pistäkääs mokia mitä on korttia ajaessa käynny
mokat
mika
133926
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kerran sammu liikenne valoihin jaa se auto siis
en muista muuta
Yks kaveri ei pysähtyny vaikka viereisellä kaistalla oli auto pysähtyneenä suojatien eteen. Ne oli tietenkin jotain turisteja ja lukivat siinä kartaa, eikä jalankulkijoita ollut näkyvissä. Kaveria vitutta =D
Vuosikymmenien kokemuksella voin sanoa, että kaikki mokaavat joskus. Jos joku muuta väittää, niin hän on vain liikaa itseään huomaamaan sitä.
Kyllä muut huomaavat. Eli ajellaanhan niin, ettei oleteta muiden ajavan virheettömästi. Siten pääsee vielä pitkälle ja ilman kolhuja.
oli selvittää mikä on yleisin moka. Ja silloin voisi itse autokolulussa ettei ainakkan semmost virhet tekis
Yleisin virhe on kuulemma tuo täälläkin jo mainittu, eli ei pysähdy vaikka toisella kaistalla olisi auto pysähtynyt suojatien eteen. ja toinen on, ettei pysähdy STOP merkin kohdalla oikein tai ollenkaan...
Turha niitä mokia on pelätä. Virheistä oppii. Parempi saada palautetta ajoissa, niin tietää ainakin mitä ei pidä tehdä eikä luule itsestään liikoja. Itse ainkin opin virheistäni sen, että pitää pysysä rauhallisena, vaikka mokaiskin. Väsyneenä ei pidä lähteä ajamaan ja näyttämishalu on todella typerää.
Tässäpä joitain omia mokiani:
Auto sammui keskelle liikennevaloristystä. Valot vaihtuivat punaiselle. Tuli kamala kiire ja menin ihan lukkoon enkä saanut autoa enää liikeelle.
Olin ajaa punaisia päin, kun sähläsin jotain ja katoin liian pitkään vaan mittaritaulua.
Piti vaihtaa kaistaa. Kun vilkaisin sivulle olin ajaa päin toisella puolella ollutta liikennemerkkipylvästä.
Ruuhkassa jonon pysähtyessä painoin kaasua, kun piti jarruttaa. Onneksi oli kytkin pohjassa.
Yksi ajotunti meni ihan penkin alle. Olin sairaan väsynyt ja tein vaikka mitä virheitä. Ärsytti tosi paljon ja sitten päätin näyttää, että osaan kyllä ajaa. Jostain syystä ope ei tykännyt.
Huomioi erityisesti kevyt liikenne, niin että pää kääntyy ajokokeessa kunnolla varsinkin oikealle käännyttäessä, tietysti myös vasemmalle käännyttäessä. Sama juttu kaistan vaihdossa. Näissä tilanteissa ei voi olettaa mitään ja se menee hyvin vain niin että katsot kunnolla että sieltä ei VARMASTI tule ketään.
Tuota asiaa eivät huomioi tarpeeksi hyvin edes ns. "kokeneet" kuljettajat ja sitten rytisee.
...tai ainakin yksi yleisimmistä taitaa olla ihan havainnointivirhe, jossa ei huomaa oikealta esim. lumikinoksen takaa syöksähtävää autoa tasa-arvoisessa risteyksessä. Tai huomaamaton pikkutie tai iso pensasaita tms. Itselleni kuitenkin saatui ensimmäisessä inssissä, ensimmäistä ja ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa ikinä, kertakaikkinen ajatuskatko jonka seurauksena pysäytin auton risteävän tien punaisiin (ajettuani jo normaalisti minulle palavista vihreistä), eli jotakuinkin keskelle risteystä. Nyttemmin juttu lähinnä naurattaa, silloin se rahareikä tuntui. Lähes kaikessa voinee siis töpeksiä, mutta turha siitäkään on stressiä ottaa. Ajelee vaan niin tarkkaan kun osaa ja homma etenee omalla painollaan. Inssi on kuitenkin yllättävän lyhyt. Minäkin uskottelin itselleni ennen ajokoetta, että ehkä mä nyt puolituntia osaa körötellä liikennesääntöjä rikkomatta. :)
yritän tässä kovasti harjotella, mutta joskus tuntuu ettei oikein suju...
Pahin moka tais olla kun tein äkki jarrutuksen keskelle risteystä. se oli joku ihme paniikkireaktio, en edes tiedä mille... Opettajalta kuulin ettei niin kuulemma sais tehdä.
Auto on sammunut usein. Usein. Kerran ylämäkeen kun vaihdoin liian nopeesti. Hm. lähti sentään käyntiin.
Ja risteyksiin se sammuu myös. Ja sitten kun yritän olla sammuttamatta niin kaasua on liikaa. Oh hoh.
enkä muista katsella ympärille. En millään. En oikein havaitse noita risteyksiä ja ihmisiä on liikaa ja ne pyöräilijät on sellasia sohloja että... No hah hah.
En oo sentään vielä törmännyt mihinkään. Enkä kehenkään.
Eka moka oli kun ajettiin vesisateen jälkeen ja kadulla oli iso vesilamikko ja minä kurvasin siitä ja yks muorinkoukkara sai kuravettä niskaansa. Miksi sen piti olla just siinä kohtaa kadun reunassa kävelemässä. Kyllä v*****i.
Toinen moka, kun peruutin torilla yhen kalakauppiaan silakkalaatikon ihan tohjoksi. Kyllä ope noutui...
Kolmas kun yhestä pysäköidystä autosta lähti sivupeili. Mitä jätti siihen autonsa....
Näitä on hauska lukea :D Ite oon ihan paska liikenteessä.. Ajelen penkkojen kautta, laitan vilkut väärään suuntaan, päästän kytkimen liian nopeeta ja auto sammuu aina kaikkiin mukaviin paikkoihin kuten risteykseen, mäkilähtökään ei onnistu, äkkijarrutuksia. Eli ihan sama onko siellä autonratissa minä vai joku juoppo 3promillen humalassa... yhtä vaarallista. Korttia ei ole tosin vielä taskussa, noita opettavaisia ajotunteja vielä jäljellä...
Eipä tuo vielä mitään haittaa jos vielä opettelet ajamaan. Eikös autokoulun tarkoitus ole opettasa ihmisiä ajamaan autoa, aika harva on varmaan ollu täydellinen kuski heti autokoulun alottaessaan.
No mokia kysyttiin ja niitä listasin. Yli puolet ajotunneista käytetty, että hieman tuskaselta tuntuu tää mun ajaminen. Mutta, kai tää ajaminen alkaa tästä jossain vaihees luistamaan, otan vaikka lisäajotunteja.