Olen kohta 25-vuotias ja asun yhä äidin luona. Istun päivät pitkät koneella katsoen animea ja chaneja selaillen. Makaan myös sängyllä aika paljon. Minulla ei ole ystäviä, ei edes netissä. En osaa olla sosiaalinen edes irkissä. Rahani käytän kaljaan ja tupakkaan. Kaljaa en siis juo kavereiden kanssa vaan tietokoneen edessä. En saa nukahdettua ellen juo jotain alkoholia iltaisin. Minun ei pitäisi juoda psyykelääkityksen takia, mutta juon silti. Kerran olen ollut oikean tytön kanssa, mutta hänkin oli eestiläinen huora, eikä minulla edes seisonut kunnolla. Siitä onkin neljä vuotta.
Olen niin syvällä hikikomeroinnissa, etten tiedä onko tästä paluuta normielämään. Miten muilla menee?
Olen niin syvällä hikikomeroinnissa, etten tiedä onko tästä paluuta normielämään. Miten muilla menee?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Asun yksin (sisko kyllä naapurissa perheineen) ja työtä työtä mulla on myöten yötä. Tai saiskai ne valosallaki työt tehtyä tai ainaki ennen ilta kymmentä ellei juuttus koneen ääreen monestikin tunneiksi. 9 v oon sua vanhempi. Ei oo mielilääkkeitä, vain verenpainelääke käytössä. Ennoo seurrustellu fyysisesti enkä henkisesti, ees minkää huoran kaa. En siis maksullista enkä maksutonta kanssakäyntiä harjoittanu oo. Ois se varmaan kiva ainakin alustavasti aatellen, vaikka nyt halatakki jotakuta vierasta( ei siis perheenjäsentä) tälleen 19 vuoden tauon jälkeen taas. Vaan kun en taia olla kuitenkaan niin minut kanssani että vuorovaikutussuhteisiin pystyisin. Oon nähdäkseni synnynnäinen moukka tai houkka. En osaa oikein kehua, kiittää tai moittiakaan muita ja tappelua sekä tunteiden näyttelyä ja niiden analisointia karttelen aika mielelläni. Kaikenlaisiin riippuvuuksiin onkin tässä ehtinyt lankeilemaan ja ne on vaihtuneet vuosien saatossa. En kuiten mitn tupakointia,viinailua tai muuta itsetuhontaa harrasta