Eihän siinä ole mitään järkeä. Rankkarin pitäisi olla jäähyä kovempi tuomio, mutta rankkarien onnistumisprosentti on niin pieni, että se on käytännössä jäähyä lievempi tuomio. Rankkarin joutuu lisäksi ampumaan se pelaaja, jota rikottiin, mikä laskee onnistumisen mahdollisuuden olemattomiin jos rikottu pelaaja on joku kolmos-neloskentän tai kolmospakkiparin puukäsistä.
Mielestäni epäonnistunutta rankkaria pitäisi aina seurata kahden minuutin alivoima rikkoneelle joukueelle. Nykysäännöllä on melkeimpä järkevämpää rikkoa rankkarin arvoisesti, varsinkin jos rankkarin joutuu ampumaan joku iso ja kankea puukäsi.
Mielestäni epäonnistunutta rankkaria pitäisi aina seurata kahden minuutin alivoima rikkoneelle joukueelle. Nykysäännöllä on melkeimpä järkevämpää rikkoa rankkarin arvoisesti, varsinkin jos rankkarin joutuu ampumaan joku iso ja kankea puukäsi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mutta olisiko se puukäsi alunperinkään sitä maalia tehnyt eli siinä mielessä oikeudenmukaista. Pohjois-Amerikan kautta meille tulee paljon sääntöuudistuksia ja ei paljon niitä kyseenalaisteta. Nehän lähtevät ihan toisenlaisista tarpeista mitä pieni kaukalo aiheuttaa ja yritetty lisätä maalimääriä ja yleisön viihdyttämistä. Ehkä on maailman parhaat pelaajat jne. mutta kun isot äijät laitetaan pieneen tilaa niin ulkoisesti peli on saman näköistä kuin Suomessa c-junnujen aluesarja. Paljon virheitä, kiirettä ja heikkoja syöttökuvioita. Nyt sitten kiertokautta tunnustetaan pienen kaukalon ongelmat = jatkoaika kolmella. Samaan aikaan Suomessa osa haluaisi siirtyä kapeampiin kaukaloihin....olen hämmentynyt.
Jep.....vanhan kunnon säännöt takaisin. Maalipaitsio, aika selkeetä. Nyt sitten hinkataan VHS nauhurilla edes takaisin oliko kyseessä maalivahdin häirintä ja tulkinnat on mitä sattuu. Ja tutkitaan oliko potkumaali....oliko potkuliike...jne. Helppoa olisi vain katsoa menikö jalan kautta ja jättää tällaiset arvostelutuomiot taitoluisteluun.
Maalipaitsiosta samaa mieltä, mutta potkuliike on mielestä aika helppo osoittaa todeksi videoita kelaamalla.
Ja Mäkelän itseriittoinen ego ja kaksi erotuomaria olisi tuhoontuomittu yhdistelmä.