Varoitus maalta tuoduista lafkoista

Ensinnäkin, yrityksiä voi tuoda ja viedä. Tämä tiedoksi, keksin sen juuri itse omasta päästäni. En tiedä asiasta mitään, mutta tämän tiedonpuutteeni korvaan paasaamalla vaahto suussa niin että räkä lentää.

Haluan esittää syvän huoleni leväperäisiä MAASEUDULTA tuotuja lastensuojelufirmoja koskien. Yksi tällainen on Persehoitoliiton pääkaupunkiseudulle tuoma PKS. Varmaan näitä on muitakin.

Tarjoavat lähtökohtaisesti selkeästi huonolaatuisempaa ja varmasti myös kalliimpaa palvelua, kuin pk-seudun kuntien lastensuojelu.

Varoita kuntia ja sijaisvanhempia pestautumasta tuollaisiin lafkoihin, joille kelpaa kuka vaan maajussi töihin. Itse en kelvannut mihinkään ja siksi puran täällä kateellisuutta, jota koen parempiani kohtaan. Väkivaltainen, lapsia ja perheitä aiemmin kaltoin kohdellut tyypillinen savolainen palkataan mielihyvin maalta rahdattuihin järjestöihin. En ihan tiedä, että lafka ei ole järjestö, mutta ei se mitään.

Lisäksi pelkään, että paitsi Perhehoitoliitto, myös erilaiset lastensuojelun kehittämisjärjestöt näyttävät vihreää valoa kaltoin kohtelijoiden palkkaamiselle. Tietenkään työntekijöiden taustoja ei kuvitelmissani tarkasteta lainkaan.

Varokaa ja suojelkaa lapsia ja kaltaisiani sekopäitä!
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Varokaa lapsia kaltoin kohtelevaa muoria. Häneltä otettiin sijoitetut lapset pois kaltoin kohtelun ja väkivallan vuoksi. Tällä hetkellä hän on töissä Majakan valo säätiössä. Varokaa kunnat, kaupungit ja eritysiesti lasten vanhemmat. Kun muori pääsee valtaan, alkaa lasten ja perheiden kidutus. Varokaa muoria ja hänen aikuisia tyttäriään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koiraihminen-- kirjoitti:

Ensinnäkin, yrityksiä voi tuoda ja viedä. Tämä tiedoksi, keksin sen juuri itse omasta päästäni. En tiedä asiasta mitään, mutta tämän tiedonpuutteeni korvaan paasaamalla vaahto suussa niin että räkä lentää.

Haluan esittää syvän huoleni leväperäisiä MAASEUDULTA tuotuja lastensuojelufirmoja koskien. Yksi tällainen on Persehoitoliiton pääkaupunkiseudulle tuoma PKS. Varmaan näitä on muitakin.

Tarjoavat lähtökohtaisesti selkeästi huonolaatuisempaa ja varmasti myös kalliimpaa palvelua, kuin pk-seudun kuntien lastensuojelu.

Varoita kuntia ja sijaisvanhempia pestautumasta tuollaisiin lafkoihin, joille kelpaa kuka vaan maajussi töihin. Itse en kelvannut mihinkään ja siksi puran täällä kateellisuutta, jota koen parempiani kohtaan. Väkivaltainen, lapsia ja perheitä aiemmin kaltoin kohdellut tyypillinen savolainen palkataan mielihyvin maalta rahdattuihin järjestöihin. En ihan tiedä, että lafka ei ole järjestö, mutta ei se mitään.

Lisäksi pelkään, että paitsi Perhehoitoliitto, myös erilaiset lastensuojelun kehittämisjärjestöt näyttävät vihreää valoa kaltoin kohtelijoiden palkkaamiselle. Tietenkään työntekijöiden taustoja ei kuvitelmissani tarkasteta lainkaan.

Varokaa ja suojelkaa lapsia ja kaltaisiani sekopäitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu