Muutamaan kerran on pullahtanut valehtelevaan valtamediaan uutisia vesipullojen uudelleen käyttöä vastaan.
Perustelut ovat järjenvastaiset täytettyyn veteen liukenee muovista haitta-aineita.
Kuitenkin pullo täytetään puhtaalla vedellä, joka juodaan lyhyen ajan kuluessa. Altistumis-aika jää lyhyeksi. Lisäksi ensitäyttöön on jo liuennut valta-osa liukenevasta haitta-aineesta.
Tehtaalla täytetty pullo sen sijaan voi seistä pullossa pahimmillaan vuosia, jolloin kaikki liukeneva varmasti liukenee.
Taustallahan tässä tietenkin on että uudelleen täyttö vähentää myyntiä, mutta onneksi myös ympäristön saastumista.
Esimerkiksi osassa EU-maita (Välimeren maat) ei ole pullojen kierrätystä joten ne päätyvät ympäristöön tai kaatopaikoille.
Lisäksi pullojen kuskaus lisää ilmansaasteita.
Sivistyneissä yhteiskunnissa hanavesi on juomakelpoista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.