Kyselisin muiden kokemuksia liittyen moninivelrikkoon ja elämän järjestämiseen alentuneesti työkykyisenä.
Itselläni n. kolmen vuoden sisällä terveys romahtanut. Polvn oireilu alkoi pahana 2014 ja sormien vähän myöhemmin samana vuonna. Nyt tilannese, että kaikissa sormien pikkunivelissä, molemmissa polvissa, peukalon tyvinivelissä, nilkassa ja lonkassa todettu nivelrikko. Näistä pahimmat pikkusormessa, keskisormessa, toisessa polvessa ja nilkassa. Ranteissa kolmirustonivelen repeymää kulumisen seurauksena . Polven rustovaurio alkaa olla jo nelosasteinen. Ongelmani on se, että en saa mistään mitään hoitoa. Kipulääkkeitä kyllä määrätään aina lisää ja lisää. Tällä hetkellä len raskaasta työstä sairaslomalla, mutta en saa mitsään selkeää käsitystä siitä olisiko minun mitään mahdolliuutta jo tässä vaiheessa päästä esim osa-aikaeläkkeelle, "kuntoutusta kovasti tuputetaan, ei hoidollista vaan ammatillista, mikä käytännössä tarkotitaa sitä,että minun pitäisi löytää uusi työpaikka saamatta sitä ennen mistään mitään hoitoa.
Olen lukenut netistä hurskaita artikkeleita siitä kuinka kaikin keinoin muka pyrittäisiin nivelrikkopotilaiden kipua lievittämään, mutta käytäntö aivan muuta. Olen lukenut, että sormien ganglioita voisi poistaa, ruiskeita saada polviin, nilkkaa jäykistää ymymym...Mutta käytäntö on se, että aina kun yritän ottaa puheeksi jonkin hoitomudon niin se itsestään selvästi evätään. ilmeisesti kaikki resurssit nykyisin ainoastaan keinonivellkirurgiassa, mikä minulla itsestäänselvästi edessä toisen polven suhteen, muttei vielä ja esim sormia ja nilkkaahan ei voi ilmeisesti leikata.
Olen ihan pihalla...Olisikohan joku muu oikeasti saanut hoitoa jostain!? Ja mitä suosittelette? Kannattaako esim ganglioiden poisto sormista tai pistokset polviin? Fysioterapiassa ja uimassa käyn, mutta elämä on yhtä kipua ja toivoisin sentään jotain edes hoitoyritystä tilanteeseeni...viimeisin vitsi oli reumalääkärin suositus,e ttä kannattaa vaivata pullataikinaa käsien hoidoksi....Entä onko joku päässyt eläkkeelle tässä vaiheessa?
Lisäksi minulle on esitetty Parkinsontauti-epäily "kipua selittämään", mikä suht mielenkiintoista, koska eivätköhän 24 nivelrikkoa aika hyvin selitä kivut ja jäykkyyden. Toki jos se diagnoosi paukahtaa, niin ehkä pääsen eläkkeelle?
On inhottavaa sääliä itseään, mutta tällä hetkellä vähän hirvittää mitä tästä seuraa :DDDD.
Olisin kiinnostunut kuulemaan vertaiskokemuksista :-).
Moninivelrikko
13
8662
Vastaukset
- Pupurikko
Kiitos vastauksista!
Minullakin varmaan polveen se tekonivel ennen pitkää, mutta tokihan sitä pitkittävät.
Olen lukenut,e ttä yleensä on joko muutaman ison nivelen rikko tai sitten sormet. Ei tunnu pitävän paikkaansa, koska täälläkin vastaajilla kaikki, niin kuin minulla. itselläni kierre alkoi jo monta kymmentä vuotta sitten loukkaantumisilla, kun nilkka meni. eli siitäkin vähän kaksijakoista tietoa tarjolla, että onko rakneteellista vammoihin ja kulumisiin perustuvaa tuo nivelten tuho vai sairaus.
Kurjasti kyllä terveydenhuollossa kohdellaan, kun jätetään niin oman onnensa nojaan, vaikka olen lukenut, että esim sormiin tulleita ganglioita voisi poistaa. en tiedä. Mutta kiitos kanssakipuilijoille vastauksista. itse päätellyt inkivääriä nyt alkaa käyttää, eipä muuten muita apuja kuin kipulääkkeet. minulla jalkaa tutkinut ortopedi siis keksi "kipujen syyksi" parkinsonin taudin, vaikka kyseisessä jalassa kolme vanhaa murtumaa ja nivelrikko sekä nilkassa että polvessa.. Outoa ja kummallista pompotusta ja pelleilyä ilman mitään varsinaista apua. - Aloitteleva
Minulla vasta alkutekijöissä. Kävin lääkärissä ja lääkäri epäili nivelreumaa. Passitti labrakokeisiin ja totesi, että vaikka kokeet näyttäisivätkin negatiivistä, laittaisi silti lähetteen reumalääkärille, koska muutokset sorminivelissä niin selkeät. Lääkäri oli kuitenkin lausuntoonsa kirjoittanut ennen tuloksia diagnoosiksi määrittämätön moninivelrikko ja, että laittaa lähetteen eteenpäin vain jos tulokset positiiviset. Noh. Tulokset tuli, negatiivisinä. Lääkäri oli niihin kommentoinut vain, että tulokset negatiiviset, lasko 5 matala. Eikä mitään muuta. Entäs tästä eteenpäin? Antaako lääkäri asian olla ja itse jatkan kipeine ja aamujäykkine sormineni elämääni?
