Muistakaa porottomat kansalaiset ensi vaaleissa tämä. Mitä vähemmän ääniä pohjoissuomessa keskustapuolueelle annetaan sitä vähemmän paliskuntienyhdistys saa äänivaltaa valtakunnallisesti. Kuusamolainen Ulla Parviainen ja Taivalkosken Niilo Keränen puoltavat vapaata laiduntamista ja eivät halua poronhoitolakiin muutosta. Älkää hyvät ihmiset valittako ääneen jos olette äänestäneet tuommoset poromiesten aisankannattajat Arkkaadialle. Politiikalla nämä asiat puhtaasti hoidetaan, mutta jos kansa on edelleen sitä mieltä että poronhoitolaki on muutettava niin YKSINKERTAISESTI: ÄLÄ ÄÄNESTÄ KESKUSTAPUOLUTETTA.
Keskustalainen ylimielisyys on täten tullut tiensäpäähän. Mikäli sortovalta halutaan kumota on äänestettävä oikein ja omantunnon mukaan. Ei naapurin tai sukulaisuuden painostamana. Pohjoissuomessakin alkaisi olla jo aika tulla 2000 luvun demokratiaan ja irti yksipuolue järjestelmästä.
Kyllä ääni keskustalle = paliskuntaiyhdistys lihottaa itseään ja poronhoitolakiin ei tule mitään muutoksia
EI ääni keskustalle = Maanomistajat pääsevät irti vuosikymmenten tuskasta jakaa yksityiset maat poronkasvattajien ylimielisestä vallasta. Poronhoitolaki saadaan nykypäiväiseksi

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sehän on Parviainen poromiehen tytär. Ilmankos on niin kallellaan sarvipäihin. Onko tuo Ullakaan muuta saanu aikaan ku lobata paliskuntainyhdistysta. Vaan loppuu se lyhyveen jos kaikki porottomat ihmiset jättäis äänetämästä. Ei porollisten harrastelija määrillä mene eduskuntaan toistamiseen.
Että muistakaapa tämä