Esitämme, että Metsähallitus perustaisi Seitsemisen kansallispuistoon uuden teräksisen näkötornin. Torni tulisi mahtavien ja perinteikkäiden maisemien ääreen, entisen kolmionmittaustornin mäelle. Mäen koordinaatit ovat N=6871846.810, E=309829.210 (ETRS-TM35FIN).
Allekirjoittamalla adressin voit liittyä mukaan kannattamaan aloitettamme. Olemme osallistaneet mukaan kosolti paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä. Nyt myös yksityishenkilöiden on mahdollista tulla esitykseen mukaan adressin välityksellä. Jokainen allekirjoitus on tärkeä.
Näkötorni lisäisi Seitsemisen kansallispuiston kiinnostavuutta merkittävästi. Tornista voisivat kaikki halukkaat ihastella muun muassa Iso Seitsemisjärven ja sitä ympäröivien laajojen suo- ja metsäalueiden ikiaikaisia maisemia. Lisäksi torni mahdollistaisi muun muassa läheisten vesialueiden lintujen rauhaisan pesinnän, kun matkailijat voisivat tarkkailla maisemia hallitusti tornista käsin. Näin uudessa tornissa yhdistyisivät sekä matkailu-, kulttuuri- että luontoarvot.
Voit allekirjoittaa adressin tästä linkistä: https://www.adressit.com/nakotorni_seitsemisen_kansallispuistoon_pirkanmaalle
Näkötorni Seitsemisen kansallispuistoon
11
232
Vastaukset
- Lässyttäätaas
Homon vajakki lässytystä taas kerran.
Linkistä iski paha virus koneelle. Linkkion aivan normaali ja vaaraton. Sen kautta pääsee allekirjoittamaan adressin. Tervetuloa kaikki, jotka arvostavat oikeita arvoja!
- Muori
Allekirjoitettu on! On aivan mahtavaa, että tällaisia hankkeita ajetaan lähialueillemme!
- EP44
Kannatan myöski näkötorni hanketta.
Täydet pisteet vänrikki Järvensivulle!
Pahoin pelkään, että näkötorni kokisi pian saman kohtalon kuin Pekan auto ja eräs taksi.
- luonto.rauhaan
Miksi luonto pitää pilata tuollaisella teelmäällä? Parasta
luonnolle on kieltää ihmisten pääsy Seitsemisen alueelle. luonto.rauhaan kirjoitti:
Miksi luonto pitää pilata tuollaisella teelmäällä? Parasta
luonnolle on kieltää ihmisten pääsy Seitsemisen alueelle.Kyllä ihminen tarvitsee elämyksiä muuallakin kuin urbaanilla grillillä!
- nuolkaa.seiniä
Ikaalisten.Oma.Myllis kirjoitti:
Kyllä ihminen tarvitsee elämyksiä muuallakin kuin urbaanilla grillillä!
Seitsemisen alue on alle 1.5 % Ikaalisten pinta-alasta joten
luontoa piisaa ja vajakeille auttaa tosiaan se 20 vuotta
sitten suljettu grilli.
- näkötorni
Myös Vatulan entisen kolmiomittaustornin paikalle saisi mahtavan näkötornin, ja näkymiä avautuisi joka ilmansuuntaan aivan eri tavalla kuin Seitsemisessä.
- tiedoksi.vajakeille
Juhtimäen alueella on Ikaalisten ylimmät mäet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591204Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11870Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75805Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83643- 53634
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501