Uuteenkaupunkiin töihin!

Uuteenkaupunkiin otetaan autotehtaalle töihin 1000 uutta työntekijää. Onko tällä kylällä semmosia, jotka voisivat hakea ym. työpaikkoja? Nyt olisi mahdollisuus päästä pois äitimuorin helmoista, eli miettikääpä joutilaat nuoret miehet/naiset ja koittakaa työllistyä, vaikka se on ehkä hieman vaikeeta, kun on saanut täysylläpidon iskän ja äiskän helmoista! Muuten ei työttömyystilastot kaunistu. Itse lähdin 15-v. maailmalle työelämään 70-luvun alussa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta syrjäkylällä koulun jälkeen. Myöhemmin kyllä opiskelin ja sain siistejä sisähommia, mutta työttömyyskortistossa olen ehkä ollut elämässäni n. 2 kuukautta. Nyt olen ollut jo jonkun aikaa eläkeellä ja mielestäni olen tehnyt osuuteni yhteiskunnan hyväksi!
401693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Pientä tarkennusta. Automotive haki kahtasataa viittäkymmentä ( 250) työntekiää marras joulukuussa ja hakemuksia tuli 2597 kpl joten aika pienet mahikset on päästä. Ja mistä asunto sieltä? Työn perässä muutto on muutakin kuin työ!! Syrjäseuduthan ei olis syrjäseutuja ilman muuttotappioa joten pidetään asemat viimeiseen mieheen!!

Äänestä

aika ja työ muuttunut 70-luvulta tähän päivään,ei voi edes verrata keskenään.

Äänestä

on muuttunut kovastikkin, 60-70 luvun vaihteessa ei ollut mitään työttömyyskorvausjärjestelmää, ainoastaa perheelliset pääsivät lyhyaikaisiin työttömyystöihin.,,,silloin oli pakko lähteä etsimään töitä , jotta elämä olisi ollut tasapainoista, ja niin me levittiin pitkin pohjoismaita työn perässä.

Äänestä
  • Työttömyyskorvausjärjestelmä tuli muistaaakseni 60-luvun lopulla. Muistan kun naapurin isäntä oli metsuri ja joutui pois töistä, niin hän sanoi , että kannattaakohan hakea työttömyyskorvausta, oli se siihen aikaan perin outoa, että ei oikein meinannut uskoa,että rahaa saa töitä tekemättä.

    Äänestä

  • semmostaennen kirjoitti:

    Työttömyyskorvausjärjestelmä tuli muistaaakseni 60-luvun lopulla. Muistan kun naapurin isäntä oli metsuri ja joutui pois töistä, niin hän sanoi , että kannattaakohan hakea työttömyyskorvausta, oli se siihen aikaan perin outoa, että ei oikein meinannut uskoa,että rahaa saa töitä tekemättä.

    työttömyysturva tuli laiksi v.71 jonka jälkeen siirtotyömaat lopetettiin.Sen jälkeen tuli muutamanvuoden päästä ansisidonnainen, joten silloin 60 luvulla ei muuta vaihtoehtoa ollut kuin töihin, jopa kauaskin tältäpaikkakunnalta.

    Äänestä

No omaa saamattomuutta on nuorella jos ei vaikkapa Uuteenkaupunkiin hakeudu töihin. Kaikki tuet pois tollaisita ja aktiivimalli potenssiin kymmenen käyttöön. Tojotan avaimet ja sätkäkone lukkojen taakse.

Äänestä
  • Elä kuule Toyotata hauku. Toyotalla kävin vuosi sitten Oolusa autotehtaan rekrytoinnissa. Nelisen sataa hakiaa oli silloin mutta en tiijä että moniko pääsi. Minä en ainkaan. Mitä ihmeen tekiäistä sätkäkoneella on työn haun kanssa??

    Äänestä

Aloittajalla jurppii kun pitänyt lähteä äeteen sylkystä moalimalle.
Herää vaan kysymys miksi vitussa palasit?
Ajasta jälkeen jääneet eläkeläistörpöt pitäisi laittaa siperiaan leukailemaan joutavia.

