AVOIN KIRJE LIIKENNE VAKUUTUSYHTIÖILLE

rekkamies

KAIKKI SUOMEN AUTOILIJAT OVAT MAKSUMIEHIÄ POROKOLAREISSA ?

Nyt joku kynämies tekemään kansalasialoitetta vääristyneestä ja epäreilusta asiasta ?

Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vakuutusyhtiöistä juridisesti oikein, että valtio vielä rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti " ns. hoidossa on" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa ?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle verrattuna lahtiporosta saatuun tuottoon.
Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi, menikö vielä kuskattuna petojen ruuaksi eli tuotto voi moninkertaistua petovahinkolain korvauksen vuoksi." tämä kuulopuhetta"

VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN RAHALLA.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia poronomisatajille mutta syyttömän osapuolen, autoilijan täytyy maksaa kollektiivisesti kaikkien Suomen autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävin taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pystyisi vastustamaan paliskuntien valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta.
Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskuntain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista korruptoitunutta järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.

Porokarja vaan teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä vaikka ihmisiä vammautuu ja kuolee porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut koko Suomen autoilevilta asiakkailtaan.

Eikö ole nyt aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän ongelmaan.
Onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota ja vakuutusyhtiöitä aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

Ammattiautoilijana muutan kaikki vakuutukset yhtiöön joka alkaa korjaamaan heti nykyistä epäreilua käytäntöä.

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI SUOMEN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSESTA" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET.
SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA

5

381

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pöljiäpiisaa

      Luuleko saavasi palstalla vastauksen "avoimeen kysymykseesi?"

      • yököttää

        Olet varmaankin karvahattupäinen hijasella ajava pallipurija.


    • poroeno

      oikein hyvää tekstiä. olen samaa mieltä. ehdottomasti. Suomessa perustuslaki takaa omaisuuden suojan. Miten tähän suhteutuu toisten porojen syömät metsäni.... jos koirani aiheuttaa kolarin.. minä maksan. jos naapurin poro aiheuttaa kolarin.. naapurille maksetaan.. näinhän se toimii.

    • kahwitweeksi

      Vakuutusyhtiöt vastaisivat kysymykseesi, jos osaisit äidinkieltäsi.

    • Maaton-niinku-poromiehet

      Lapissa sodankylän alueelta veivät talvella -17 poroja itärajan pintaan susille syötiksi ja kaikille kuolleen poron hälytin kaulaan. Petokorvaus oli kuulemma paljon suurempi kuin mitä olisi saanut kun ne olisi myynyt teurastamolle. Paikallinen maatilan isäntä tiesi aika tarkkaan niiden touhut ja keväällä 17 heti kun tienvarsiojista olkoi heinä piikottaan lumen alta niin aidatut porot päästettiin irti. Ei siinä paljoo auta vaik ois kännykässä vaikka mitkä porokellosovellukset kun poroja on joka paikka täynmä. Poronomistajat olisi saatava vastuuseen ja heidän pitäisi hankkia vakuutukset aiheuttamistaan porokolari vahingoista ja mitä noihin saamelaisiin tulee niin yhteiskunnan siipeilijöitä ovat koko sakki meidän yhteisillä mailla laiduntavat karjaansa ja haluavat täyden itsenäisyyden. Heillä on vapaa metsästysoikeus valtion mailla mutta onko meillä. Ei muuten ole. Lompsaa pitää raottaa kovasti jos valtion mailla mielii metsästää... ugh olen puhunut...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2452
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1622
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      81
      749
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      718
    Aihe