Yleisradion uutispainotukset ihmetyttävät Vaasassa jääkärijuhlien jälkeen.
TONI VILJANMAA
"Jääkärien kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaa seurasivat tuhannet ihmiset Vaasan torin kupeessa, katujen varsilla ja puistikoilla. Tapahtuman koko yllätti monet.
Juhla oli koko Suomen juhla. Tervehdyksensä toivat puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ja Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg. Saksan valtio ja armeija olivat edustettuina, kuten jääkärihistoriaan kuuluu. Väkeä tuli kaukaa, kadut täyttyivät.
Sain heti lauantai-iltana uutisointia kummastelevan viestin Tampereelta. Puoli yhdeksän uutisissa ei mainittu juhlista sanaakaan. Yle lähetti suoraa lähetystä verkkoon ja radioon, mutta pääuutisiin aihe ei yltänyt. Katsojat ja kuulijat jäivät tuhansiin, kun niitä olisi voinut olla pari miljoonaa.
Jääkärijuhlia tähdellisemmäksi Yle arvioi jutun maahanmuuttajien työllistymisestä. Samaa juttua veivattiin pitkin iltaa eri uutislähetyksissä. Aihe olisi voinut olla uutinen myös Pohjalaisessa, mutta meillä se juttu olisi odottanut rauhallisempaa uutispäivää. Itse arvioin Yleä paitsi kilpailijana, myös veronmaksajana.
Svenska Ylellä jääkärit uutisoitiin paremmin. Ehkä Yle katsoo Vaasan niin ruotsinkieliseksi, että siitä uutisointi kuuluu automaattisesti ruotsinkieliselle puolelle. Myöskään MTV ei katsonut juhlia uutisoinnin väärtiksi.
Ehdin jo huokaista, että politikointi 100 vuoden takaisilla tapahtumilla on loppunut."
https://www.pohjalainen.fi/tilaajalle/kolumnit/kolumni-yleisradion-uutisointimoka-osoittaa-kuinka-tärkeä-pohjalainen-on-pohjalaisille-ja-suomalaisille-1.2551317

Vastaukset 5
Vanhimmat
Paskanjauhantaa. Juhla tuli Yle Areenasta ja radiosta.
Miten Yle kerkiää lähettää Viron satavuotisjuhlista lähetykset valtakunnan verkossa eihän Viro edes ole ollut sataa vuotta itsenäinen
Näköjään se kirpaisee vieläkin taistolaisten jäänteissä että "väärä puoli" voitti
Persut eivät Yle Svenskaa, Ruotsin eikä Viron radiota tai TV:tä seuraa. Persut vihaavat yli kaiken Ruotsia, Viroa ja Saksaa ja kiletähän ei opetella eikä opeteta. Jääkärit tulivat EU- ja NATO-maa Saksasta mikä on persuille kauhistus. Persut kannattavat Venäjää ja Putinia.
Ylen hallintoneuvostoa johjaa Kimmo Kivelä (ps/sin). Ja toimitusjohtaja on Lauri Kivinen (entinen kokoomusnuori).
70-luvulla Yle oli vasemmalle kallellaan, mutta ei ole sitä enää pitkään aikaan ollut.
Multikultit löivät jääkärit ylessä pakko uskoa se on