Syyrian lapset

suvenkorento12

Olemme aikamme taivastelleet, miten saattoi tapahtua kaikki se paha Saksassa ja Puolassa, siis juutalaisten joukkotuho. Miksi kukaan ei siihen puuttunut? Sitä etenkin nuorena paljon mietin ja vanhemmiltani kyselin.

Nyt sydämeni särkyy, kun näen kuvia Syyriasta, perheiden ja etenkin lasten hädästä. Tämän päivän "sivistyneessä" maailmassa. Miten se on mahdollista? Miksi ei siihen massiivisesti puututa?

9

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukea-voi-säästeliäästi

      Olisiko kuitenkin aina ja ikuinen eri valtioiden rikkauksien tavoittelu, siis Syyriankin sota tuottaa joillekin aseiden viennistä, viis ihmishengistä, koska ei tuota voi muutoin ymmärtää.

      Minä en viitsi/uskalla edes katsella moista hävitystä, koska sain melkoisen trauman, kun katselin salaa kuvattua vanhusten hoitoa, jossa mieshoitaja työnsi kakkavaippaa naisvanhuksen naaman eteen ja käsitteli muutoinkin inhottavasti.

      Ei kai se ole oikein, että haluan sulkea silmäni moisista kauheuksista, mutta koska en voi asioille mitään, niin oman mielenrauhani vuoksi en halua nähdä tuota hävitystä, kuten kirjoitit;"Tämän päivän "sivistyneessä" maailmassa. Miten se on mahdollista?"

      Onhan nyt paljon esillä Suomessa tapahtunut v-1918 , sanoisinko kansanmurha, jonka jälkiseuraukset eivät ole unohtuneet nykyisellä paikkakunnallani. Siitä joskus kyselin isältäni, mutta ei se Itäsuomessa ilmeisesti ollut niin kamalaa.

      • Niiltä kuvilta ei voi välttyä, jos katsoo TV-uutisia.


    • Itäinen suurvalta, jota nyt Venäjäksi kutsutaan, on tällä hetkellä niin vahva sotilaallisesti, ettei sen tekemisiin ole Euroopan mailla paljon sanomista.
      Ainoa maa, joka voi teurastukselle panna hanttiin on valtameren takana.
      Jos se lähtee enemmän mukaan, niin sen maan kansalaisia kuolee enemmän kun nyt Syyrian raunioissa.
      YK, n nimiin Suomessa vannotaan, mutta se on tyhjänpäiväinen keskustelukerho, samoin kun EU, n yhteinen sotilaallinentoiminta.

      • Kanssasi samaa mieltä siitä, että YK on tämän päivän maailmassa aivan voimaton, keskustelukerho, kuten sanoit. Venäjä pois sieltä, kyllä Assadin joukot ja kapinalliset tekevät sitten selvää toisistaan.


    • pirremiinapas

      Eikö rauhan turvajoukkojen laitto sinne jo kannattaisi, vai onko se vielä niin vaarallinen paikka ettei siinne vielä voi mennä "rauhaa" turvaamaan..

      Venäjänkin pitää olla joka paikassa tappelemassa, jo siksikin ettei oma kansa huomaisi maassa olevia epäkohtia ja yhden diktaattorin huseeraamista ja ruoan (rahan) kahmimista kansan suusta, hoitas omat köyhänsä vaan ensin, eli esim. ne luutamummot jotka siivoaa katuja leivän jatkoksi ja juopot ukot töihin äiti mummojen nurkista.
      Geopolitiikkaahan tässäkin sodassa toteutetaan.

      • Täyden sodan keskelle ei voi YK:n joukkoja lähettää, en usko että mikään maa suostuisi lähettämään sinne sotilaitaan. Jos sinne saataisiin oikea tulitauko, silloin siellä voisi olla YK:n joukkoja valvomassa siviilien siirtoa. Kyllä siellä on meneillään inhimillinen katastrofi. En ymmärrä, että ne joilla olisi valtaa voivat ummistaa silmänsä ja nukkua yönsä rauhassa.



    • eppukirjhävisi

      Varmaankin massiivinen puuttuminen saattaisi tietää maailmansotaa.
      On nähty, miten pienestäkin alkava levottomuus saattaa levitä kulovalkean tavoin.
      Suurvalloilla on myös aina omat intressinsä öljystä-asekauppaan ja siltä väliltä, riippuen tietysti siitä, missäpäin soditaan.
      Jos taas kurkistamme historiaan, niin se tie sivistykseen on kaikilla kansoilla kulkenut sotien ja kaaosten kautta.
      Eikä täydellisyyttä ole missään.

      • Sinne pitäisi saada sellainen tulitauko, että naiset, lapset, vanhukset ja sairaat siirrettäisiin sieltä pois. Sotilailla ja kapinallisilla on aseet, tappakoot toisensa vaikka viimeiseen mieheen. Ja Assad Haagiin oikeuden eteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe