Buhahaha kuittaa

Buhahaha_

Joku meni sitten reggaamaan minun nickini, taas kerran. En jaksa keksiä enää uutta kun keskustelukin alkaa omalta osalta tympimään, joten taidanpa lopettaa omalta osaltani kirjoittelun, vaikka ehkä lurkkerina palstalla jatkankin. En oleta että monikaan palstalainen lopettamisestani piittaa, ja moni lienee ihan onnessaankin kun päästiin taas yhdestä ätmistä, mutta kiitokset kuitenkin esim. Dissikselle ja Nicitönnälle ja muutamalle muullekin jonka kanssa mulla on ollut hyvät keskusteluvälit.

34

628

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pertsanmalliin

      Väsynyttä trollaustahan sun jutut on viime ajat olleet ja tylsistyminen niistä näkynyt. Että ihan hyvä, että yrität palstalta pois.

      Mutta kuten on monesti ennenkin nähty, jos on tarve ilmoittaa lähdöstään, on jo niin syvällä palsta-addiktiossa, että tulee sitten jollain toisella nikillä kohta takaisin.

    • ei.voi.muuta.sanoa

      Pienet on ympyrät jonkun elämässä jos toisten nickien rekkaaminen on päivän kohokohta.

      • gfgdfgdfg

        Pienet on ympyrät jos palstalta lähtemisestä pitää ilmoittaa kuin se olisi elämää mullistava asia. Luuleeko nää idiootit merkitsevänsä täällä jotain?


      • PalstaTrolli
        gfgdfgdfg kirjoitti:

        Pienet on ympyrät jos palstalta lähtemisestä pitää ilmoittaa kuin se olisi elämää mullistava asia. Luuleeko nää idiootit merkitsevänsä täällä jotain?

        Kyllä sillä on selvästi merkitystä.

        Se kirvoitti sinultakin kommentin.


    • rekkapuska

      Harmillisesti ne ovat sitkeimpitä täällä keitä vähiten kaivataan (DarkFear, peris satuhahmoarmeijoineen, nal). Normaalin kirjoissa olevat häipyvät kuka milloinkin.

      • tertetretet

        Niinpä. Itse taidan olla ainoa, joka kaipaa muhkua. Oli se täällä kuitenkin ainakin 5v..

        Mylmyr sais myös tulla takaisin!


      • PörjeW
        tertetretet kirjoitti:

        Niinpä. Itse taidan olla ainoa, joka kaipaa muhkua. Oli se täällä kuitenkin ainakin 5v..

        Mylmyr sais myös tulla takaisin!

        Nicitönnä = muhku. Tallessa on


      • hjhgjhgjhg
        tertetretet kirjoitti:

        Niinpä. Itse taidan olla ainoa, joka kaipaa muhkua. Oli se täällä kuitenkin ainakin 5v..

        Mylmyr sais myös tulla takaisin!

        5 vuotta hullupalstalla? Sen täytyy olla melkoisen yksinäinen neiti/herra.


      • hjhgjhgjhg kirjoitti:

        5 vuotta hullupalstalla? Sen täytyy olla melkoisen yksinäinen neiti/herra.

        Ei Nicitön siltä vaikuta. Kovasti touhuaa irl, mutta tykkää turistella täällä ihan muuten vaan. Itsekin tykkään lueskella ja viettää aikaa täällä, vaikka irl on paljonkin elämää. Tänne voi hypätä ja aina voi hypätä pois, vaikka kesken lauseen.
        Jokuhan tänne sinutkin on tuonut kirjoittelemaan...


      • hfghfghfgh
        Dissident kirjoitti:

        Ei Nicitön siltä vaikuta. Kovasti touhuaa irl, mutta tykkää turistella täällä ihan muuten vaan. Itsekin tykkään lueskella ja viettää aikaa täällä, vaikka irl on paljonkin elämää. Tänne voi hypätä ja aina voi hypätä pois, vaikka kesken lauseen.
        Jokuhan tänne sinutkin on tuonut kirjoittelemaan...

        Voihan ne irl touhut olla päästä keksittyjä, täällä voi kuka tahansa löpistä mitä tahansa. Juuri yksinäiset ihmiset yrittää yleensä antaa kuvaa siitä että on touhukas elämä.....


      • hfghfghfgh kirjoitti:

        Voihan ne irl touhut olla päästä keksittyjä, täällä voi kuka tahansa löpistä mitä tahansa. Juuri yksinäiset ihmiset yrittää yleensä antaa kuvaa siitä että on touhukas elämä.....

        Niin. Kaikki on mahdollista. Voinhan minäkin olla vaikka nainen, joka haluaa abtaa tälläisen mieskuvan palstalle. Heh..


      • paljastititsesi
        Dissident kirjoitti:

        Niin. Kaikki on mahdollista. Voinhan minäkin olla vaikka nainen, joka haluaa abtaa tälläisen mieskuvan palstalle. Heh..

        Selittäis kyllä. Semmoinen henkisestä kehityksestä puhuminen, mikä on usein naisten heiniä..


      • paljastititsesi kirjoitti:

        Selittäis kyllä. Semmoinen henkisestä kehityksestä puhuminen, mikä on usein naisten heiniä..

        Hehheh... No sainpahan huhumyllyn ainakin liikkeelle.

        Minulle onkin aivan sama, minkälaisena minut täällä nähdään. Sillä ei ole väliä.

        Niin ja vaikka olen tavannut mylmyrinkin, niin hänhän tais ollakin bi-seksuaali...että menis läpi sekin.

        Kiähkiäh...täähän on hauskaa...


      • äläolehölmö
        paljastititsesi kirjoitti:

        Selittäis kyllä. Semmoinen henkisestä kehityksestä puhuminen, mikä on usein naisten heiniä..

        Henkisestä kehityksestä puhuminen ei tee kenestäkään miehestä naista.


      • paljastititsesi kirjoitti:

        Selittäis kyllä. Semmoinen henkisestä kehityksestä puhuminen, mikä on usein naisten heiniä..

        .. Ei Itsekkyys&ItsePetostelu yms. ole Vain Naisten Heiniä.. Kyllä niissä Samoissa Heinissä pyörii Hirveen Monet SukuPuolesta RiippuMati.. ;P


    • m-i-e-z

      Minäkin itkin ja tein aloutuksen kun joku ihana yksilö tahtoi rekisteröidä seitsemän eri variaatiota, kaikkien vapaasti rekisteröitävissä olevista kirjain-, numero-, väliviivayhdistelmistä. Ei kun, en itkenytkään ja tehnyt aloitusta niistä. =P

      Nimimerkin voi aina rekisteröidä, jos siihen haluaa jonkin hallintasuhteen. Keskustelu varmasti tympii keskustelupalstalla, jossa tarkoituksena ei ole osata keskustella, vaan ainoastaan sutkautella auvopierunsa ihmisten ilmoille.

    • No aina voi tulla takas ja nicin voi rekata.

      Ei tästä palstahommasta toinna suivaantua buhis hyvä. Kusipäisiä mulkkuja mahtuu maailmaan ja täällä ei tarvitse edes olla oikea henkilö, vaan voi lurkkia ja ahdistella muita ihan kuten haluaa.

      Mutta kannattaa pitää huilia, jos alkaa ketuttamaan.

      Aina olet tervetullut mun kanssa juttusille. Tiedät sen...

    • Varma.tieto

      Palstamäki sen on rekannut, niin kuin lukuisia muitakin. En tiedä miehen motiivia mutta sitä se tekee.

      • Varmempi.tieto

        Tunnen Palstamäen henkilökohtaisesti, ei hän tekisi sellaista.


      • cvbngh

        Jep. Kaverilla on joku omahyväinen missio ottaa tämä palsta jotenkin mukamas omaan haltuunsa.


