyi siis hassaamaan huolettomammin, kun ei ollut omia todellisia menoja lainkaan. Aikaisemmin pelaamani summat eivät muutamia poikkeuksia lukuunottamatta olleet suuria, puhutaan muutamista kympeistä maksimissaan reiluun sataan euroon.

Nyt elämässäni on paitsi parisuhde, opiskelu ja työ, myös rahapelit löysivät luokseni takaisin kuin ihmeen kaupalla. En ollut pelannut ennen viime syksyä kuin silloin tällöin muutaman euron, enkä ole kokenut mitään erityistä tarvetta pelata niin pelipisteissä kuin nettikasinoillakaan. Nyt kuitenkin ensin veikkauksen pelipisteitä kouluttuani olen löytänyt uudestaan nettikasinon koukuttavan maailman.

Kaikki alkoi harmittomasta "kokeilusta" ja uskomattoman hyvästä tuurista.

Talletin noin kuukausi takaperin nettikasinolle 50 euroa ja päätin pelata "huvin vuoksi" ja katsoa josko jotain tulisi. No eräs peli antoi jo muutaman pyöräytyksen jälkeen 1.20 €:n panoksella 500 €, josta olin aivan ihmeissäni. Ray:lla lähinnä muutamia kymppejä voittaneena ihmettelin, voiko nettikasinoilla tosiaan voittaa näin suuria summia? Jatkoin pelaamista voiton jälkeen ajatellen, että pakkohan se on jatkaa vielä pelaamista, kun vasta pääsin aloittamaan. Ja sitten jysähti pommi. Vapaapelikierroksista noin 10 minuutin kuluttua ensimmäisestä suurvoitosta reilu 1000 €. Kierre oli valmis syntymään.

Olin jo hävinnyt samana iltana muutaman satasen tuosta summasta, mutta päätin jättää pelitilille 200 € ja kotiuttaa tonnin, olihan kaikki minulle käytännössä ilmaista rahaa ja onnikin näytti potkivan. Jatkoin seuraavana päivänä pelaamista ja kuinka ollakaan, voitin 2000 € lisää! Ajattelin, voiko tämä olla tottakaan, nauroin yhdessä kaverini kanssa hyvää tuuriani ja ajattelin, että miten voi olla näin helppoa tehdä rahaa pelaamalla nettikasinolla. Suurin virheeni oli olla lopettamatta silloin kun olin voitolla. Oli idioottimaista ajatella, että hyvä onni ei kääntyisi ja tappioputki alkaisi, mikäli tästä vielä jatkan.

No, jatkoinhan minä. Nyt kaikki voitot (yli 3000 €) ovat menneet eri nettikasinoille. Pelitilejä on suljettu ja uusia avattu. Voittojen lisäksi myös menneet luottokortin koko limitti ja pikavippejä otettu 500€:n edestä. Nyt vihdoin pysähtyessäni miettimään nykyistä menoani, olen havahtunut huomaamaan, ettei tässä ole mitään järkeä. Se, että hassasin voittamani rahat on jo itsessään tyhmää, rahallahan olisi saanut 3 viikon täyshoidon malediiveilla. Olen kuitenkin ottanut ensimmäistä kertaa velkaa pelatakseni ja se on viimeinen tikki minulle. Nyt loppuu pelaaminen, kerta heitolla. Elämä on todella liian lyhyt tällaiseen paskaan, jossa täytyy alkaa ahdistumaan talouspuolen asioista pelaamisen takia. Tsemppiä kaikille itsensä löytäneille tai vielä etsiville peliongelmaisille ihmisille!

10

688

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hieno_homma

      kannattaa hakea rohkeasti apua, jos tuntuu siltä ettei onnistu pääsemään irti.

    • piiiiiip_piiiiiiippp

      jos voitat jostain ja vaihdat kasinoa, ei voittoja heru. Pelit pyörivät peliyhtiöiden servereillä joten automaatio mahdollistaa sen että peli tietää jo saaduista voitoista.

      • Turtleks

        Toi on täysin mahdollista. Tieto kulkee niin huikealla nopeudella nykyisin. Pelaaja on koneellaan täysin avuton siinä suhteessa.


    • pidä.päätös

      Lainakierre uhkaa, pidä päätös nyt kun pahempaa ei vielä ole tapahtunut.

      Pelaamalla saa hyvin nopeasti lainamäärän kasvamaan sellaiseksi, ettei niistä samaan aikaan maksussa olevista vipeistä ja lainoista selviä ilman ulosottoa ja luottotietojen menetystä.

      Kaava nettikasinoilla on juuri tuo, ensin annetaan joku vähän isompi voitto ja sen jälkeen aloitetaan ryöstäminen, joka jatkuu niin kauan kun koukkuun ja pelihypnoosiin saatu pelaaja saa vipattua rahaa jostain, tai herää pelihypnoosistaan.

      Mitä nopeammin herää, sen parempi pelaajalle itselleen.

      Mutta jotkut ovat hävinneet sinne satoja tuhansia euroja, eivätkä he enää meinaa päästä peliveloistaan koskaan eroon.

      Jos pahasti hävinneet ja velkaantuneet pelurit joskus saavat rahaa jostain, niin he yrittävät epätoivoisesti saada tilanteen korjaavaa voittoa, jota ei kuitenkaan koskaan tule.

    • Stoppituli

      Minulla ei onneksi vielä ole hätää, sillä pystyn maksamaan otetut vipit ja elämään loppukuun niukemmin. Ongelma tuntuu olevan vaan siinä, että silloin kun sitä rahaa on, se polttelee taskuissa ja luulee olevansa varakkaampi kuin onkaan. Muutaman kympin pelailut vaihtuvat satasiin ja pian talletuksia on kertynyt jo useampia ja tilinauha näyttää lohduttomalta.

      Sitä vaan ajattelee, että kyllä se iso voitto kohta sieltä taas kolahtaa ja jatkaa pelaamista häviämisenkin uhalla. Mielestäni jokaisen pelien kanssa kamppailevien tulisikin miettiä seuraavaa esimerkkiä ja kysyä sitä myös itseltään:

      1) Pelaat 100€ ja häviät sen.
      2) Pelaat toiset 100€ ja häviät myös nekin.
      3) Pelaat vielä 100€ ja voitat niin, että pääset omillesi takaisin.
      4) oletko valmis tyytymään tähän -0 tilanteeseen vai jatkatko vielä pelaamista voittojen toivossa?

      Mikäli kohdan 4 jälkeen jatkat edelleen pelaamista (kuten minä), on todellisena vaarana se, että menetät juuri takaisin saamasi rahat uudelleen. Ja tästä päästään kohtaan viisi,

      5) talletat lisää rahaa ikään kuin unohtaen, että olet juuri hävinnyt ison summan (kahdesti) ja yrität voittaa tappiosi takaisin.

      Uhkapelit ovat täysin sattumanvaraisia, eikä panostuksesta tai pelimäärästä riippumatta ole mitään takeita sille, että isoja voittoja koskaan osuisi kohdalle. Olen huomannut, että enemmän kuin voittamisen halu, minua ajaa eteenpäin tappioiden kattamisen ja kasinon päihittämisen tarve. Siinä vaiheessa kun tappiota on jo monta tonnia, on ihan turhaa kuvitella, että pystyisi ne uusilla voitoilla kattamaan. En osaa sanoa todennäköisyysprosentteja ja palautusprosentteja, koska ne vaihtelevat peleistä toiseen, mutta epätodennäköistä se on. Vähän kuin on todennäköisempää odottaa nelosia raskausaikana, kuin voittaa 7 oikein lotossa. Mahdollisuudet ovat minimaaliset ja silti peliongelmaiset eivät suostu nielemään sitä. Kyse onkin enemmän oman ylpeyden nielemisessä, tappionsa hyväksymisessä ja eteenpäin menemisessä. Pitää ymmärtää, että jonain päivänä saatat katsoa taaksepäin ja ajatella, miksi en silloin lopettanut kun sitä todella harkitsin. Nyt siihen on mahdollisuus ilman myöhempää katumista.

      • täyttä-soopaaaa

        uhkapeleissä ei ole mitään sattumanvaraista vaan ne on ohjelmoitu tuottamaan rahaa pelien tarjoajalle eli Veikkaukselle.


      • niino

        Kuten myös ne on ohjelmoitu tuottamaan rahaa maltalaisille kasinoille, maltalaiset tosin antavat ehkä jonkin syöttivoiton kärkeen. Vähän niinkuin ongen koukussa olevaa matoa tarjotaan kalalle. Veikkaus ei anna sitäkään.


      • huijariiiii

        veikkauksen pelit ovat tosi kummallisia, joku voitti 90 miljoonaa ja kas kummaa, ei ole ilmoittautunut noutamaan. Voitte päätellä jo tuosta, että aitoa suurvoittajaa ei ole olemassakaan veikkauksen peleistä.


    • Saasnähätaas

      No ei muutaman tonnin velat tai muutaman kymppitonninkaan velat ole elämässä ihmeellisiä. Mutta se tapa millä ne tulee esim pelivelka on se kauhein joka ottaa kaaliin. Kyllä mäkin olen ostanut autoja vuosien varrella ja edelleen on yli 20 tonnia niistä velkaa jäänyt vaikka auton arvo on enää 25 tuhatta ja sekin on siis velkaa. 20 tuhatta on tullut kun olen autoja vaihtanut ja ottanut välirahaan lainaa. No on ollu kivaa eikä harmita eikä mulla mene lyhennykseen kun 428e kuussa joka on mulle ihan mitätön summa plus siis autovelka 300e. . Tulot on lähes 100 tonnia kuussa. Muutama satanen sinne tänne ei elämää kaada kun on hyvässä työssä. Mutta tarkoitus on maksaa kaikki pois lähivuosina. Ja sitten voikin ottaa uutta velkaa ties mihin.

      • taruako_vain

        sadantonnintulot ?! ja vielä pelaat???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3560
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3403
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3025
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2325
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      132
      1348
    Aihe