- W1ljam
Hei, mulla myös nivelrikkoa ja ei verikokeissa mitään. Olen jo huomannut kuinja ärsyttävää on kipujen kanssa kun ei oteta todesta eikä tutkita mitään.
Myös spondylartropatiaa on ollut sormissa ja polvessa ja verikokeet ok silloin pääsin reumapolille mutta minut lähettiin sinne koska tulehduksellisiin suolistosairauksiin voi liittyä spondylartropatia. - Aloitteleva
Vihdoin. Lääkäri halusi tavata uudestaan, kävin röntgenissä ja nyt odottelen kutsus reumatologille. Sain sinne kuitenkin lähetteen. Hankala tässä vain on kun on venäläinen lääkäri. Joka kerta hän on lausuntoon kirjoittanut asioita väärin. Itsellä sormien muutokset ovat tulleet pikkuhiljaa reilun 5 vuoden aikana ja kivut vasta nyt kesän alussa ja siksi lääkäriin meninkin. Hän kirjasi, että epäilee enemmän nivelrikkoa koska kipuja ollut jo viisi vuotta. Noh jospa olisi ihan suomalainen reumatologi joka ymmärtäisi kaiken mitä kerron. Nyt koitan työssäni vain selvitä sinne asti ja katsotaan sitten asiaa.
- Anonyymi
Jaha..minä sain aivan samanlaisen vastauksen lääkäriltä omaan vastaavaan tilanteeseeni...ihan oon yhtä pihalla kaikesta kuin" aloittelevakin"...töissä vaan itkun kanssa kipuineni olen, kun en muutakaan näköjään voi.
- Auttoihansekin
En mitään. Mielenterveysdiagnoosin kyllä
- Kipuilijax
Hei! Minulla myös moninivelrikko ja kymmenen vuoden pallottelun jälkeen osui kohdalle lääkäri, joka otti tosissaan. Röntgeniin ja kortisonipiikkiä polveen ja peukalo leikkaukseen. Nyt on kortisonia laitettu viisi kertaa polviin (auttaa sellasen kolme kuukautta) ja ranteisiin, varpaita korjattu leikkauksella ja toi peukalo leikattu. Sormien nivelrikon vuoksi olen saanut apuvälineitä pilvin pimein ja erilaisia tukia niveliin. Mutta eläkkeestä on turha haaveilla kun pää toimii vielä. Joten tiedossa meno ammatilliseen kuntoutukseen...
- Anonyymi
No mulla myös moninivelrikko, rappeunmaa jne. Niskassa välilevy madaltumat, hermojuuriahtaumaa, lannerangassa rappeuman nikama siirtymä 7mm, nikama kaaret poikki, peukalon tyvinivelen rikot, olkapäiden artroosia vasen ei juuri mitään välissä, oikea lievä artroosia, jännekalkit, lonkat kipeät liikerajoittuneet jo, sisä kierto vain 10 %, polvien sisäsyrjä kivut, hermoa puuttuu onnettomuuden seurauksena vasemmamjalan pohkeen sisäsyrjä alaosasta 5 cm. Jalassa hermosärky, tunnoton jalkapohja, napsusormi, rannekanavaahtaumat, oikean jalan akillesjänne katkesi myös onnettomuudessa sitä piti lyhentää 1cm ja kääntää kieleke kun ei helteellä haava parantunut. Aivovamma, diabetes, verenpainetauti. Eläkeyhtiö Elon älykääpiö ryhmä on Arvioinut etää pystyn raskaaseen oman alani rakennustyöhön. Vaikka ylilääkärit ovat todenneet työkyky i alentuneen yli3/5. Saan osatyökyvyttömyyseläkettä kun jokin osaminussa pystyy heidän Arvionsa mukaan oma alani työhön.Joudun jatkuvasti hakemaan lääkärintodistuksen vaikka niissä pyydetään Elon pr päättäjiä Antamaan pieni kokoajan eläkkeeni. Ja vaikka jokaisessa todistuksessa lukee työkyvytön Toistaiseksi. Että tällainen kärsimysnäytelmä mutta silti jaksan aina päivän kerrallaan. Harrastin nuorempana voimabodausta 20 vuotta, niillä tietysti kulmiin vaikutus. Että ei kande liiallinen repiminen töissä eikä harrastuksissa, mutta muuten hyvempi olla kun 15 kiloa lihasmassaa poistunut turhana painona. Ukko -vm. 62
- Anonyymi
Tekstin poisto
- Anonyymi
Olen kuullut että moninivelrikkoa sairastavalle kuuluu ilmainen jalkaterapia tarpeen mukaan useamman kerran vuodessa , kuka osaa kertoa onko näin.
- Anonyymi
Tämä kyllä kiinnostaisi minuakin. Jos joku tietävä vielä tätä viestiä lukee niin kertoisiko onko ilmaista jalkaterapiaa moninivelrikkoa poteville. Tästä ei tk-lääkärit juuri huutele, saa nähdä mitä ortopedi sanoo kunhan ajan saa...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045291Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17910827Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03190Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321525
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490