Mun ongelmani on lyhyesti sanottuna se että olen rakastunut saavuttamattomaan mieheen. En osaa päästää irti.
Ensi tapaamisen jälkeen meillä säkenöi ja luulen että hänkin todella välitti minusta. Tuota kesti vain muutaman kuukauden... sitten tuli loppu!
Miehellä ei ole mitään tunteita minua kohtaan... hän sananmukaisesti inhoaa minua!!! Yritimme olla kaveri pohjalla, mutta minulla oli niin voimakkaita tunteita häntä kohtaan että en osannut olla hänelle vain kaveri... yritin jotenkin kai väkisin saada hänet itselleni käyttäen hyväksi "kaveruuttamme". Mutta hän ahdistui ja ahdistui ja nyt olemme sitten siinä pisteessä että olen hänelle ilmaa. Hän tuskin surisi vaikka kuolisin!
Olen tapaillut muita miehiä päästäkseni hänestä yli mutta ei ole onnistunut!
Joka hetki hän on mielessäni, töissä, nukkumaan mennessä, unissani... minua ahdistaa! Olen alkanut sitä purkaa läheisiini kiukkuilemalla ja minusta on tullut väkivaltaisempi.
Siis kuinka voi unohtaa? En saa itseäni hyväksymään tätä tilannetta. En yksinkertaisesti kykene siihen!!!
Sairainta tässä on se että suhteemme ei edes vielä ollut ns kunnon seurustelusuhteen tasolla, enkä ole häntä tuntenut kuin vuoden päivät!
Haluaisin hieman pidemmän keskustelutuokion hänen kanssaan, josko sillä pääsisin tästä yli, mutta hän ei suostu tapaamaan... hänen mielestään se on turhaa. Eikä hän suostu ilmeisesti käsittämään että minulle se olisi kaikkea muuta kuin turhaa...
Ensi tapaamisen jälkeen meillä säkenöi ja luulen että hänkin todella välitti minusta. Tuota kesti vain muutaman kuukauden... sitten tuli loppu!
Miehellä ei ole mitään tunteita minua kohtaan... hän sananmukaisesti inhoaa minua!!! Yritimme olla kaveri pohjalla, mutta minulla oli niin voimakkaita tunteita häntä kohtaan että en osannut olla hänelle vain kaveri... yritin jotenkin kai väkisin saada hänet itselleni käyttäen hyväksi "kaveruuttamme". Mutta hän ahdistui ja ahdistui ja nyt olemme sitten siinä pisteessä että olen hänelle ilmaa. Hän tuskin surisi vaikka kuolisin!
Olen tapaillut muita miehiä päästäkseni hänestä yli mutta ei ole onnistunut!
Joka hetki hän on mielessäni, töissä, nukkumaan mennessä, unissani... minua ahdistaa! Olen alkanut sitä purkaa läheisiini kiukkuilemalla ja minusta on tullut väkivaltaisempi.
Siis kuinka voi unohtaa? En saa itseäni hyväksymään tätä tilannetta. En yksinkertaisesti kykene siihen!!!
Sairainta tässä on se että suhteemme ei edes vielä ollut ns kunnon seurustelusuhteen tasolla, enkä ole häntä tuntenut kuin vuoden päivät!
Haluaisin hieman pidemmän keskustelutuokion hänen kanssaan, josko sillä pääsisin tästä yli, mutta hän ei suostu tapaamaan... hänen mielestään se on turhaa. Eikä hän suostu ilmeisesti käsittämään että minulle se olisi kaikkea muuta kuin turhaa...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rakastaa voi monella tapaa, niinkin että antaa toisen mennä jos hän sitä haluaa, et voi väkisin pitää häntä vierelläsi, mutta rakastaa voit miten pitkään vaan haluat ja jaksat, yksinäsi...
Ihminen on huono häviämään, ei millään halua uskoa sitä että hävisi, sitä vaan yrittää viimeiseen asti voittaa keinolla millä hyvänsä ja mitä enemmän yrittää sen epätoivoisemmaksi yritys menee, pitäisi vaan osata luovuttaa, myöntää itselle et nyt tuli "turpaan"..
Ymmärrän tuskasi, olen itsekin sen kokenut kun ihastuin totaalisesti sellaiseen ihmiseen jolta en sitä vastakaikua saanut kuin pieninä palasina, nyt olen oppinut sen, että jollei toista kiinnosta niin ei sitä ainakaan väkisin yrittämällä saa takaisin...
Anna olla ja unohda, opi ottamaan vastoinkäymisiä vastaan ja osoita kiinnostuksesi sellaiselle ihmiselle ketä sitä haluaa ja antaa sitä takaisin..=)
Itse yritän ajatella näin, että jos tosissani rakastan tuota ihmistä, rakkautta on että toivon hänelle kaikkea hyvää ja annan mennä, koska hän niin itse haluaa. Vaikeaa on joskus rakkautta erottaa omistamisenhalusta.
Minä tein sen virheen. Pakko päästää irti ja toivoa ettei putoa korkealta tai että joku ottaisi kiinni.
Toivon onnea ja menestystä tälle toiselle osapuolelle. Vaikka lopulta luokkauksillani ylitn sen viimeisen rajan, niin se oli jotain anteeksiantamatonta. Ehkö tarkoituksena oli silloin että parempi kertarysäys kuin jatkuvat 'parisuhdeselvittelyt'. Niihin kun saa sisällyttetyä loukkauksia ja aiheuttavat vain pahaa mieltä, eikä se varmaan ole kummankaan tarkoitus.
Noh huomenna on ystävän päivä. Muistakaa ystäviänne joilla niitä on. Ystävyys on arvokas asia, mutta se pitää ansaita. Ja kun sen saavoittaa niin se ei lopu ikinä. Parit eroavat, ystävät eivät ikinä.
Ajattelisit sitä toista jos rakastat, etkä säälittele itseäsi.
tuossa ensimmäisessä viestissä taisi olla se miten saa ajatuksensa muualle jos ei saa tunteilleen vastakaikua. Ei ajatuksia ja muistoja pysty kääntämään pois mielestä kuin kytkimestä. Tilanteen hyväksyminen varsinkin jos se tekee kipeää johtaa helposti itsesääliin ja siinä kieriskelyyn. Kokemusta on.
Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu. Varmasti epätoivoinen olo.
Jotenkin tuntuu että nyt Sinun olisi vain kohdattava se surun tunne, ottaa ihan oikeasti vastaan se suunnaton kipu ja pettymys. Myönnettävä ettei Hän enää välitä. Luovutettava.
Se että etsit pakokeinoja eli olet tavannut muita miehiä, vaikka vain Hän on ollut mielessäsi. Huono vaihtoehto, näin satutat itseäsi lisää sekä näitä toisia osapuolia.
Parasta olisi nyt ottaa aikaa vain itsellesi, teet asioita joista pidät tai sitten vain itket itkusi.
Entäpä, pystytkö ajattelemaan tilannetta toisinpäin;Sinä oletkin se jota ei kiinnosta ja joku roikkuisi sinussa pakkomielteen omaisesti? Suostuisitko itse silloin pitkään keskustelutuokioon tällaisen ihmisen kanssa?
Toivon sinulle paljon voimia jatkaa eteenpäin!
vain päästää irti. Mutta muista, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Kaikki on mahdollista. Olen kuullut, että takaisinpalaaminenkin on mahdollista, vain jos päästää ensin irti. Tosirakkaus ja jos hän oli sinulle se oikea palaa kyllä takaisin. Olen itse läheisesti todistanut kolme onnellista loppua ja tiedän muitakin. Nyt toivon hiljaisesti myös itse, että kaikki asiat järjestyisivät. Tavalla tai toisella ne järjestyvätkin, mutta nyt jokainen päivä on tuskaa.
Teen asioita joista pidän... En vain enää osaa oikein pitää mistään :( Pidän työstäni ja usein siellä hänet unohdankin, mutta kun kotiin palan, tunnen kamalaa masennusta. Olisi ihanaa jos saisin häneltä taas viestin entiseen malliin, "kuinka työpäiväsi meni?" Joka kertaa baarissa ollessani toivon että hän kävelisi vastaan... Usein häneen siellä törmäänkin, mutta olen hänelle vain ilmaa, kävelee vain ohitseni, ennen sain häneltä halauksen.
Kavereiden kanssa aikaa viettäessäni toivon että hän olisi kanssani pitämässä hauskaa.
Joka kerta kun autolla ajelen ja musiikkia kuuntelen, toivon että hän istuisi siinä vieressäni...
Joka kerta nukkumaan mennessä, toivon että saisin häneen kainaloonsa käpertyä!
Joka kerta kun itken ja on paha olo, toivon että voisi hakea minut pois luokseen ja pääsisin häneen syliinsä...
Ei ole mitään, miten hänet saisi unohdettua! :( Hän on joka paikassa...
Suostuisin kyllä! Olen muutaman kerran keskustellut muutaman minusta kiinnostuneen ihmisen kanssa hyvin vakavasti tunteistani, siis joita minulla ei ole heitä kohtaan ollut!
Ja se on auttanut, se on saanut heidät paremmin tajuamaan asioita...