Hei. Olen 30 vuotias mieshenkilö. En ole koskaan seurustellut, saati päässyt sänkyyn asti. Nuorena ei pornolehdet ja -videot kiinnostanut pätkääkään.
Muutama vuosi sitten aloin miettimään kokemattomuuttani ja yritin baareissa iskeä naisia. Siitä ei tullut mitään, koska naiset eivät olleet kiinnostuneet minusta.
Kaksi vuotta sitten ollessani ulkomailla ajattelin kokeilla maksullista naista. Nainen huomasi kokemattomuuden ja etenimme hitaasti. Kokemus oli jotenkin epämiellyttävä. Pääsimme vain siihen, kuin nainen kouri haarojani housujen läpi ja mina koitin hieroa hänen jo paljaita rintoja. Siinä vaiheessa olo oli jo niin epämukava, että piti lopettaa koko touhu. Jälkeenpäin mietin että, miksi en käyttänyt kyseisiä rahoja paikalliseen ruokaan ja juomaan.
Viimeaikoina olen huomannut, että nettideittailukaan ei oikein iske. Olen ruvennut ajattelemaan olevani jonkun sortin aseksuaali ja pärjään elämäni yksin. Toisaalta mietin olenko vaan kyvytön.
Mitä mieltä te olette tilanteestani?
Pitäisikö asioiden antaa vain olla ja olla avoimin mielin?
epäonnistunut
5
2115
Vastaukset
- voit.olla.aseksuaali
Oletko kiinnostunut naisista vai miehistä?
Kiinnostaako seksi missään muodossa eli harrastatko itsetyydytystä tai katsotko pornoa?
Kiinnostavatko romanttiset suhteet ilman seksiä kummankaan sukupuolen kanssa?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aseksuaalisuus Olet oma itsesi etkä välitä siitä mitä muut on. Jos ei kiinnosta niin sitten ei kiinnosta. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan vielä uudemman kerran niin ei tule liian nopeita päätöksiä
- köyhimys
No,mä olen 70 vuotias ex. runkkari.Sekä naiset että miehet ovat aina halveksineet minua.Ei ole ollut statusta,ei komeaa ulkonäköä,ei varallisuutta.Nyt onneksi sairastuin levinneeseen eturauhassyöpään.Hoitokeinona hormonihoito,jolloin paneminen ei kiinnosta pätkääkään.Ja kohta pääsen täältä ikuisuuteen.
- 33poikuus
Niin, ehkä sinun kohdallasi olisi parasta että, koitat löytää naisen joka todella haluaa seksiä kanssassi. Eli koita löytää ns. seurustelu materiaalia jonka kanssa voit ajan kanssa edetä seksin saralle. Näin, asiaan saat tutustua rauhassa etkä ns."kerta ratkaisua".
- VanhaKettu
Kuule, jos ei seksi edes kiinnosta niin ei kannata ottaa ongelmaa. Itseäni kiinnostaisi, mutta en välitä alkaa säätämään.
Minulla oli hyvä vakipano. Kokematon mies, jolla oli pieni muna. Paras sänkykaveri, mitä ikinä on ollut. Osasi pitää suunsa kiinni asioista. Hän oli aivan valtavan taitava lukemaan kehonkieltä ja otti heti opikseen jos huomasi etten jostakin asiasta pidä.
Kaikkein kamalampia ovat sellaiset "panomiehet" jotka kännissä mölöttävät kaikki asiat tuttaville. Ihan pohjanoteerauksia ovat isomunaiset, jota luulevat, ettei miehen tarvi osata yhtään mitään tai ottaa kumppaniaan huomioon, kun on iso muna.
Älä yritä väkisin mitään. Hosumatta paras. Jos huomaat jonkun naisen katseesta kiinnostuksen, niin tee rauhassa tuttavuutta. Anna asioiden mennä omalla painollaan. Miehet aina hosuu niin kamalasti. Ja sitten kun hosumalla mennään sänkyyn, niin nainen odottaa myös hyvää laatua. Jos vähän käyttää aikaansa ja osoittaa nnioitusta naista kohtaan, niin saa paljon anteeksi, jos homma ei etenekään kuin strömsöössä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343619
- 1101419
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711330Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691249Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171144Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451038IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571029- 301026
- 53938