AVOIN KIRJE LIIKENNE VAKUUTUSYHTIÖILLE

syytönmaksaja

KAIKKI SUOMEN AUTOILIJAT OVAT MAKSUMIEHIÄ POROKOLAREISSA, miksi näin vaikka porot ovat kesyjä kotieläimiä kuin lehmät, mutta porot laiduntaa tiellä ja lehmät pelloilla ?

Nyt joku kynämies tekemään kansalasialoitetta ja eeuuhun oikaisua vääristyneestä ja epäreilusta asiasta argumentteineen !

Autoilu "Kekkosen" ajasta muuttunut pohjoisessa, tieturvallisuuteen, vakuutusmaksun oikeellisuuteen ja poronhoitoonkin nyt vaaditaan parannuksia.
PANNAAN ASIA AGENTALLE JA SUOMESSA KIERTOON, eli POROPAIMENTEN VAKUUTUS KORVAA TULEVAISUUDESSA POROKOLARIVAHINGOT.

Vakuutusyhtiöt VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vakuutusyhtiöistä juridisesti oikein, että valtio vielä rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti " ns. hoidossa on" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa ?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle verrattuna lahtiporosta saatuun tuottoon.
Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi, menikö vielä kuskattuna petojen ruuaksi eli tuotto voi moninkertaistua petovahinkolain korvauksen vuoksi." tämä kuulopuhetta"

VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN TUKIRAHALLA.
Onko poropaimenet järjestäytyneitä rikollisia kun kuskaavat lapista ylijäämäporot etelämmäksi liikenne kolareihin.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain eli kymmeniä päivässä.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia automaattisesti poronomisatajille, mutta syyttömän osapuolen autoilijan täytyy maksaa kollektiivisesti kaikkien Suomen autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävin taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pystyisi vastustamaan paliskuntien valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta.
Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskuntain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista korruptoitunutta järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.

Porokarja vaan teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä vaikka ihmisiä vammautuu ja kuolee porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut koko Suomen autoilevilta asiakkailtaan.

Eikö ole nyt aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän ongelmaan.
Onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota ja vakuutusyhtiöitä aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

Ammattiautoilijana muutan kaikki vakuutukset yhtiöön joka alkaa korjaamaan heti nykyistä epäreilua käytäntöä.

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI SUOMEN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSESTA" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET.
SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA

0

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

        Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
        Joensuu
        192
        4435
      2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

        Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
        Maailman menoa
        31
        3170
      3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

        eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
        Maailman menoa
        31
        2884
      4. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

        Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
        Maailman menoa
        60
        2766
      5. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

        kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
        Maailman menoa
        67
        2753
      6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

        Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
        Maailman menoa
        90
        2615
      7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

        Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
        Maailman menoa
        14
        2351
      8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

        "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
        Maailman menoa
        100
        2119
      9. Miksi eristäydyt?

        Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
        Ikävä
        108
        1272
      10. Missä me nähtiin viimeksi nainen

        Paikka ja siitä vähän kuvailua. Mitä kohtaamisessa tapahtui?
        Ikävä
        63
        1128
      Aihe