Äänestä
  • Nyt taisi kalahtaa oikein kovasti! Elä revi pelihousujas äetin poeka! Palasin juuri siksi, kun sain työpaikan, jota kesti n. 35 vuotta! Mutta otahan rauhallisesti ja pysy siellä peräkamarissa, kyllä se äeti syömään kuttuu. Ei sinusta oo kuitenkaan lähtijäksi, kuin korkeintaan piliksen ajamiseen kylän raitilla isukin ostamalla Tojotalla. Tämä on nähtävillä kommentistas, että taisi kirpaista pullamössö poejan ketale! Mutta nyt nautin itse oloneuvoksen hommista oikein toden teolla ja eikä oo kiirettä mihinkään! Käväsen hiihtämassa ja joskus kelkkailen Lynxsillä pilkkireissulle ja saatanpa alkaa myös rankasavotan, että uuneissa riittää poltettavaa jatkossakin! Koetahan äetinpoeka jaksaa, vaekka on varmaan vaekeeta, kun ei oo työhalujakaan!

    Äänestä

  • Vejä äetinpoeka käteen, van sitähähän sinä oot tehnyt jatkuvasti, että mahtaa oekein hengästyttää!

    Äänestä

Mietippä miten tulet toimeen, jos et ole metallialan ammattimies, palkkaus noin 10€ tunti, ei asuntoja, miren meinaat pärj'ätä, ole vain äiskän leivissä, miin ei tule ongelmia.

Äänestä

Nyky mersu ei oo hyvä auto.

Äänestä
  • Kaikki nykyautothan ovat muovisia ja sähkösiä etuvetorimpuloita, kertakäyttökamaa...

    Äänestä

  • Nyky mersu - kertakäyttö mersu.

    Äänestä

mersulla se minäkin päästelen kylänpinnassa.

Äänestä
  • Onko äetin ostama mersu? Oota kun arvaan! No, olihan se äetin/isukin ostama , mikäpä muukaan! Eihän teillä perseaukisilla piliksen ajajilla oo muuta elämää, kuin kylillä pyöriskely ja piereskely! Ei teistä olekkaan oikeisin töihin, jos joku niitä tarjoisi. Pullamössöt!! Sitä se teidän elämä on, että potkuhousuista huosiusniemeen eli siiinähän se meni tämäkin hohhoilu! Ps. Saattaa käydä niinkin, että se isukin ja äiteen holhous loppuu jossain vaiheessa! Kuis sitten suu pannaan äetinpojat!

    Äänestä

  • äiti ja iskä osti muutaman vuojen vanhan mersun ja maksoivat vakuutukset.iskä käy tankkaamassa ja huoltaa tarpeen tullen.

    Äänestä

  • ihanaaaaaaa kirjoitti:

    äiti ja iskä osti muutaman vuojen vanhan mersun ja maksoivat vakuutukset.iskä käy tankkaamassa ja huoltaa tarpeen tullen.

    Olet oekein malliesimerkki äetin pojasta! Pullamössö oekein! Tuommosia peräkamarin poikia on Kainuun korvet täynnä. Tiijätkö mitä tarkoittaa sana"työ"? No, Kuopion torilla siihen saa vastauksen alta aikayksikön, van se ei tarkoita samaa täällä Kainuussa. Mitä sitten kun isukista ja äiskästä aika jättää. Onko vaihtoehto narun jatkona vai, joko on tullut katsottua internetistä, mitä sana "työ" tarkoittaa!

    Äänestä

  • nuorettöihin kirjoitti:

    iskällä ja åitillä on paljon omaisuutta ei minun tarvihe töitä tehdä, kuluttelen aikaa ja rahaa ja ostelen mitä haluan-

    Äänestä

  • ihanaaaaaaaa kirjoitti:

    iskällä ja åitillä on paljon omaisuutta ei minun tarvihe töitä tehdä, kuluttelen aikaa ja rahaa ja ostelen mitä haluan-

    Oikein. Nyky-yhteiskunnan eteen ei kannata laittaa rikkaa ristiin. Kun on kunnon perintöä tiedossa ei tarvi itteään työllä kuluttaa tulevaisuudessakaan...

    Äänestä

  • ihanaaaaaaaa kirjoitti:

    iskällä ja åitillä on paljon omaisuutta ei minun tarvihe töitä tehdä, kuluttelen aikaa ja rahaa ja ostelen mitä haluan-

    Voe sinnuo äetinpoekaraukkaa. Meleko varmasti päädyt narun jatkoksi, kun isukista ja äeskästä aika jättää. Ei sinusta oo eläjäksi omillaan! Oot meleko surkea tappaus! Mutta oo huoleta sinun kaltaisia tappauksia on periferiassa muitakin, joilla on sama kohtalo!

    Äänestä

  • Seon kirjoitti:

    Oikein. Nyky-yhteiskunnan eteen ei kannata laittaa rikkaa ristiin. Kun on kunnon perintöä tiedossa ei tarvi itteään työllä kuluttaa tulevaisuudessakaan...

    Mitähän sinäkin pullamössö luulet saavasi perinnöksi! Yhteiskunna elätti oekein!

    Äänestä

  • voeäetinpoekie kirjoitti:

    Voe sinnuo äetinpoekaraukkaa. Meleko varmasti päädyt narun jatkoksi, kun isukista ja äeskästä aika jättää. Ei sinusta oo eläjäksi omillaan! Oot meleko surkea tappaus! Mutta oo huoleta sinun kaltaisia tappauksia on periferiassa muitakin, joilla on sama kohtalo!

    iskä ja äiskä ostavat ensi vuonna minulle asunnon ja aikoivat päivittää mersun vieläkin uudenpaan..sinua se taitaa tuo naru kiehtoa enemmän..koita jaksaa..

    Äänestä

  • ihanaaaaaaaaaa kirjoitti:

    iskä ja äiskä ostavat ensi vuonna minulle asunnon ja aikoivat päivittää mersun vieläkin uudenpaan..sinua se taitaa tuo naru kiehtoa enemmän..koita jaksaa..

    Voe sinnuo raukkaa, hirteen taidat päätyä loppujenlopuksi kuitenkin, on sulla niin suppea elämänkatsomus varsinainen äetinpoeka!

    Äänestä

  • turpakiinniäetinpoeka kirjoitti:

    Mitähän sinäkin pullamössö luulet saavasi perinnöksi! Yhteiskunna elätti oekein!

    Sen verran on varallisuutta tulossa että sitten loppuu paleleminen harmaassa suomessa kun rupeaa välimeri huuhtomaan jalkoja. Siellä saa makoilla rauhassa eikä tarvi kuunnella moraalinvartijoiden kitinää töihin menosta.

    Äänestä

  • vituttaakokovasti kirjoitti:

    Voe sinnuo raukkaa, hirteen taidat päätyä loppujenlopuksi kuitenkin, on sulla niin suppea elämänkatsomus varsinainen äetinpoeka!

    Ei se elämän pituus vaan laatu. Kyllähän se katkerasti kaivelee jos on itse joutunut vailla koulupohjaa vaikka "peltipurkkia" kopistelemaan ruottissa puolen sataa vuotta ja elämä jäänyt elämättä.

    Äänestä

EI SIELLÄ OLE ASUNTOJA ,

Äänestä

Kävihän siellä eräskin äiti ja poika. Mutta kun kummastakaan ei ole todella muuhun kuin juopotteluun , niin eihän siellä voi olla. Joutuu vielä heräämään aamulla töihin ??

Äänestä

Nyt ei ne nuoret, kestä ees vuottakaan ! Toista se oli kun nuorena intin jälkeen lährettiin Volvon baanalle töihin ja asuttiin parakeissa.- Ei uskaltanut virkavalta sinne ilman koiria :D

Äänestä
  • No, onphan ollut kokemus tuokin! Vieläkö riittää Volvon baanalla töitä, vai onko pitänyt palata äeskän helmoihin? Bilistelemään!

