Kannattaa ehkä heti kun

Oikeassa tässä asiassa.

Joo, sama mieltä... niin M.-mies, tipuks sitä rakkautta vai eikö tipu?

:D:D:D

Olen samaa mieltä. Kun ihastuu tulisesti, niin kyllä se on hyvä sille toiselle osapuolelle jossain vaiheessa kertoa, koska muuten jää itse ikävän ja omien, sisäisten toiveiden ja haaveiden kanssa yksin, ja ne saavat aivan tolkuttomat mittasuhteet. Jopa aivan epätodelliset, ja elämä alkaa keskittyä vain oman pään sisään niiden haaveiden kanssa.
Itse kerroin omalle ihastukselleni, ja se jäi jotenkin ilmaan roikkumaan, koska hän ei sanonut suoraan ei eikä kyllä. Siinä sitten kiemurtelin aikani, josko sitten kuitenkin, mutta toinen ei tullut yhtään vastaan.
Ahdistuin jopa siinä määrin, etten enää kyennyt oikein yhtään mihinkään muuhun kuin ajattelemaan häntä. Sitten, tavallaan yhtäkkiä tajusin, että hommahan menee niin, että mä haluan hänet mutta hän ei halua minua, mutta hän ei rohjennut sanoa suoraan ei.
Tuosta oivalluksesta vapautin itseni siitä kaiken raastavasta ikävätä ja kaipauksesta. Vältän hänestä edelleen ja ikävöinkin todella paljon, mutta enää en huokaile turhaan omaa oloani pahentaen.
(Anteeksi näin pitkä viesti, mutta tämä on tärkeä, ainakin minulle)

Eivätkä niin tytöt ole (toivottavasti kaikki eivät ole edesmenneen Mansonin perhettä), eivät ehkä lähde ihmeellisille verisille seikkailuille jos sanotkin tytöille että pidät.

Olenkohan joku poikkeus kun tulin tänne mutta en aio jäädä :D