Voiko kerrostalossa asuva koira käyttäytyä lajinmu

Eläinsuojelulaissa vaaditaan eläimille lajinmukainen käyttäytymis vaatimus. Kerrostaloissa on lemmikkieläimiä paljon, kuinka on yleensä edes mahdollista järjestää lajimukainen käyttäytyminen näille lemmikeille. Varmasti on paljon lemmikkiä joita ulkoilutetaan ja hoidetaan muutenkin hyvin, mutta varmasti suuri osa kärsii lähinnä liikunnan vähäisyydestä ja yksinäisyydestä.
38568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Asiahan on täysin selvä, ei mitenkään, rikotaan täysin eläinsujelulakia.

Äänestä

Siis miten ihmeessä kerrostaloasuminen liittyy koirien liikunnan vähyyteen tai yksinäisyyteen mitenkään? Valaises nyt ihmeessä meikäläistä, jos sinulla tuossa jokin suuri minulle käsittämätön ajatus on takana.

Lyon pääni vetoa, että useimmat kerrostalossa asuvat koiranomistajat liikuttavat koiriaan huomattavasti enemmän kuin monet omakotitaloasujat, joiden koirien liikunnan tarve "hoidetaan" ihan siinä omassa pihassa ja satunnaisilla pikkupyrähdyksillä hihnassa. Ihmiset tuppaavat laiskistumaan tilaisuuden tullen, mutta kerrostaloasujilla ei tilaisuutta ole.

Toisekseen jos eläinsuojelulakiin aikoo vedota, niin silloin olisi syytä ymmärtää, mitä siellä ihan todella sanotaan. Lajinmukainen käytös ei ole sama kuin luonnonmukainen käytös, joten kiinnostaisi ihan todella tietää, miten muut asumismuodot mahdollistavat koirille sellaista lajinmukaista käytöstä, mitä kerrostaloasuminen ei mahdollista.

Äänestä
  • Omakotitaloissa on mahdollisuus koiralle päästä milloin vain ulos aidatulle piha-alueelle. Taloihin on rakennettu koiralle oma uloskäynti - siis aukko, jota koira oppii käyttämään. Kerrostaloissa tällainen on mahdotonta toteuttaa.

    Äänestä

  • Oppimi kirjoitti:

    Omakotitaloissa on mahdollisuus koiralle päästä milloin vain ulos aidatulle piha-alueelle. Taloihin on rakennettu koiralle oma uloskäynti - siis aukko, jota koira oppii käyttämään. Kerrostaloissa tällainen on mahdotonta toteuttaa.

    Kuule+aika+harva+omakotitalossa+asuva+yötä+päivää+oviaan+selällään+pitää+koiria+varten+tai+omaa+edes+koiranluukkua.+Niinpä+väitteesi+on+paskapuhetta.+Sopii+myös+tähdentää+miten+milloin+vain+pihalle+pääsy+edes+olisi+lajinmukaista+käytöstä,+jota+jokaisen+koiran+on+ehdottomasti+päästävä+toteuttamaan.+Jos+olisi,+niin+99%+omakotitalossakin+asuvista+rikkoisi+eläinsuojelulakia.

    Äänestä

  • Oppimi kirjoitti:

    Omakotitaloissa on mahdollisuus koiralle päästä milloin vain ulos aidatulle piha-alueelle. Taloihin on rakennettu koiralle oma uloskäynti - siis aukko, jota koira oppii käyttämään. Kerrostaloissa tällainen on mahdotonta toteuttaa.

    No niin, siinä tulikin hyvä esimerkki oma tupa oma lupa -asujien koirien liikunnasta. Päästetään koira siihen pihaan kehää kiertämään, niin hyvä tulee! Pihoissa turhautuneena räkyttävät koirat ovat aivan liian yleisiä ja surullisia näkyjä, ja samoja koiria ei kyllä ikinä omistajineen lenkkeilemässä näe. Lajinmukaisempaa kunnon lenkit koirille ovat kuin pihakoristeena oleminen.

    Äänestä

  • Vitsinheitit kirjoitti:

    Jep, pihalla tyhjää toimittavat koirat oppivat vain turhaa hermoilua ja vahtimista. Sitten tosiaan ovat turhautuneita ja turhanpäiten räksyttävät jokaiselle ohikulkijalle. Eikä tosiaan ole niin, että omakotitaloissa koirat pääsisivät milloin vain ulos, ei todellakaan. Harva luottaa niihin aitoihinsa niin paljon, että uskaltavat pitää koiria vahtimatta pihalla. Vaikka koirat pihalla paljon aikaa viettäisikin, niin siitä on lajinmukainen käytös kaukana eikä sillä koiran kannalta mitään saavuta. Naapuritkin vihastuvat räksyttäviin koiriin. Lenkillä ja harrastamalla koirien liikunnan tarve tyydytetään ja silloin on ihan sama minkälaisessa kodissa asuu.

    Äänestä

  • 745373 kirjoitti:

    Vahtikoirat ovat hyviä eivätkä turhaudu, koska niillä riittää virikkeitä. Ne eivät tarvitse mielialalääkkeitä.

    Äänestä

  • Oppimi kirjoitti:

    Omakotitaloissa on mahdollisuus koiralle päästä milloin vain ulos aidatulle piha-alueelle. Taloihin on rakennettu koiralle oma uloskäynti - siis aukko, jota koira oppii käyttämään. Kerrostaloissa tällainen on mahdotonta toteuttaa.

    Joo varmaan näin. Mutta isokaan omakotitalon tontti ei jaksa koiraa elämääsä kiinnostaa, Haluaa se nähdä muutakin. Helppoahan se tietty omistajalle on, koiran tyytyväisyydestä en niinkään tiedä.

    Pitkille lenkeille ovi aukeaa niin kerros- ja tai mistä taloista tahansa. Kun koira saa riittävän päivän liikuntansa tarpeen tyydytetyksi, se on ylen onnellinen missä tahansa mutta kuitenkin siellä omassa kodissaan. Hassua edes esittää moista.

    Tämäkin asia on testattu. 45 vuoden ajalla koira/koirat asuivat 11 vuotta omakotitalossa, loput ajasta kerrostalossa/pientalossa. Kerrostalossa on mennyt aivan yhtä hyvin kuin omakotitalossa, jopa hissi omaksuttiin nopeasti . Ei mitään vaikeuksia vaikka kerrostalo-aikana meillä oli edelleen kaksi koiraa omakotitalosta muuttajia.

    Eli pöllö ajatus.

    Äänestä

Onko lajinmukaista käyttäytymistä jos köydenpäässä ulkoilutetaan hieman, tämäkin vaan tarpeidentekoa varten. Jonkun mielestä tämä varmaan on lajinmukaista käyttäytymistä. Koira on alistettu talutushihnaan, siihen on vaan totuttu että koiraa kujetetaan hinassa ei kuulu lajin nomaaliin käyttäytymiseen. On koiria jotka ei juuri koskaan ole juosseet vapaana.

Äänestä
  • Koirat täytyykin pitää kiinni 1.3.-19.8 välisen ajan. Laki määrää niin.
    Koirien lajityypilliseen käyttäytymiseen ei kuulu pukeutuminen. Silti koirille laitetaan takkia ym, vaikka koira ei pidäkään siitä.

    Äänestä

  • Järkkyjä idiootteja täällä näköjään. Kuten ylempänä on jo vihjailtu, mutta vihjaillaanpa uudestaan: lajinmukainen EI OLE synonyymi luonnonmukaiselle. Hihna ei haittaa koiraa sen enempää kuin sinua haittaa kengät, muut vaatteet tai vaikka liikennesäännöt. Villinä ja vapaana mikään nykyaikainen ei olisi osa elämääsi, mutta kärsitkö sinä sen takia? Tollo... Ja kaipa sitten omakotitalossa asuvat lenkittävät koiriaan laittomasti vapaana, niinkö? Kun siinä omalla postimerkin kokoisella pihalla ympyrää juoksuttaminen ei edelleenkään ole lenkkeilyä, vaikka omakotitalossa asujat niin näyttävät äärimmäisen usein luulevankin. Pitkiä matkoja jolkottaminen ja haistelu on koirille lajinmukaista käytöstä ja niille on aivan sama, vaikka siinä olisi hihna niiden ja ihmisen välissä. Pikkupihalla ympyrän vetäminen sen sijaan ei ole lajinmukaista nähnytkään.

    Äänestä

  • peetäjauhat kirjoitti:

    Järkkyjä idiootteja täällä näköjään. Kuten ylempänä on jo vihjailtu, mutta vihjaillaanpa uudestaan: lajinmukainen EI OLE synonyymi luonnonmukaiselle. Hihna ei haittaa koiraa sen enempää kuin sinua haittaa kengät, muut vaatteet tai vaikka liikennesäännöt. Villinä ja vapaana mikään nykyaikainen ei olisi osa elämääsi, mutta kärsitkö sinä sen takia? Tollo... Ja kaipa sitten omakotitalossa asuvat lenkittävät koiriaan laittomasti vapaana, niinkö? Kun siinä omalla postimerkin kokoisella pihalla ympyrää juoksuttaminen ei edelleenkään ole lenkkeilyä, vaikka omakotitalossa asujat niin näyttävät äärimmäisen usein luulevankin. Pitkiä matkoja jolkottaminen ja haistelu on koirille lajinmukaista käytöstä ja niille on aivan sama, vaikka siinä olisi hihna niiden ja ihmisen välissä. Pikkupihalla ympyrän vetäminen sen sijaan ei ole lajinmukaista nähnytkään.

    Ei hihna haittaa, koska laki velvoittaa koirien kiinnikytkemisen tiettynä aikana vuodesta. Huom! Silloin koirat eivät saa olla vapaana ulkona. Jos hoitajista ei riitä virtaa koirien ulkoiluttamiseen päivittäin, niin silloin koirat tylsistyät.
    Hyvin näyttävät koirat viihtyvät pihoilla. Lisäksi voivat mennä koirankoppiin viettämään rauhallisia torkkuhetkiä. Koirallemme emme ole koskaan laittaneet vaatteita päälle, koska koirillahan on turkki.

    Äänestä

  • Muttamutta kirjoitti:

    Äärimmäisen harvassa ovat ne rodut, jotka Suomen talvessa pärjäävät. Ei koiria pääsääntöisesti voi siis pihalle jättää pärjäilemään. Sehän se vasta eläinrääkkäystä olisikin ja vieläpä niin pahaa sellaista, että eläinsuojelu puuttuisi siihen hyvin äkkiä. Äärimmäisen kylmänsiedon lisäksi pihakoirilta vaaditaan tietynlaista hyvin itsenäistä luonnetta. Suurin osa roduista haluaa olla siellä missä perheen ihmisetkin eivätkä siksi viihdy hyvin yksinään pihalla. Tietysti ne siellä oppivat pärjäämään, jos ne sinne vain jätetään ja siksi saattavat näyttää siltä, että "hyvin näyttävät viihtyvän", mutta on eri asia viihtyisivätkö, jos olisi vaihtoehto.

    Äänestä

  • Toinenkinmutta kirjoitti:

    Oletko kuullut, että koirilla on lämpimiä koirankoppeja. Tottakai koirat käy välillä sisällä, mutta kun koirat itse haluavat takaisin ulos, niin olisi suorastaan eläinrääkkäystä, jos ei päästettäisi.

    Äänestä

  • Muttamutta kirjoitti:

    Oletko kuullut, että koirilla on lämpimiä koirankoppeja. Tottakai koirat käy välillä sisällä, mutta kun koirat itse haluavat takaisin ulos, niin olisi suorastaan eläinrääkkäystä, jos ei päästettäisi.

    Älä heittäydy tyhmäksi. Kylmässä pärjääviä rotuja on EDELLEEN erittäin harvassa, joten suurin osa roduista joutuisi kököttämään vain siellä koirankopissa lämmittelemässä. Näin ollen suurinta osaa koirista ei olisi mitään mieltä ulkona pitää. Ja kuten jo sanoinkin, niin jos koirat opettaa ulkona olemaan, niin tietysti ne siihen tottuvat eivätkä osaa enää sisällä ollakaan. Samaa typerää argumenttia kuulee ulkokissojen omistajiltakin koko ajan. Että kun ne niin haluavat ulos, vaikkei se mikään ihme olekaan, jos on eläin ehdollistettu alunperinkin ulkona olemaan.

    On julmaa pitää kissoja sisällä vankina, kun kissa haluaa olla ulkona. Kissaa ei tulisikaan hankkia sellaiselle asuinalueelle, missä se ei voisi toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Ihmist eivät saisi olla niin itsekkäitä, että vain omia halujaan ajatellen hankkivat tietynrotuisen koiran. Koiraparkaa aina paleltaisi ollessaan ulkona tai sille raukalle väkipakolla laitettaisiin vaatetta päälle. Koirat eivät ole ihmisiä.
    Miksi koiria pidetään sisällä häkissä sen aikaa, kun ollaan poissa kotoa?

    Äänestä

  • Kysel kirjoitti:

    Minulle on turha kiukutella koirapalstalla kissoista tämän enempää. Siitä voidaan keskustella kissapalstalla. En tiedä mistä viimeinenkään kysymyksesi on peräisin, sillä koirien häkittäminen ei liity kerrostalo vs. omakotitalo -keskusteluun mitenkään.

    Äänestä

  • Kannattaako hankkia koiraa, jos se ei saa olla vapaana asunnossa? Kerrostalossa koiralla puuttuu virikkeitä ja niinpä se haukkuu yötä päivää. Naapureita haukkuminen häiritsee.

    Äänestä

  • Virikkeitävähän kirjoitti:

    Kannattaako hankkia koiraa, jos se ei saa olla vapaana asunnossa? Kerrostalossa koiralla puuttuu virikkeitä ja niinpä se haukkuu yötä päivää. Naapureita haukkuminen häiritsee.

    Aina vain älyvapaammaksi menee. Sinä voit väittää vaikka kuun olevan juustoa, mutta se menee kategoriaan "hullun hourailua", jollet viitsi perustella väitteitäsi edes alkeellisesti. Eli mitä sellaisia virikkeitä omakotitaloasujat yleisesti koirilleen tarjoavat, mistä kerrostalokoirat jäävät paitsi? Mistä on peräisin väite, että (kerrostalo)koirat eivät saa kulkea asunnoissa vapaana? Mistä on peräisin väite, että kerrostalokoirat ihan yleisesti häiritsevät naapureita kaikkia muita koiria enemmän ja useammin?

    Äänestä

  • ala-astemeininkiä kirjoitti:

    Älä välitä, niin se on tuolla tuotantoeläinpuolellakin. Aivan älyvapaita kirjoituksia tuotantoeläinten hoidosta. Ovat kuulema kaikki omistajat eläinrääkkääjiä.

    Äänestä

  • Virikkeitävähän kirjoitti:

    Kannattaako hankkia koiraa, jos se ei saa olla vapaana asunnossa? Kerrostalossa koiralla puuttuu virikkeitä ja niinpä se haukkuu yötä päivää. Naapureita haukkuminen häiritsee.

    Jaa, vai sen takia niitä rakkeja on pakko pitää omakotitalojen pihoissa räkyttämässä jokaiselle ohikulkijalle. Se on sitä koiran "virikkeellistämistä" kaltaisesi täysidiootin mielestä antaa rakkisi raivota niin, että jokainen kilometrin säteellä kuulee milloin teidän pihasta joku ohi kulkee. Samanlaisia älypäitä on meidän asuinalueella vieri vieressä. Missään ei saa rauhassa kulkea ilman, että koko ajan rakit raivoavat pihoilta kun ovat niin hyvin "virikkeellistettyjä". Nyt talvella on saanut lenkkeillä rauhassa, mutta kohta se taas alkaa.

    Äänestä

  • Sinulla on hyvä mielikuvitus

    Äänestä

  • Enpä hankkisi kerrostalossa asuessani lemmikkiä, koska se ei pysty toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistä. Se joutuisi olemaan yksin töissäoloaikani, joten se tylsistyisi ja olisi masentunut.

    Äänestä

  • Eiikinä kirjoitti:

    Enpä hankkisi kerrostalossa asuessani lemmikkiä, koska se ei pysty toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistä. Se joutuisi olemaan yksin töissäoloaikani, joten se tylsistyisi ja olisi masentunut.

    Mutta omakotitalossa elukka ei joutuisikaan olemaan yksin töissäoloaikaasi. XD
    Noin ryhmällä ei pidä olla lemmikkiä minkäänlaisessa kodissa. Hourulaan niitä ei saa ottaa mukaan ollenkaan.

    Äänestä

  • Trollololloloo kirjoitti:

    Mutta omakotitalossa elukka ei joutuisikaan olemaan yksin töissäoloaikaasi. XD
    Noin ryhmällä ei pidä olla lemmikkiä minkäänlaisessa kodissa. Hourulaan niitä ei saa ottaa mukaan ollenkaan.

    Koira voisi varmaan olla työssäoloajan koiratarhassa ja voisi nukkua koirankopissa. Koirallahan olisi silloin paljon virikkeitä, kun seurailisi ympäristöä ja vartioisi taloa.

    Äänestä

  • Vartijat kirjoitti:

    Koira voisi varmaan olla työssäoloajan koiratarhassa ja voisi nukkua koirankopissa. Koirallahan olisi silloin paljon virikkeitä, kun seurailisi ympäristöä ja vartioisi taloa.

    Niin just, kun kerrostalo tietty estäisi koiraa vartioimasta, jos se sellaisesta niin kovin pitää ja vartioiminen estää yksinäisyyden. Hiton tollo. Vartioiminen on estettävä missä hyvänsä, etkö sen vertaa tajunnut? Etkö lukenut eilen palstalle linkitettyä artikkelia, kun on rakit oih niin ihanasti virikkeellistettynä vartioineet pihoilla ja ampaisseet sieltä raatelemaan ja tappamaan muita koiria ja purreet ihmisiäkin? Loppuu kuule lyhyeen sellainen virikkeellistäminen.

    Äänestä

  • Vartijat kirjoitti:

    Koira voisi varmaan olla työssäoloajan koiratarhassa ja voisi nukkua koirankopissa. Koirallahan olisi silloin paljon virikkeitä, kun seurailisi ympäristöä ja vartioisi taloa.

    Vain täyshullut tuntevat tarvetta vartiokoiralle. Ymmärrän kotieläimiä vartioivat koirat, mutta kaikilla muilla vartiokoirat osoittavat vain sairasta sadistisuutta ja täyshulluutta.

    Äänestä

  • Oletihansairas kirjoitti:

    Vain täyshullut tuntevat tarvetta vartiokoiralle. Ymmärrän kotieläimiä vartioivat koirat, mutta kaikilla muilla vartiokoirat osoittavat vain sairasta sadistisuutta ja täyshulluutta.

    Pitkäkarvaiset koirat viihtyvät kesäisin mieluummin ulkona kuin sisällä. Miten ulkoilu järjestetään kerrostaloissa?

    Äänestä

  • Kyselii kirjoitti:

    Pitkäkarvaiset koirat viihtyvät kesäisin mieluummin ulkona kuin sisällä. Miten ulkoilu järjestetään kerrostaloissa?

    Ai miten ulkoilu järjestetään? Oletko vähän tyhmä? Ihan kuule ulkoilemalla. Samalla tavalla kuin omakotitalossa asuttaessa. Se pihalle jättäminen ei meinaan ulkoilua ole. Ja by the way: kesäkuumalla sisällä ollessa on usein itse asiassa selvästi viileämpää kuin ulkona, joten tuokin typerä argumenttisi osui omaan nilkkaan. Minkälaisessa pätsissä oikein asut, jos kesäisin joutuu ulos pakenemaan kuumuutta? On toki rotuja, jotka haluavat olla mieluummin ulkona kesät talvet, mutta herää kysymys, miksi sellaisia pitäisi ottaa taajamaan ollenkaan? Jos asut maalla, niin ok.

    Äänestä

  • Mitesolis kirjoitti:

    Meillä koira viihtyy kesäisin ulkona paremmin kun sisällä. Se jolkuttelee puiden varjoon ja seurailee ympäristöä. Koira on viisas ja se oppii paljon asioita, kun vaan sille opetetaan.

    Äänestä

  • Kyselii kirjoitti:

    Meillä koira viihtyy kesäisin ulkona paremmin kun sisällä. Se jolkuttelee puiden varjoon ja seurailee ympäristöä. Koira on viisas ja se oppii paljon asioita, kun vaan sille opetetaan.

    Sinun koirasi kesäisin ulkona olo ei liity koiran lajinmukaiseen pitämiseen mitenkään. Muutoinhan sinäkin rikkoisit lakia talvisin. Ymmärrätkö sinä siis ollenkaan mitä lajinmukaisella tarkoitetaan? Olet ehdollistanut koiran viihtymään ulkona, mutta se ei sitä tarkoita, että kaikkien muidenkin on niin tehtävä. Osittain ulkona 24/7 pito olisi vastuutontakin. Jos koiralle itselleen käy jotain tai se aiheuttaa häiriötä, niin syyllistyt eläimen vartioimatta jättämiseen. Se on lainsäädännössä rangaistava teko.

    Äänestä

  • Määritteethaltuun kirjoitti:

    Koira ulkona ollessaan kaivaa kuoppia maahan ja piilottelee siihen milloin mitäkin mielipuuhanaan. Miten se onnistuisi kerrostalossa - ei mitenkään.... Eikä se koira pääse hyppäämään koiratarhan aitauksen yli - on sen verran korkea aitaus ja aitaus on turvallinen paikka koiralle.

    Miksi sen pitäisi onnistua kerrostalossa tai ylipäätään yhtään minkäänlaisessa kodissa? Tästähän tässä on kysymys - et tajua yhtään, mitä lajinmukaisella tarkoitetaan etkä edes sitä, ettei mikään argumenttisi liity nimenomaan kerrostaloon millään tavalla. Melkein säälittäisi ellei pikemminkin naurattaisi ihmeellinen pakkomielteesi ja ontuvat argumentointisi.

    Äänestä

No kyllä voi. Itselläni on 2 bortsu urosta ja saavat liikuntaa ja aivojumppaa joka ikinen päivä. Harrastan agilitya toisen kanssa ja toisen kanssa tokoa :) Lenkit ovat 4-6km mittaisia. Asun kerrostalo kaksiossa. Viikonloppuisin käyn porukoilla (asuvat maalla) koirien kanssa ja saavat riehua porukoiden koirien kanssa,heillä on australianpaimenkoira ja 2 sakemannia. Ja koirani ovat työlinjaisia koiria. Mutta on totta että suuriosa esm paimenkoirista saa liian vähän liikuntaa ja aktivitettiä jolloin alkavat käyttäytyä huonosti ja sitten saa omistaja ihmetellä miksi koira näykkii(paimentaa) ihmisiä ja tulee muita käytös ongelmia.

Äänestä

niin... on koiran omistajasta itsestänsä kiinni, minkä verran koira saa liikuntaa.
Mahdollisimman paljon kuitenkin koosta huolimatta. Suosittelen agilityä kaikille koirille
ja kepin heittoa. Kunhan se saa juosta joka päivä 2-5 km.
Kerrostaloon sopii parhaiten pienet koirat ja siitä isommat rodut omak.taloon.

Äänestä

Ensinnäkin: lajinmukainen käyttäytyminen tarkoittaa niitä käyttäytymisominaisuuksia ja -
tapoja joita jokaisella eläimellä on. Esimerkiksi koirille lajityypiillistä käyttäytymistä on haukkuminen ja juokseminen. Asuu sitten kerrostalossa tai omakotitalossa, on lemmikille
järjestettävä mahdollisimman paljon liikuntaa sen koosta riippumatta.
Suosittelen kaikille koirille agilityä min. 3kert.vk ja kepin heitto on erinomaista. Siitä koira tykkää.
On itsestänsä kiinni miten paljon lemmikki saa liikuntaa.
Kerrostaloon sopii parhaiten pienet rodut ja siitä suuremmat om.taloon.

Äänestä

Koirien pito kerrostaloissa ehdottomasti kiellettävä.
Eläinrääkkäystä pitää koiraa kerrostalossa.

1Äänestä

Enemmän olisin huolissani koiranomistajista, jotka asuvat kerrostaloissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Epatietoinen kirjoitti:

Eläinsuojelulaissa vaaditaan eläimille lajinmukainen käyttäytymis vaatimus. Kerrostaloissa on lemmikkieläimiä paljon, kuinka on yleensä edes mahdollista järjestää lajimukainen käyttäytyminen näille lemmikeille. Varmasti on paljon lemmikkiä joita ulkoilutetaan ja hoidetaan muutenkin hyvin, mutta varmasti suuri osa kärsii lähinnä liikunnan vähäisyydestä ja yksinäisyydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu