AVOIN KIRJE LIIKENNE VAKUUTUSYHTIÖILLE

rekkamies

KAIKKI SUOMEN AUTOILIJAT OVAT MAKSUMIEHIÄ POROKOLAREISSA ?

Nyt joku kynämies tekemään kansalasialoitetta vääristyneestä ja epäreilusta asiasta ?

Autoilu Kekkosen ajasta muuttunut, tieturvallisuuteen ja poronhoitoonkin nyt vaaditaan parannuksia.
PANNAAN ASIA AGENTALLE JA SUOMESSA KIERTOON.

Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vakuutusyhtiöistä juridisesti oikein, että valtio vielä rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti " ns. hoidossa on" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa ?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle verrattuna lahtiporosta saatuun tuottoon.
Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi, menikö vielä kuskattuna petojen ruuaksi eli tuotto voi moninkertaistua petovahinkolain korvauksen vuoksi." tämä kuulopuhetta"

VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN TUKIRAHALLA.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia automaattisesti poronomisatajille, mutta syyttömän osapuolen autoilijan täytyy maksaa kollektiivisesti kaikkien Suomen autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävin taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pystyisi vastustamaan paliskuntien valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta.
Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskuntain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista korruptoitunutta järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.

Porokarja vaan teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä vaikka ihmisiä vammautuu ja kuolee porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut koko Suomen autoilevilta asiakkailtaan.

Eikö ole nyt aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän ongelmaan.
Onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota ja vakuutusyhtiöitä aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

Ammattiautoilijana muutan kaikki vakuutukset yhtiöön joka alkaa korjaamaan heti nykyistä epäreilua käytäntöä.

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI SUOMEN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSESTA" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET.
SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA

0

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        142
        1670
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        154
        1134
      3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        349
        992
      4. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        70
        980
      5. 69
        768
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        743
      7. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        69
        701
      8. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        38
        654
      9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        8
        623
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        591
      Aihe