Sukupolvi sukupolvelta ihminen kehittyy ja viisastuu. Seuraava sukupolvi niin kutsuttu Z-sukupolvi, jotka ovat syntyneet 1999 ja 2015 välisenä aikana, on tutkimuksen mukaan taas aiempia sukupolvia ateistisempia eivätkä pidä uskonnon mielikuvitusolentoja komerossaan.
"A national research organization says it has found a significant increase in atheism among the so-called Generation Z—young people born between 1999 and 2015."
https://aleteia.org/2018/03/12/generation-z-has-twice-as-many-atheists-research-group-finds/
Nuorissa on tulevaisuus
10
168
Vastaukset
- Lukuje.huom
Suomessa tämän sukupolven keskuudessa on kuitenkin ev.lut. kirkkoon kuuluvuus vielä yli 80 prosentin tasolla. Monen vanhemmat tai toinen heistä ovat eronneet, mutta jättäneet lapsensa kirkon ja koulun uskonnonopettajien huomaan.
- VauhtiKiihtyy
Enpä olisi ihan varma että on enää ainakaan yli 80%. Voipi hyvin olla että ollaan päästy jo alle 80%.
0-14 v ikäluokassa lasku on lähtenyt vihdoin hyvään alamäkeen. Huomion arvoista on kuinka vielä 2000-luvun alussa kehitys pahasti tökki, mutta lähti kiihtyvään alamäkeen vuonna 2007 eteenpäin. 2017 luvut saadaan kuukauden sisällä.
0-14 v ikäluokan evlut osuus:
2000 87,9%
2001 87,8%
2002 87,7%
2003 87,6%
2004 87,5%
2005 87,8%
2006 87,6%
2007 87,2%
2008 86,7%
2009 86,1%
2010 85,4%
2011 84,6%
2012 83,6%
2013 82,6%
2014 81,5%
2015 80,4%
2016 79,1%
2017 ??
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_016.px/?rxid=aae8cb23-be73-49f8-a105-a4b6c8a53c4b Olennaisesti eri asia. Aloituksessa puhuttiin uskosta, vastauksissa kirjoitettiin muodollisesta jäsenyydestä. Näillä ei ole varsinkaan Suomessa kovin selvää kytkentää.
- Luk.lis
VauhtiKiihtyy kirjoitti:
Enpä olisi ihan varma että on enää ainakaan yli 80%. Voipi hyvin olla että ollaan päästy jo alle 80%.
0-14 v ikäluokassa lasku on lähtenyt vihdoin hyvään alamäkeen. Huomion arvoista on kuinka vielä 2000-luvun alussa kehitys pahasti tökki, mutta lähti kiihtyvään alamäkeen vuonna 2007 eteenpäin. 2017 luvut saadaan kuukauden sisällä.
0-14 v ikäluokan evlut osuus:
2000 87,9%
2001 87,8%
2002 87,7%
2003 87,6%
2004 87,5%
2005 87,8%
2006 87,6%
2007 87,2%
2008 86,7%
2009 86,1%
2010 85,4%
2011 84,6%
2012 83,6%
2013 82,6%
2014 81,5%
2015 80,4%
2016 79,1%
2017 ??
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_016.px/?rxid=aae8cb23-be73-49f8-a105-a4b6c8a53c4bHyvä sarja. Kuitenkin 10-18-vuotiaiden tilanne on huonompi, yli 80.
Sen voi nähdä myös mahdollisuutena, joka se tietysti onkin.
- 7685
Tämä uutinen luo pohjaa, että kirkon ahdinko tulee syvenemään myös seuraavat kymmenen vuotta.
Olettaen, että myös tietynlainen rehellisyys on edelleen nouseva trendi.
Tähän saakka kirkkoon on kuitenkin kuuluttu paljon ilman uskoakin. Nyt se näyttää murtuvan, jäsenyyden halutaan kertovan jostain.
- hahahaaa.a.a
Ne syvät pohjavirrat joista kirkossa aina ennen tykättiin puhua on kaikki kirkkoa vastaan.
- miten.lie
"Tutkimus: Ihmisistä on tulossa idiootteja"
https://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/213366-tutkimus-ihmisista-tulossa-idiootteja- buhahahaaa
Jaa, että meinaat, että kirkolla on sittenkin vielä toivoa, idiootteja riittää tulevaisuudessakin.
"Sukupolvi sukupolvelta ihminen kehittyy ja viisastuu. "
Olen väärää mieltä.
Mielestäni ihmiskunta tyhmenee kiihtyvällä tahdilla.
Erityisesti länsimaissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834433Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243098Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162635Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka422279Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132255- 132194
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142015Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717