Olisiko liikaa pyydetty, että täällä perussuomalaisten sivulla ei haukuta perussuomalaisia. Meillä on muutenkin vaikeaa. Puolue hajosi viime kesänä. Meistä ei sen jälkeen koskaan tule hallituspuoluetta. Puheenjohtaja melkein asuu Brysselissä, tekee lapsia avioliiton ulkopuolella. Varapuheenjohtaja on vieroituksessa, tai siis entinen sellainen, pahasti alkoholisoitunut, pilannut puoleen maineen monesti. Moni meistä on natseja, siis yhteiskunnan hylkiöitä. Jopa kommunistit ovat kannatuksessa meitä edellä. Kannattaja kuntamme on suurelta osin syrjäytyneitä, eivät ymmärrä, että äänestävät oikeistoa, jopa kokoomuksesta olemme oikealla. Laura yrittää kammeta itseään vallan kahvaan, sekasortoa tiedossa. Kannatamme/kannatimme Trumppia, nyt huomatta kaveri on ihan sekaisin, tänään määräsi tullit, joka huonontaa suomalaista vientiä ja vähentää työllisyyttä. Lista on loputon, joten LOPETTAKAA HETI!!!!!
Tuntuu pahalta
urheus
368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos sinusta sininen uuvatti avaaja tuntuu pahalta, mene ulos oksentamaan, älä tee sitä tälle palstalle, eiks´jeh?
Kovaa on persun elämä! Pitäisiköhän kirkoissa rukoilla valtakunnallisesti, että tulisivat järkiinsä.
Tilanne helpottuu heti kun itse mestari valitaan Helsingin suurmoskeijan imaamiksi !