Uutta ajattelu mallia kaipaisin

Hei, minulla oli lapsuus aluksi turvaton rakkaudeton, jouduin 12 vuotiaana muuttamaan mummolaan äidin juomisen takia, siellä oli turvaa mutta en saanut rakkautta enkä huomiota. Minulla on kauhea menettämisen pelko nykyään ja kärsin mustasukkaisuudesta.
Aivan kauheita tuntemuksia tulee kun mieheni menee yksin kauppaan ja mietin jutteleekohan hän siellä niiden naiskassojen kanssa ja mistähän he juttelevat.
Olemme monesti riidelty asiasta.
Mies sanoo aina mitä sitten vaikka oltaski juteltu.
Ollaan oltu yhdessä 24 vuotta, naimisissa 22 vuotta.
Pettämistä ei ole ollut minun tietääkseni.
Olen sanonut miehelleni että hän löytää paremman ja kauniimman naisen.
Mies aina sanoo että minua parempaa eikä kauniimpaa naista ole olemassakaan.
En tiedä miksi en usko häntä.
En tiedä poistuuko koskaan tämä menettämisen pelko/mustasukkaisuus. :nyyh

15

1718

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muutaeitarvita

      Poistuu, kun itse poistat sen. Ei ole ihan simppeli homma, mut kyllä se onnistuu, positiivisilla affirmaatioilla. Voisi ollakin helppo esim seuraavalla tavalla. Jokainen tietää, että TULI POLTTAA. Sano ääneen " tuli polttaa" tiedät ihan varmasti, että tuo on totta. Sano sitten, samalla varmuudella itsellesi, että "olen ihan ok". Tuo on se periaate. Sen, mitä haluaa voi saada, kun tosissaan siihen uskoo. Niin tosissaan kuin tietää, että" tuli polttaa". Tässä alku, jotkut onnistuvat ihan hetkessä, toisilla voi mennä pitempään.

      • Muutaeitarvita

        Lisäyksenä vielä, sinun ei tarvitse tietää, miten uskomuksesi on syntynyt! Tuskin kukaan sitä pystyy missään " terapiassa" selvittämään. Mutta sen voi todella hoitaa pois häiritsemästä. Menneisyyden kaiveleminen ei yleensä hyödytä, eikä syyllisten hakeminen! Vievät vain aikaa, jonka voi viettää miellyttävämminkin.


      • talven_tyttö

        Kiitos ☺


      • hyväneuvo

        Tää oli hyvä ehdotus.


    • Minnalotta

      Ikä auttaa asiaan. Kokemuksesta voin sanoa sen. Kaupassa ym. virastoissa kuuluu olla asiallinen ja ystävällinen työn puolesta. Tilanteet eivät ole tarkoitettu flirttitilanteiksi. Yritä ajatella puolisosi olevan ystävällinen ihminen kaikille; pyri nimenomaannnäkemään hänet ihmisenä ilman sukupuolisidonnaisuutta. Olet miehesi mielestä kaunis ja ainoa nainen hänelle ja näin ollen miehesi näkee sinut uniikkina. Ihmisiä on erilaisia, mutta on vain yksi sinä. Harjoittele kiitollisuutta vähän kerrassaan, niin voit olla onnellinen siitä mitä sinulla oikeasti on. Olet ihan normaali nainen, on luonnollisia kasvukipujakin ajatella noin. Kaikkea hyvää sinulle elämään.

    • JeesusVoiAuttaa

      Aamuyöllä mielessä soi Leppilammen mummo ja minä

      Joten, rukoilen puolestasi lyhyesti,....

      Jeesus, sinä näet kaiken,
      Menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.
      Sinä tunnet talventytön elämän,
      Jeesus ilmesty näissä sydämen kivuissaan.sillä.
      Auta löytäämään sinussa oma arvonsa ja vastaus kaipaukseen.
      Isä, auta näissä avioliiton asioissa ja siunaa ja johdata
      Aina vapauteen, iloon ja rauhaan asti
      Ja tuntemaan sen että sinä Jeesus Kristus heitä autosta.
      Isä Jeesuksen nimessä aamen

    • kevään_tyttö

      Tiedän tunteen, miltä voi tuntua, kun mustasukkaisuus/menettämisen pelko vaivaa. Kokemuksesta voin sanoa, että poistuu, jos käsittelee sen. Suosittelen esim AAL-ryhmää. Siellä sain käsiteltyä vastaavan ongelman, ja vapauduin,

    • Vapaus

      Sinulla on luultavasti muutamia tunnelukkoja. Tee helppo tunnelukko- testi ja sitten voit yrittää vapautua niistä. Esim. Minulle tuon testin tekeminen avasi silmät näkemään mistä käyttäytymisen johtuu....

    • Rauhoitu

      Jos olette noin kauan olleet jo yhdessä luulisi luottamuksen jo mieheen syntyneen.On normaalia puhua ystävällisesti asiakas palvelijalle ei se ole mitään flirttiä.Jos kokoajan epäilee toisen tekemisiä se voi paremminkin johtaa eroon.

    • Huoleton

      Miten sitten pärjäisit yksin? Eihän kenelläkään ole velvollisuutta olla toisen kanssa, ei sinullakaan se on lähinnä vanhempien homma. Eikä se yksin tee arvotonta jos sitä meinaat. Ongelma on riippuvuus eikä mustasukkaisuus. Mies on ollut rinnallasi vapaaehtoisesti vuosikymmenet moni olisi jo kyllästynytkin.

    • oppeliini1

      Aina kun nuo mustasukkaisuude, menettämisen ja muut sairaat ajatuksen pomppaavat mieleesi, paina DELETE /POISTA nappulaa aivoissasi.
      Tiedät varsin hyvin että miehesi on oikea kultakimpalke, juuri sinulle tarkoitettu. Iloitse että olet hänet loytänyt ja että voitte turvallisin mielin jatkaa eteenpäin yhdessä. Kaikkien vuosien jälkeen.

      Teet vain itsellesi hallaa antamalla ilkeiden ajatusten täyttää aivosi. Vain, ole hyvä, poista ne.

      Se vaatii itsekuria, mutta pystyty siihen kun oikein huolellisesti ja harkiten tiedostat miten aiheettomia nuo pahat ajatukset ovat.

      "ajatusmaailmassa taistelevat hirveä peto ja hyvä henki"
      "kumpi voitaa?"
      "se, jota sinä ruokit!"

    • Enole

      Ajattelumalli on yhdyssana.

    • Joops

      Et osaa arvostaa miestäsi.

    • Joops

      Muuten, ajattelumalli on yhdyssana.

    • Alarastka

      Fakta on, että pettämisen pelko useammin johtaa pettämiseen kuin estää sen. Entinen avovaimoni oli kans mustasukkainen, ja ihan puskista tuli syytöksiä pettämisestä, vaikka en ollut edes ikinä ajatellut, että voisin pettää. Se oli minusta äärimmäisen loukkaavaa. Lopulta tämä muutti ajatustani pettämisestä positiivisemmaksi, ja huomasinkin, että ei siinä parisuhteessa kannattanut olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1907
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1310
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1057
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      761
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      652
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      522
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe