Näkötorni Seitsemisen kansallispuistoon

Yhteyshenkilö

Esitämme, että Metsähallitus perustaisi Seitsemisen kansallispuistoon uuden teräksisen näkötornin. Torni tulisi mahtavien ja perinteikkäiden maisemien ääreen, entisen kolmionmittaustornin mäelle. Mäen koordinaatit ovat N=6871846.810, E=309829.210 (ETRS-TM35FIN).

Allekirjoittamalla adressin voit liittyä mukaan kannattamaan aloitettamme. Olemme osallistaneet mukaan kosolti paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä. Nyt myös yksityishenkilöiden on mahdollista tulla esitykseen mukaan adressin välityksellä. Jokainen allekirjoitus on tärkeä.

Näkötorni lisäisi Seitsemisen kansallispuiston kiinnostavuutta merkittävästi. Tornista voisivat kaikki halukkaat ihastella muun muassa Iso Seitsemisjärven ja sitä ympäröivien laajojen suo- ja metsäalueiden ikiaikaisia maisemia. Lisäksi torni mahdollistaisi muun muassa läheisten vesialueiden lintujen rauhaisan pesinnän, kun matkailijat voisivat tarkkailla maisemia hallitusti tornista käsin. Näin uudessa tornissa yhdistyisivät sekä matkailu-, kulttuuri- että luontoarvot.

Voit allekirjoittaa adressin tästä linkistä: https://www.adressit.com/nakotorni_seitsemisen_kansallispuistoon_pirkanmaalle

11

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lässyttäätaas

      Homon vajakki lässytystä taas kerran.
      Linkistä iski paha virus koneelle.

    • Linkkion aivan normaali ja vaaraton. Sen kautta pääsee allekirjoittamaan adressin. Tervetuloa kaikki, jotka arvostavat oikeita arvoja!

    • Muori

      Allekirjoitettu on! On aivan mahtavaa, että tällaisia hankkeita ajetaan lähialueillemme!

    • EP44

      Kannatan myöski näkötorni hanketta.

    • Täydet pisteet vänrikki Järvensivulle!

    • Pahoin pelkään, että näkötorni kokisi pian saman kohtalon kuin Pekan auto ja eräs taksi.

      • luonto.rauhaan

        Miksi luonto pitää pilata tuollaisella teelmäällä? Parasta
        luonnolle on kieltää ihmisten pääsy Seitsemisen alueelle.


      • luonto.rauhaan kirjoitti:

        Miksi luonto pitää pilata tuollaisella teelmäällä? Parasta
        luonnolle on kieltää ihmisten pääsy Seitsemisen alueelle.

        Kyllä ihminen tarvitsee elämyksiä muuallakin kuin urbaanilla grillillä!


      • nuolkaa.seiniä
        Ikaalisten.Oma.Myllis kirjoitti:

        Kyllä ihminen tarvitsee elämyksiä muuallakin kuin urbaanilla grillillä!

        Seitsemisen alue on alle 1.5 % Ikaalisten pinta-alasta joten
        luontoa piisaa ja vajakeille auttaa tosiaan se 20 vuotta
        sitten suljettu grilli.


    • näkötorni

      Myös Vatulan entisen kolmiomittaustornin paikalle saisi mahtavan näkötornin, ja näkymiä avautuisi joka ilmansuuntaan aivan eri tavalla kuin Seitsemisessä.

      • tiedoksi.vajakeille

        Juhtimäen alueella on Ikaalisten ylimmät mäet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      263
      7206
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      40
      3766
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      Yleistä ohjelmista ja sovelluksista
      2
      3298
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3081
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      107
      2758
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      13
      2678
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      43
      2414
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      50
      2191
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      66
      1924
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      96
      1811
    Aihe