      • Kaikistavarmintieto

        Syytön kunnes toisin todistetaan.


      • Varma.tieto
        Kaikistavarmintieto kirjoitti:

        Syytön kunnes toisin todistetaan.

        Syylliseksi on jo monet kerrat todettu. Kuten jo aiempi tuossa sanoikin niin Pertti on aiemminkin tuolla tavalla dissannut keskustelijoita joille hän ei vebaalisti pärjää. Yrittää olla koko palstan kuningas.

        Raukkapaska koko mies, joutaisi poistua täältä.


      • Kyllähän sen on voinut rekata joku joltain muulta palstalta..Onkohan Hihihii vapaana, tai Muahhahhaa?


      • mansikkakakkua
        Wwuwuw kirjoitti:

        Kyllähän sen on voinut rekata joku joltain muulta palstalta..Onkohan Hihihii vapaana, tai Muahhahhaa?

        Kyllä se hc-at-mies Pertsa Palstamäki on ollut.


      • Hu.huu
        Wwuwuw kirjoitti:

        Kyllähän sen on voinut rekata joku joltain muulta palstalta..Onkohan Hihihii vapaana, tai Muahhahhaa?

        Voi että on herttaista kun lehmä ei näe palstan pahimman kusipään käytöksessä mitään outoa eikä sairasta. Sehän kun aina niin ihanasti valkoritaroikin.


      • Hello.cow
        Wwuwuw kirjoitti:

        Kyllähän sen on voinut rekata joku joltain muulta palstalta..Onkohan Hihihii vapaana, tai Muahhahhaa?

        Ai tämäkö kommentti toi sinulle lehmä-arvonimen?
        Sopii kyllä hienosti sinulle, pidetään se.


    • kiitos-näkemiin

      Kiitos ja näkemiin.

    • Tyydass

      Jaa niin se vain pertsa palasi vanhoihin kujeisiinsa. Sekoamassa taas.

    • Kiitos sinullekin hyvistä keskusteluista. Pieni breikki olis varmaan itse kullekin joskus tarpeen. Kohta on kevät kunnolla taas käynnissä ja sen myötä ulkona tulee oltua enemmän, joten eiköhän tässä itsekin vähitellen siirry pihamaalle. Mukavaa kevättä sulle! :)

    • tosi.hienoa

      hieno homma ja vielä kun löytäisit kivan naisen itsellesi niin et enään kaipaa ja tarvi palstaa

    • hyvää.matkaaa

      Ei siitä erikseen tarvi ilmottaa kun täältä lähtee, moni lähtee kaikessa hiljaisuudessa. Joillakin on ärsyttävä tarve ilmoitella, kai ne luulee olevansa jotenkin hirmu tärkeitä palstalle ja palstalaisille. Ei täällä kukaan kuitenkaan loppuelämäänsä vietä, mitä aiemmin pääsee pois sen parempi.

      • hgfhgfhgf

        Yleensä ne jotka ei mitään ilmoita myös pysyy poissa, ne jotka ilmottaa palaa viimeistään parin viikon kuluttua takas, osa jo seuraavana päivänä. Täällä on ainakin yks joka on erityisen kunnostautunut tuossa touhussa.


      • tehdäänköluettelo

        Ei loppuelämäänsä vietä? Oi kyllä viettää. Tusinoittain on heitä joilla ei ole, eikä tule muuta elämää. :D


      • luettelokiitos
        tehdäänköluettelo kirjoitti:

        Ei loppuelämäänsä vietä? Oi kyllä viettää. Tusinoittain on heitä joilla ei ole, eikä tule muuta elämää. :D

        Kieltämättä huolestuttavaa, jos täällä joku muhkukin on ollut jo viisi vuotta! Keillä muilla ei ole elämää?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      191
      11559
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5469
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2757
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2395
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1871
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1835
    7. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      29
      1684
    8. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      12
      1536
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1476
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      41
      1470
    Aihe