Hallitus tehnyt mittavaa työtä, taustalla on maailmantalouden vankka kasvu.
Jo ensivuonna alkaa Suomi olamaan tasapainossa valtiovelan suhteen, ei ole tarvetta ottaa lisää. Jokunen hyvävuosi, voidaan alkaa vasemmiston kauhuksi alkaa maksamaan velkaa pois, alta pois kun korot nousee. Pitkään pohjalukemissa olleet korot ovat lähdössä nousuun. Ay-liikkeen verovapaus kummajainen, siitäkin saisi valtion rattaiden pyörittämiseen satojamiljoonia normaaleina veroina vuosittain.
Työllisyys kasvaa Pellervon taloustutkimuksen ennusteen mukaan tänä vuonna yli 50 000 hengellä ja ensi vuonna noin 35 000 hengellä, mikä tarkoittaa PTT:n mukaan sitä, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteutuu ensi vuonna.
Pellervon taloustutkimuksen ennusteen mukaan työllisyysaste nousee ensi vuonna 72,5:een, mikä tarkoittaisi Sipilän hallituksen työllisyysastetavoitteen toteutumista.
Kehitys on PTT:n mukaan seurausta sekä maailmantalouden kasvusta että viime vuosien politiikkatoimista.
http://www.ptt.fi/julkaisut-ja-hankkeet/uutiset/tiedote-finanssikriisin-varjo-vaistyy-suomen-talous-kasvaa-tana-ja-ensi-vuonna-vahvasti.html
Vienti kasvaa ennusteen mukaan noin kuuden prosentin vauhtia. Viennin kasvun mahdollistavat edelleen vahvana jatkuvat investoinnit.
Jo ensivuonna alkaa Suomi olamaan tasapainossa valtiovelan suhteen, ei ole tarvetta ottaa lisää. Jokunen hyvävuosi, voidaan alkaa vasemmiston kauhuksi alkaa maksamaan velkaa pois, alta pois kun korot nousee. Pitkään pohjalukemissa olleet korot ovat lähdössä nousuun. Ay-liikkeen verovapaus kummajainen, siitäkin saisi valtion rattaiden pyörittämiseen satojamiljoonia normaaleina veroina vuosittain.
Työllisyys kasvaa Pellervon taloustutkimuksen ennusteen mukaan tänä vuonna yli 50 000 hengellä ja ensi vuonna noin 35 000 hengellä, mikä tarkoittaa PTT:n mukaan sitä, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteutuu ensi vuonna.
Pellervon taloustutkimuksen ennusteen mukaan työllisyysaste nousee ensi vuonna 72,5:een, mikä tarkoittaisi Sipilän hallituksen työllisyysastetavoitteen toteutumista.
Kehitys on PTT:n mukaan seurausta sekä maailmantalouden kasvusta että viime vuosien politiikkatoimista.
http://www.ptt.fi/julkaisut-ja-hankkeet/uutiset/tiedote-finanssikriisin-varjo-vaistyy-suomen-talous-kasvaa-tana-ja-ensi-vuonna-vahvasti.html
Vienti kasvaa ennusteen mukaan noin kuuden prosentin vauhtia. Viennin kasvun mahdollistavat edelleen vahvana jatkuvat investoinnit.
Vastaukset 34
Vanhimmat
"Jo ensivuonna alkaa Suomi olamaan tasapainossa valtiovelan suhteen, ei ole tarvetta ottaa lisää".
Sait taas kehäpäätelmän avulla valtionvelan nollaan ja lainantarpeenkin katoamaan.
Käsität väärin.
Alkaa olemaan valtionvelka tasapainossa, velka ei silloin lisäänny.
Velkaa on yhä pahasti liikaa, muttei enään uutta kerry. Jos vähänkään
älyä se tulee esille eri sanamuodoissa, johon mm koroilla viittaan, että kun saadaan velkaa maksettua pois, korotkin sitten vähenee, meidän kaikkien yhteiset maksut. Se kaikki raha on aina jostain pois, joka menee maksuun.
Käyttäsin tähän "KAPIA" " OLETKO KÄYNYT KANSAKOULUA "
Ja kapi jatkaa " ettet ainakaan loppuun asti"....jne..sanomisiaan.
-teillä vasemmistolaisilla tämä omakielenne. "aforismi" jota Putinkin käyttää.
Niin, kapihan epäili ettet olisi käynyt kansakoulua loppuun asti ja sen vuoksi kirjoitat längvitsiä.
Joko olet keksinyt minkämerkkisen auton öljynsuodattimen vaihdoit?
Kerro meille talousjätteen joukkoon pantavan moottoriöljyn suodattimen merkki, niin mekin voimme ostaa sellaisen ja siten osaltamme säästää luontoa.
mitäs jos Trumpin tullimuuri heikentää taloutta?
samalla tavoin sitä tulisi pitää hallituksen "saavutuksena" kuin maailmantalouden positiivisesta kehityksestä johtuvaa nykyistä nostetta
Miten sinä varautuisit siihen tullimuuriin, että se ei pääsisi heikentämään suomen taloutta?
Niinkö, että se talous olisi rapakunnossa jo alkajaisiksi?
missaat tapasi mukaan pointin.
maailman laajuinen talouskasvu on oman viime aikaisen nosteemme takana.
eivät hallituksen toimet
Hyvä hallitus vaikuttaa "veräjän pielestäkin".
Miksi suomen talous ei lähtenyt Kataisen eikä Stubbin aikana nousuun vaikka muualla maailmassa talous oli jo silloin nousussa?
Voi hyvä ihme... olemme aina syklin jälkijunassa
Juu, ja Kataisen ja Stubbin aikana oltiin jo jälkijunassa.
Taisi siellä Rinnekin sählätä valtionvelkaantumisministerinä :DD
Yritykset, varsinkin suuryritykset, ovat koko Sipilän hallituksen ajan tehneet suuria voittoja. Voitoista on korotettu yritysten johtoportaan palkkoja ja bonuksia sekä jaettu yritysten omistajille aina vain suurenevia osinkoja. Vientiponnisteluja ja uusien tuotteiden kehittelyä on tehty laiskasti, jos ollenkaan, vaikka varaa olisi ollut. Työväkeä on kyllä kusetettu. Hallitus on avustanut kusetuksessa ja järjestänyt yrityksille tukia, avustuksia ja verohelpotuksia tavan takaa. Ei ole hallitus keksinyt yrityksille aktivointimallia, jolla olisi saanut ne luomaan kasvua. Hallitukselta saamat rahat ja muut rahanarvoiset etuudet hallitus on antanut yritysten vain pistää omiin liiveihinsä. Kovasti isänmaallisia kyllä ollaan, mutta me-henkeä valtiovalta ei ole kyennyt pääomapiireihin luomaan. Hallitseva politiikka on kuin vetelää pa.kaa sukassa, kun pääomapiirit uhkailevat investoivansa ulkomaille, jos ei heidän tahtoaan totella. Mistä lienee sitten pääministerikin keksinyt tuon uhkailumentaliteetin (pakkolait, erokirjeet,yms.)?
Nyt talous on Suomessakin kasvanut. Euroopan keskuspankin jo vuodesta 2015 jatkunut elvyttävä rahapolitiikka puree Suomessakin. Yritykset eivät kehtaa olla tekemättä uutta tavaraa tilalle, kun vanhat suorastaan viedään varastoista. Uusien tuotteiden kehittäminen on edelleen lapsen kengissä. Talous kasvaa Sipilän hallituksesta huolimatta.
Mistä ne kýmmenetmiljardit aseostoihin??
Tallaa polku paskamakkiin siperiassa. Komukat kuvittelee, ettei _puolustustakaan_( _ei ihme jos ulkolaiset sanookin suomen kieltä vaikeaksi ja hankalaksi, tämäkin sana sen näyttää) kannata ylläpitää.
Aina on on armeija, jos ei oma, se sitten on vieras, myös se maksaa, ei he ilman ole.
_ei ihme jos ulkolaiset sanookin suomen kieltä vaikeaksi ja hankalaksi, tämäkin sana sen näyttää)
Mutta eipä englantikaan helppoa ole.
got it= hyväksyn, opetti pankkomajuri meitä tyhmempiä.
Millainen komukka Känän puolustus olisikaan ?
Aidan seiväs ja puntari.
Oleellista tässä asiassa on se että Suomen talouskasvu on nyt ehdotonta Euroopan kärkeä.
Jos talouskasvu olisi keskitasoa tai heikkoa voitaisiin toistaa vihervasurien mantraa " talous kasvaa Sipilän hallituksesta huolimatta" tai " maailmantalouden suotuisa kehitys" jne.
Hallitus on onnistunut talouspolitiikassa, siitäkin huolimatta että meille tärkeä idänkauppa on edelleen jumissa pakotteiden vuoksi, eli turhaa vihervasurit vinkuu.
Jeesus, ota se kakkara sen käsistä pois
Kärkihankkeet nyt vetovuorossa, metsä/biotalous, IT-teknologia ym. ym...
Nyt on Suomen vuoro vetää muuta Eurooppaa perässä, Sipilän kaudella päästiin ensin imuun ja sitten ampaistiin talouskasvun kärkeen.
Sipilän hallitus loi nämä puitteet talouskasvulle änkyräopposition raivokkaasta vastustamisesta huolimatta. Se jos mikä nostaa saavutuksen arvoa.
Nyt kun saataisiin vielä viimeiset työvoimareservit käyttöön, eli kotiäidit ja pitkittäistyöttömät, estettäisiin tulevaisuuden kasvua rajoittavat ylisuuret palkkaliukumat.
Jäi epäselväksi mitä nämä " pitkittäistyöttömät" ovat pankopoikia vaiko peräkamarityöttömiä?
Kaikki talousasijantuntijat pitävät tätä Sipilän hallitusta hyvänä ja osaavana!
got it= hyväksyn
josko kohta tullit eurooppalaisillekin tuonnille:
Yhdysvallat asetti polkumyyntitullin kanadalaiselle sanomalehtipaperille
näin se maailmantalous vaikuttaa ihan ilman että sipilä voi tehdä mitään.
myös nousuissa
Kysymys on siitä että miten SUHTEELLISETI pärjäämme kansainvälisessä vertailussa.
Edeltävien hallitusten aikana olimme Euroopan mutasarjaa talouskasvussa, nyt olemme Euroopan kärkeä talouskasvussa. Sama pätee kauppasodan aikana.
Vuodesta 2008 jolloin oli, ja on ollut porvarihallitukset.
Porvarihallitukset siis taistelevat huonommuudesta, SUHTEELLISETI :)
Muilla se "KÄKI" meni 5 vuotta sitten :)
Kauppasodassa olisimme yksi suurimpia häviäjiä, seisoessamme "VAVASTI" savijaloilla ja riippuvaisina ulkolaisomisteisista "ALIHAKINTAHOMISTA".
Kauppasodassa Suomen viiteryhmä on pieni vientivetoinen eurooppalainen valtio.
Jos pärjäämme hyvin tässä viiteryhmässä olemme hoitaneet asiamme hyvin.
Siinä on se suhteellisuus mikä ei tunnu menevän sinun kaaliin.
Joskus se antaa joskus se ottaa... näin maailmantalous heiluttaa kepulihallitustakin
Trump otti Maailman kauppajärjestön panttivangikseen – Myös Suomi tulilinjalla: ”Onneksi olemme osa EU:ta”
Yhdysvallat katsoo olevansa sotatilassa. Kauppasota ei presidenttiä pelota, sillä ”se on helppo voittaa”.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803122200805249_pi.shtml
EU epäilee Suomen rehellisyyttä ja velanoton loppumista 2021. EU:n mielestä Suomen hallitus käyttää talouslukuja, joita se on kaunistellut, omiin tarkoituksiinsa.
Romahtaako taas suomalaisten perheiden talous vajaan parin vuoden päästä, kun maailmalla alkaa lama. Talouden nousu Euroopassa ja Suomessa on riippuvainen maailmantalouden kehityksestä. Hallitus, jos väittää omilla toimillaan vaikuttaneensa talouden hyvään suuntaan, on vain nauttimassa maailmantalouden yleisestä menestyksestä. Muunneltua totuutta aletaan aina tuoda esiin, kun vaalit lähenee
Epäilyille tarvitaan perusteluja.
Suomi on toiminut samalla systeemillään koko EU-aikansa ja kauan sitä ennenkin. Mikä on muuttunut epäilyttäväksi vai onko "muunneltua totuutta" syötetty EU:lle jo liki 20 vuotta?
Hallitus on onnistunut politiikassaan, joten lisää samanlaisia toimenpiteitä. Nuorissa on tulevaisuus.
Hallitus vaihtuu ensi keväänä. Talous sakkaa, työttömyys lisääntyy, hyvä niin.
Jotain mainintaa lehdissä jo olikin, että talouden sakkaus olisi jo alkanut. Kun maailmalla hidastuu, Suomessakin hidastuu.
Sipihallituksen toimet eivät nostaneet taloutta. Talous nousi tuurilla.
Työttömien ja työllistyneiden määrästä ei ole täysin tarkkoja lukuja. Luvut elävät kertojan mukaan. Eilen sinipiika kertoi uusien työllistyneiden määrään olevan peräti 117 000. Antoi ymmärtää, että työllistyneiden suuri määrä on hallituksen toimien ansiota. Hänkään ei tavan mukaan esittänyt asiasta mitään todisteita.
Miksi talous ei noussut tuurilla ed. hallituksen aikana. Suomehan kutsuttiin euroopan sairaaksi mieheksi siihen aikaan. Taisi Suomen taloudella mennä huonommin kuin Kreikalla. Oliko ed. hallituksella sitten vain huonoa tuuria, jota ei kys. aikaan ollut muilla mailla. Kannattaako hyvätuurista hallitusta nyt sitten vaihtaa huonon tuurin hallitukseen. Vai seuraatko asioita ns. värillisten silmälajien takaa?
Vuonna 2008 - 2009 alkanut talouskriisi / taantuma piti Suomea vielä otteessaan, kun oli edellinen hallitus. Sen lisäksi edelliselle hallitukselle jäi Vanhasen hallituksen velkainen perintö. Kataisen hallitus oli lirissä, eikä ihme sillä olihan perinnön saanut Katainen jo Vanhasen hallituksessa "Suomea kunnostamassa". Kepu-kokoomusväellä ei ollut riittävää osaamista.
Tutkijat selväsanaisesti kertoivat talouden nousseen tuurilla, ts. maailman talouden nousun siivellä. Sen ymmärtämiseksi ei tarvita värillisiä laseja.
talous nousi maailma monta vuotta kun sateenkaarihallitus piti maatamme kuristusotteessa, työttömyys kasvoi kun yritykset katkasi ulkomaille..
Jo ennen Lehmann Brothers-pankkikriisiä hallitusta huomauteltiin siitä, että silloisen talouden ollessa hyvässä kuosissa olisi pitänyt alkaa kerämään puskurirahaa seuraavia laskusuhdanteita ajatellen. Mitä tapahtui? Ei mitään. Luotettiin talouskasvun vielä kestävän, mutta sitten lähtikin matto jalkojen alta. Ja sitä sairastettiin pitkään, jopa vieläkin. Nykyisen hallituksen puolustajien olisi syytä muistaa tämä hehkutuksissaan, sillä Kokoomus on ollut koko tuon ajan vallankahvassa kiinni ja ratkonut ongelmia velkapolitiikalla. Paska oli jo housuissa, ennen kuin ehdittiin tehdä yhtään mitään. Ei yrityselämäkään saa tuudittautua siihen ajatukseen, että valtio on jokin rahanjakoautomaatti heille. Siksi tukipolitiikkaa pitäisi uudistaa ja reippaalla kädellä. Valtion tehtävä on huolehtia kansalaisistaan, ei bisneksestä. Houkuttelevuus yrityksille pitää löytyä muista asioista, kuten osaaminen ja koulutus, tiede ja tutkimus (innovaatiot) ja toimiva infrastruktuuri.