Narsistiäiti

Haluanollaoikeaihminen

Oon monesti mietiny omaaa äitiä ja miettiny mikä ihme häntä vaivaa. Olen tullut siihen tulokseen että hänellä ei ole ollut mahdollisuutta ollla äiti koska hän on joutunut kärsimään alkoholistisesta perhe-elämästä joutunut huolehtimaan sisaruksistaan ja häntä on käytetty vielä sen päälle seksualisesti hyväksi. Tämänkään jälkeen hän ei myönnä että omissa vanhemmissaan olisi virheitä. Aluksi ajattelin että hän on vain yrittänyt olla ajattelematta ongelmia ja hukuttanut elämänsä alkoholiin ja työhön. Koskaan ei ole ollut läsnä millään tavalla, mutta sitä minä en käsitä miksi hän on alkanut vihata omia lapsiaan ja haukkuu heitä tai meitä.

Minun äidilläni ei ole ollut lapsuutta. Hän vaatii että vanhempia pitää kunnoittaa, mutta hänen oma äitinsä ei edes pidä lapsenlapsistaan. Isä oli hänellä alkoholisti ja häntä pitää suuremmoisena isänä, itse en muista mitään tästä ihmisestä, koskaan ei halunnut minulle puhua kun olin lapsi. Sisaruksia äitini kadehtii ja puhuu niinkuin olisi paras kaikista lapsista. joskus minusta tuntuu että säälin äitiä, mutta joinain päivinä hän puhuu minusta niin rumasti ja alentavasti että vain koulukiusaaja tekisi niin.

Äiti siis on tunnekylmä ja kaikki emotio on näyteltyä. Äiti saattaa lähentyä jotain vanhusta ja alkaa lypsää häneltä omaisuutta, vaikkei oikeasti mitään tarvitse. Äiti ei ole itse saanut hankittua itse kuin auton, muut on vähän niinkuin jostain "saatu". Jos sattuisi niin että minulla on kaikki hyvin niin yrittää rikkoa minun välit muihin ihmisiin.

Kateellisuus on sellainen juttu mikä saa äidin kostamaan, jollain tavoin, jonkun toisen kautta tai saattaa pitkän ajan jälkeen tehdä jotain mikä tekee tosi pahaa jälkeä.

Vahingollinen kylmä ihminen jonka elämää ei vaivaa oma vajavaisuus. en tiedä miksi minun pitää aina summata tätä äitihommaa. taidan vain vahvistaa itseäni ja omaa itsetuntoani.

2

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aklkdfölgk

      Äitini on narsisti
      kuitenkaan alkoholi ei ole
      ollut missään vaiheessa kuvassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      209
      2708
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1906
    3. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      407
      1518
    4. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      153
      1483
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      362
      1389
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1278
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1266
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1196
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      59
      1046
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      938
    Aihe