Kansanedustaja Anne Kalmari on hyvin itsekeskeinen

Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) on tehnyt murtuneesta nilkastaan suuren numeron. Narsistinen kansanedustaja on julkaissut Facebook-sivuillaan jopa röntgenkuvan nilkastaan.

Kalmari moittii Töölön sairaalassa saamaansa helsinkiläistä sairaanhoitoa. Kertomansa mukaan hän sai Töölön ensiavussa vain morfiinia, pupupyjaman ja miesten kalsarit. Töölöstä hänet siirrettiin rutiinileikkaukseen Jyväskylään.

Kalmari puhuu totta. Helsingissä sairaaloilla ei ole rahaa, koska helsinkiläisten verorahat on ryöstetty maakuntiin. Töölön sairaala on ollut pitkään huonossa kunnossa. Olin siellä taannoin, ja muistan, miten maalta tuodut potilaat ihmettelivät sairaalan huonoa kuntoa. Eräs Itä-Suomesta tuotu vakavast sairas potilas ihmetteli: "Tämän pitäisi olla alallaan Suomen paras sairaala, mutta meidän kunnan terveyskeskuskin on hienompi. Miten se on mahdollista"

Se on mahdollista, koska kepulaiset ovat pöllineet helsinkiläisten rahat maakuntiin. Esimerkiksi Jyväskylään, josta Kalmari on kotoisin, rakennettiin äskettäin uusi hieno sairaala, vaikka aisantuntijoiden mukaan vanhakin oli hyvässä kunnossa. Kansanedustaja Kalmari voisi tasoittaa sairaalaoloja maan eri osien välillä antamalla helsinkiläisten ja muiden pääkaupunkiseutulaisten pitää vähän suuremman osan tuloistaan.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksei Kalmari hävittänyt papereitaan?. Hkissä paperittomille taataan ilmainen täysihoito ilman jonotusta. Sen sijaan esim espoolaista on turha kuskata Töölööseen oli kuinka kiire tapaus hyvänsä ja oli sitten ensiapuhenkilökunta mitä mieltä hyvänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kivennapa kirjoitti:

Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) on tehnyt murtuneesta nilkastaan suuren numeron. Narsistinen kansanedustaja on julkaissut Facebook-sivuillaan jopa röntgenkuvan nilkastaan.

Kalmari moittii Töölön sairaalassa saamaansa helsinkiläistä sairaanhoitoa. Kertomansa mukaan hän sai Töölön ensiavussa vain morfiinia, pupupyjaman ja miesten kalsarit. Töölöstä hänet siirrettiin rutiinileikkaukseen Jyväskylään.

Kalmari puhuu totta. Helsingissä sairaaloilla ei ole rahaa, koska helsinkiläisten verorahat on ryöstetty maakuntiin. Töölön sairaala on ollut pitkään huonossa kunnossa. Olin siellä taannoin, ja muistan, miten maalta tuodut potilaat ihmettelivät sairaalan huonoa kuntoa. Eräs Itä-Suomesta tuotu vakavast sairas potilas ihmetteli: "Tämän pitäisi olla alallaan Suomen paras sairaala, mutta meidän kunnan terveyskeskuskin on hienompi. Miten se on mahdollista"

Se on mahdollista, koska kepulaiset ovat pöllineet helsinkiläisten rahat maakuntiin. Esimerkiksi Jyväskylään, josta Kalmari on kotoisin, rakennettiin äskettäin uusi hieno sairaala, vaikka aisantuntijoiden mukaan vanhakin oli hyvässä kunnossa. Kansanedustaja Kalmari voisi tasoittaa sairaalaoloja maan eri osien välillä antamalla helsinkiläisten ja muiden pääkaupunkiseutulaisten pitää vähän suuremman osan tuloistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu