Ihmetyttää tämä vanhusten pompottelu nykyaikana. Laitoshoidon tarpeessa olevat vanhukset jätetään heitteille kotiinsa, ns. kotisairaanhoidon piiriin. Alati vaihtuvat hoitajat käyvät muutaman kerran päivässä 10 minuuttia kerrallaan. Katsovat vain vieläkö on hengissä, antavat lääkkeet, kenties tekevät mikropuuroa aamiaiseksi, eipä siinä ihmeitä ehdi. Muutoin on oman onnensa nojassa, vessa ja pesu onnistuu jos onnistuu, jos kaatuu niin odottaa hoitajan tuloa pahimmillaan yön yli että saa apua... Onko tuollainen ihmisarvoista, arvokasta vanhuutta?
Vuodeosastot on täynnä ja ja onnekas on jos sinne pääsee, ruoan, puhtauden, hoidon ja turvallisuuden piiriin, vaikka se nyt ei koti olekaan vaan loppusijoituspaikka. Mutta lopunperin kuitenkin inhimillisempi kuin viruminen yksin omassa asunnossaan yksin.
Yksityiset hoitokodit sitten. Kovasti ne mainostavat itseään ja houkuttelevat asukkaita, mutta monien kokemukset ovatkin sitten ihan toista. On varmasti hyviä, osaavia ja vanhuksen parasta ajattelevia hoitokotejakin, mutta valitettava totuus taitaa vaan olla että mitä komeampi julkisivu, sitä surkeampi on hoito. Ilmeisesti näiden yksityisten hoitokotien päätarkoitus ei suinkaan ole vanhusten hyvä, inhimillinen ja laadukas hoito elämän viime metreillä, vaan pelkästään mahdollisimman suuren voiton tuottaminen omistajilleen...
Kyllä ihmiselle pitää turvata asiallinen ja turvallinen hoito vanhuuden aikana. Jotakin kertoo surkeasta nykytilasta alati yleistyvät vanhusten itsemurhat, ihmiset yksinkertaisesti pelkäävät vanhenemista ja joutumista tämän "vanhustenhoitojärjestelmän" kynsiin.
Miten ihmeessä tästä maailmasta on tullutkin näin kova ja kylmä, jossa vain ja ainoastaan raha ratkaisee?
Vanhus on kauppatavaraa!
ArvokasVanhuus
1
179
Vastaukset
- aivoprööööööt
Älä tuu tänne asiaa jauhamaan, täällä keskustellaan vain ampumahiihdosta puolesta ja vastaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1494202Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville703910Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.123134Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1242740- 1832447
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa341652Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka581484- 561338
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1141123IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih171121