Siksi Suomen ei pidä erehtyä harjoittamaan vientiteollisuutta. Nyt se on aiheuttanut talouden romahduksen ja luonnon totaalisen pilaamisen. Ruokakin on jo niin myrkytettyä ettei kukaan järkihemmo sitä ei uskalla kaupasta ostaa.
Maailma on liian suuri paikka suomalaisen raaka-aineen vientiin. Siksi kaivostoiminta pitää lopettaa Suomesta heti ja keskittyä vain oman kulutuksen varaan.Se ei ole paljon koska viennin lopettaminen pienentää kertaheitolla koko alan murto-osaan. Näin pitää tehdä kaikilla aloilla. Ulkomaan kauppa supistuu minimiin ja työpaikat tulevat takaisin tänne vahvistamaan taloutta ja pelastamaan meidät velkakurimuksesta jonka aiheutti vienti ja sen tukeminen.
Viennistä hyötyivät vain keinottelijat jotka korruptiolla saivat vallan puolueissa ja eduskunnassa. Näin Suomi palasi ajassa taakse sata vuotta .Kansa on nyt yhtä köyhä kuin tsaarin aikaan. Eikä vain rahaton vaan myös velkainen jota surkeutta siihen aikaan ei ollut.
Ipulaiset varoittivat EU-jäsenyyden haitoista alusta alkaen. Nyt kaikki varoitukset ovat toteutuneet EUn takia ja kansa on menettänyt identiteettinsä ,kykynsä ajatella,demokratiansa ja lopuksi vaurautensa joka EUn toimesta on muutettu valtavaksi velaksi. Parikymmentä vuotta suomalaisvastaiset voimat ovat huijanneet meitä EU-koneistolla joka suoltaa meille ohjeita ja direktiivejä toimia itseään vastaan. Britit pelastivat itsensä ja taloutensa erolla viime tingassa. He selviytyvät kurimukselta muutamalla sadalla miljardilla. Suomi olisi selvinnyt siis muutamalla kymmenellä miljardilla mutta keinottelijoiden pikku joukko pitää Suomea pakkojäsenyydessä katkeraan loppuun asti. Se tulee maksamaan meille koko sivilisaatiomme romahtamista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
lopullista - - - korahtelua - - - viimeisen ipuääliön sanavarastosta, kyllä IPU ryssän antaisi niiiin mielellään louhia ja toskata täälläkin..
Toivoton tapaus ... home pöllähtelee jo otsikosta..
Taivaskanava äänessä. Mitä väliä näistä märkäkorvista. Tuhoavat ensiksi itsensä ja luulevat meidän auttavan heitä kun tulee hätä.