    Äänestä

  • Varmaan riittää, vaikka siitä on jo 48 vuotta, nykyään eläkkeellä ihan omillani, ja äiskäkin siirtynyt tuonpuoleiseen .-

    Äänestä

Töihin !
Miksi kepulaiset ei vihellä peliä poikki?
Haluaako ne lähettää viimeiset nuorukaiset .."Etelään" töihin.
ei kai. ihan tosissaan.
Nuorille työttömille pitäis maksaa kannustusrahaa ,,työttömyyskorvauksen lisäksi että pysyvät kotipaikkakunnalla. Viimeisetkö veronmaksajat jonnekin ..Mersuja kasaamaan.

Äänestä
  • Ei keskustalaisten pidä estää muuttoliikettä, päinvastoin. Sipilä on ihan oikeassa, että pitää muuttaa työn perässä Katsoin äsken kunnan suunnitelmaa väestön kehittymisesta Puolangalla vuoteen 2020. Jo nyt on saavutettu tuo tavoite. Muuttoa voisi vielä kiihdyttää liikaväestön osalta, ainakin Väyrysläiset ja persut saisi lähteä täältä rälläämästä. Vasemmistoliittolaiset ovat jo niin vanhoja ettei niitä voi sijoittaa muualle kuin Huosiusniemeen. Puolangalla ei tarvita kuin muutama maitotila ja metsätila , jossa on ainakin metssää 150-300 ha. Juuri muuta ei tämä alue elätä.

    Äänestä

On se kummaa ettei sitä tunnu puolankalainen kelpaavan mihinkään töihin vaikka työvoimapulasta puhutaan. Hakemuksia lähettää ja soittelee työnantajille vuojesta toiseen ympäri suomea, ei silti kukaan huoli, ei edes mersutehdas.

Äänestä
  • huom.... pistä erikoinen työhakemus "mielikuvallinen" pääset haastatteluun ja duuniin.
    Siis kaikki kehiin.

    Äänestä

  • Sehän on nykyään niin ranttuo että pittää valehella. Jos uuteenkaopunkiin aototehtaalle meinovaa peästä töehin joutuu valehtelemaan kaljanjuonnista, jos kerrot juovasi yli 6 kaljaa kuukauvessa kerralla on työpaekka vaakalauvalla.

    Äänestä

alkakaahan nuoret hiihdellä uuteenkaupunkiin,on vielä alkuvuotta tämä aika,,

Äänestä

jo sukset on hukassa miten pääsen sinne uuteenkaupunkiin?

Äänestä

Aktiivimallin innoittamana ostin uuden sohvan,tosin sossu maksoi.

Äänestä

Kuka täyspäinen sinne lähtee täältä asti tekemään orjatyötä 10€/tunti? Saatana Kainuussa siivoojakin tienaa enemmän. Ihan käsittämätöntä herrojen rikastuttamista tuommonen tehas...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nuorettöihin kirjoitti:

Uuteenkaupunkiin otetaan autotehtaalle töihin 1000 uutta työntekijää. Onko tällä kylällä semmosia, jotka voisivat hakea ym. työpaikkoja? Nyt olisi mahdollisuus päästä pois äitimuorin helmoista, eli miettikääpä joutilaat nuoret miehet/naiset ja koittakaa työllistyä, vaikka se on ehkä hieman vaikeeta, kun on saanut täysylläpidon iskän ja äiskän helmoista! Muuten ei työttömyystilastot kaunistu. Itse lähdin 15-v. maailmalle työelämään 70-luvun alussa, kun ei ollut muuta mahdollisuutta syrjäkylällä koulun jälkeen. Myöhemmin kyllä opiskelin ja sain siistejä sisähommia, mutta työttömyyskortistossa olen ehkä ollut elämässäni n. 2 kuukautta. Nyt olen ollut jo jonkun aikaa eläkeellä ja mielestäni olen tehnyt osuuteni yhteiskunnan hyväksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu