Mä olen ollut viimiset 17 vuotta enemmän ja vähemmän masentunut. Lisäksi ahdistuneisuushäiriö diagnosoitu. Nyt on taas hetki kun tuntee, että on niin turha ihminen. Ketään ei kiinnosta. Syy mun olemassa ololleni oli se, että vanhemmalle siskolle piti saada kaveri. Tuo kaveri minä sitten olen ollutkin. Jos vertaa äidin kiinnostusta siskon asioinhin on ero valtava. Tätä on ollut ihan niin kauan kuin muistan. Olin ylikiltti, murrosikää ei koskaan ollut. En koskaan kapinoitut tai mitään muutakaan. Riitti, että kerraan 6 vuotiaana sain raivarin, sen jälkeen oli helvetti irti. Lopetin tuolloi itkemisen ja kaikkien negatiivisten tunteiden näyttämisen. Kyllä meillä muut näyttivät murrosikänsä.
Mulla ei ole lainkaan kavereita. En osaa solmia ihmissuhteita ja aina tuntuu etteivä ihmiset pidä musta. Parisuhdetta en edes harkitse, en halua pilata kenenkään elämää sillä, että joutuu olemaan mun kanssa. Mun elämä koostuu tällä hetkellä työstä, jota vihaan. Olen usein miettinyt lähtemistä ja nyt tuo lähteminen on taas mielessä 24/7. Kaikki tuntuu niin turhalta ja jotenkin siltä, että kiusaan vaan itseäni jatkamalla tässä paskassa. En saa yhtään mistään mitään iloa omaan elämääni. Ehkä otan joku päivä lääkkeet ja kossupullon mukaan ja kävelen kauas metsään pakkassäällä. Pakkaset ovat tulossa takaisin....
Mulla ei ole lainkaan kavereita. En osaa solmia ihmissuhteita ja aina tuntuu etteivä ihmiset pidä musta. Parisuhdetta en edes harkitse, en halua pilata kenenkään elämää sillä, että joutuu olemaan mun kanssa. Mun elämä koostuu tällä hetkellä työstä, jota vihaan. Olen usein miettinyt lähtemistä ja nyt tuo lähteminen on taas mielessä 24/7. Kaikki tuntuu niin turhalta ja jotenkin siltä, että kiusaan vaan itseäni jatkamalla tässä paskassa. En saa yhtään mistään mitään iloa omaan elämääni. Ehkä otan joku päivä lääkkeet ja kossupullon mukaan ja kävelen kauas metsään pakkassäällä. Pakkaset ovat tulossa takaisin....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä on aikuiseksi kasvaminen vaikeaa.
Olet siis 17 vuotta? Tuollainen mieliala kuuluu asiaan, kulkee nimellä teiniangsti. Muutama vuosi kun vierähtää, huomaat että sinulla onkin kavereita, mukava poikaystävä (siis jos oot "miss") ja harrastuksia. Kuten muillakin kaltaisillasi ikätovereilla.
Viimiset 17 vuotta.... ikää 30.....
Ensinnäkin sä olet sitkeä kun olet jaksanut töissä joka on inhottavaa, tiedän miltä se tuntuu!! Minuutit tuntuvat tunneilta, tunnit päiviltä ym. Hatunnosto että olet jaksanut.
Mitä jos teet listan mitä haluaisit elämässäsi tehdä esim. matka jonnekin kivaan maahan, ralliauton kyytiin pääseminen, laskuvarjohyppy, sukelluskurssille meneminen, kirjoittaminen tai kurssille meneminen, jonkun soittimen vaikka kitaran tai rumpujen soittamisen opettelu, jonkun uuden tanssilajin aloittaminen, näytelmäkerhoon meneminen, taidekurssi esim. kansalaisopistolla, kuntosalilla käymisen aloittaminen, paritanssikurssille meneminen ja esim. lavatansseilla käy nykyään nuorta väkeä ja siellä on helppo tutustua ihmisiin, kokkauskurssille meneminen tms.
Lisäksi on kaikkia stailauskursseja en tiedä oletko mies vai nainen, mutta esim. vaatteiden stailausta itselle, uuden kampaustyylin suunnittelu, moottoripyöräkortin ajaminen, jenkkiautojen harrastaminen, kilpapyöräily, juoksu (esim. metsässä on niin oma rauhansa juoksupoluilla ja kesä täynnä erilaisia juoksutapahtumia ympäri suomea, niissä saa helposti tuttuja).
Mielestäni tekisi hyvää näyttää tunteensa(luotettavalle ja ymmärtäväiselle ihmiselle), itku puhdistaa, jos kerää kaikki sonnat sisäänsä niin ne patoutuu ja niistä tulee taakkoja. Olen tämän itse kantapään kautta oppinut. Olen myös opetellut antamaan anteeksi ihmisille jotka ovat loukanneet. En siksi että he olisivat sen ansainneet, vaan itseni takia. Muuten kannan sitä ihmistä tietyllä lailla mukanani ja tuota loukkausta niin kauan kuin en hellitä siitä, he ei ole sen arvoisia! Sä ja sun olosi on tärkeämpi ja olosi paranee jos annat anteeksi. Se ei tarkoita että hyväksyisit sitä mitä ne on tehneet tai sanoneet sulle, vaan sitä että sä olet osaltasi hellittänyt asiasta etkä kanna sitä mukanasi katkeruutena tai vihana.
Mitä jos katsoisit tässä samalla kun olet tuolla töissä, niin muita paikkoja? Hakisit niihin samalla, sieltähän voi löytyä vaikka mikä helmi!!! Et mitään siinä häviäisi ja sun on nyt helpompi saada toinen työ kun olet nyt töissä. Itse olen työtön ja vaikeampaa on työttömänä päästä haastatteluun kuin että olet vain vaihtamassa työpaikkaa?
Jos et tiedä mihin hakisit, niin netti on täynnä ammatinvalintatestejä, kun googlettaa :) Eli niihin täytetään ruksien että mitkä on vahtuutesi, haluatko esim. ulkoilma- vai sisätöitä, yksin- vai ryhmässä työskentelyä ym.
Mulla auttoi suuresti kun olin myös tosi hirveessä työssä joka söi sisäisesti kokoajan loppuunpalamiseen saakka, niin se auttoi kun kävin työpaikkapsykologilla. Ja se ei siis tarkoita että olisin hullu tai hulluksi tulossa, vaan sieltä sai uusia näkökulmia, pystyi luottamuksella puhumaan asioista ym. Itselleni tuo oli lottovoitto!
Tärkein viimeiseksi, ET OLE TURHA, ETKÄ NOBODY!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Nyt ihan oikeasti älä sano itsellesi enää ikinä noin!!!! Mä tiiän noit sun fiiliksiä, ne on inhottavia, raskaita, ja tosi synkkiä, mut yritä vaikka väkisin sanoa itsellesi että sä oot tärkee, sullakin on tehtävä ja tarkoitus elämässäsi. Mä itse olen uskossa ja olen sitä kautta saanut voimaa jaksamiseen, kellä mikäkin auttaa, tuo auttaa mulla. Luen hengellisiä kirjoja, katson Tv7:n ohjelma-arkistosta mm. ohjelmia "Iloa arkeen" ja "yliluonnollista", noista saa voimaa. Myös rukoileminen auttaa, oikeasti, Jumala kuulee aina mitä sä sanot ja puhut Hänelle, ja Hällä on hyvä suunnitelma sunkin elämällesi!!!
Kumpa tuntisin sut, musta olisi kiva olla sun kaveri, sä kirjoitat tosi hyvin ja vaikutat musta hyvältä tyypiltä, kellä nyt on hetkellisesti rankempi vaihe elämässä menossa mutta sekin menee ohi ja kohta tulee kivampia aikoja sullekin, oon ihan varma siitä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mulla on ollut tosi rankka elämä itselläni, tosi-tosi rankka, mutta itse olen saanut voimaa siihen Jumalalta, mä en olisi muuten jaksanut, sen voin sanoa, on noi jutut niin pahoja ollut mitä oon läpikäynyt. Mutta muista, mikään myrsky ei kestä ikuisesti. Toikin tilanne sulla kohta selkiintyy ja oot onnellinen kun et ostanut sitä kosanderia.
Tsemppiä ja haleja ihan hirveän paljon
Kirjoitathan kuulumisiasi!!!!
Itsemurha ei kannata, seuraavassa elämässä on sama tilanne edessä. Elämä voi muuttua täysin jos löydät elämäntehtäväsi. Kenellekkään ei anneta sen enempää kuin hän kestää, kaikki ongelmat on tarkoitettu vain oppimista varten.
Jokaisella meistä on myös henkioppaita, pyydä apua, heillä on velvollisuus auttaa sitä joka pyytää apua. Pahat teot kannattaa viivästyttää, ja hyvät työt tehdä heti, joten siitä vain auttamaan muita niin saat kiitosta ja tunnustusta, niin eiköhän se elämä ala siitä sujumaan. Kannattaa olla myös kiitollinen jokaisesta mahdollisesta asiasta, aina asiat voisi olla huonomminkin. Kiitollisuus muuttaa asiota paremmaksi vähitellen.
Ihminen ei ole pelkästään fyysinen ja psyykkinen olento vaan myös henkinen, jonka puolen huomioon ottaminen ja sen ylläpitäminen antavat elämälle tarkoituksen.
Luojalla on myös velvollisuus nostaa ylös ja putsata vielä pölyyntyneet vaatteetkin...mutta ihmisen pitää osata pyytää apua. Toivottavasti jostain näistä omakohtaisesti koetuista ja hyväksihavaituista neuvoista on apua.
Missä päin Suomea asut? Kuulostaa niin tutulta, että pakko varmistaa, ettei teksti ole sivupersoonani kirjoittama.