RUKOILLAAN PUOLUEEN JA SEN JOHTAJAN PUOLESTA

Itse olen rukoillut puheenjohtajan puolesta! :)

"Lopuksi kuin kruununa rukoilen vielä erikseen puolueeni puheenjohtajan puolesta, joka tulee KD:sta eli Kristillisdemokraateista. Jäsennumeroni tuli postissa vastoittain, mutta jäsenkortti viipyy, mutta olen puolueen tuore jäsen, joka rukoilee joka ilta Sari Essayahin puolesta."

Edellinen otettu seuraavasta tekstistä täällä "luterilaisuus" osiossa uskontojen alla.

"Faith.Hope.Love (11.3.2018 7:14)

Itse en tuohon aloittajan rukoukseen liity mukaan, mutta minä uskon Jeesukseen, Kolmiyhteiseen Jumalaan ja rukouksen voimaan. Aina joka ilta rukoilen Isä meidän -rukouksen niin kuin Jeesus opetti. Sen jälkeen rukoilen mahdollisen tulevan vaimoni puolesta. Sen myönnän itsesuggestioksi pyrkimyksilleni tulla mahdollisimman hyväksi aviomieheksi jo etukäteen, mutta jostain syystä minusta tuntuu se, että Jumalasta voi olla mielenkiintoista jonkun rukoilevan oman tulevaisuutensa puolesta. Tällä tavalla ajateltuna aloittajan rukoilupyyntö aivan niin hyödytön ole, sillä olemassa oleva Jumala voi aivan hyvin huomioida rukouksen, vaikka Jeesus kielsi hyödyttömien sanojen suuren peräkkäin latelun vaan suositteli Isä meidän -rukousta. Itse rukoilen vielä yhden naisen puolesta, jota koin rakastavani. Minulle se rukous on myös tärkeä ja saa minut voimaan hyvin, sillä se tulee sydämestäni aidosti. Sitten rukoilen vielä kirkkokaverini puolesta. Isäni asuinkaupungissa tapaan kahden viikon päästä kirkkokaverin, jonka puolesta olen rukoillut marraskuun lopusta lähtien. Pidän hänestä ja toivon hänelle hyvää. Haluan olla hänelle vuosia hyvä kirkkokaveri ja ihminen, jos hän sallii minun istua vieressään monta vuotta niin kuin meinaan. En tiedä kuinka monta vuotta, mutta ainakin kolme vuotta on tarkoitus siellä isän kaupungissa kirkossa istua hänen vieressään pari kertaa kuussa, jos hän ja Jumala sen sallii.

Sitten vielä rukoilen kaikkien maailman naisten ja miesten puolesta. Tämä aiheuttaa sen, että pyrin olemaan kaikille ystävällinen, sillä rukoilen kaikkien puolesta joka ilta.

Lopuksi kuin kruununa rukoilen vielä erikseen puolueeni puheenjohtajan puolesta, joka tulee KD:sta eli Kristillisdemokraateista. Jäsennumeroni tuli postissa vastoittain, mutta jäsenkortti viipyy, mutta olen puolueen tuore jäsen, joka rukoilee joka ilta Sari Essayahin puolesta. Tulostan tämän vielä hänelle, kun näen hänet jossain poliittisessa tilaisuudessa. Olen luterilainen, mutta minulle puolueessani saa olla muista kirkoista. Itse asiassa meinasin tässä vuosia sitten liittyä helluntalaisiin, sillä jonkinlainen tyttöystäväni oli helluntalainen. Samasta syystä naisen takia harkitsin kerran liittymistä ortodokseihin, sillä olin pihkassa myös kyseisen kristillisen suuntauksen nuoreen naiseen nuorena miehenä. Nyt olen vanhempi, mutta uskon rukouksen voimaan. Mieluummin kyllä yritän vaikuttaa asioihin poliittisesti puolueen kautta kuin rukoilemalla. Jumala voi kuulla rukouksen, mutta ei niiden rukouksien kautta muitten puolueitten päättäjät Eduskunnassa taida muuttaa mieltään monista asioista, vaikka kuinka rukoiltaisiin. Siihen tarvitaan poliittista kristillistä vaikuttamista. Samalla tavalla luterilaisen tai minkä vaan kirkon tai uskonnollisen yhteisön sisällä tulee vaikuttaa muihin esittämällä omia kantojaan vaikuttaen muihin. Joskus kyllä joutuu hyväksymään myös muitten kantoja, sillä joudutaan tekemään sovitteluratkaisuja, kompromisseja."

20

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksi ihmeessä puoluejohtajan puolesta tulisi rukoilla?

      • Asenteena politiikkaa ja Jumala kohtaan pitäisi rukoilla. Itse uskon Jumalaan ja sen takia rukoilen puolueeni puheenjohtajan puolesta. Myös rukoilen uutena asiana aina Suomen pääministerin puolesta. Tällä asenteella yritän ainakin muuttaa itse suhtautumista Jumalan tahdonmukaisempaan toimintaan. Toivon Jumalan johdatusta puolueelle ja myös maani pääministerille.

        Minusta pitäisi asennoitua, että puolueeni ja Suomen kansa johtoa myöten eläisi politiikassa Jumalan tahdonmukaista toimintaa. Siihen rukous taitaa auttaa ainakin niiden rukoilevien puolueen kannattajien suhteen? Rukoilen sen puolesta, että kaikki menisi hyvin. Turvaan siis Jumalaan niin kuin KD:n kannattajien pitäisi yleensä tehdä?


      • Faith.Hope.Love kirjoitti:

        Asenteena politiikkaa ja Jumala kohtaan pitäisi rukoilla. Itse uskon Jumalaan ja sen takia rukoilen puolueeni puheenjohtajan puolesta. Myös rukoilen uutena asiana aina Suomen pääministerin puolesta. Tällä asenteella yritän ainakin muuttaa itse suhtautumista Jumalan tahdonmukaisempaan toimintaan. Toivon Jumalan johdatusta puolueelle ja myös maani pääministerille.

        Minusta pitäisi asennoitua, että puolueeni ja Suomen kansa johtoa myöten eläisi politiikassa Jumalan tahdonmukaista toimintaa. Siihen rukous taitaa auttaa ainakin niiden rukoilevien puolueen kannattajien suhteen? Rukoilen sen puolesta, että kaikki menisi hyvin. Turvaan siis Jumalaan niin kuin KD:n kannattajien pitäisi yleensä tehdä?

        " Toivon Jumalan johdatusta puolueelle ja myös maani pääministerille."

        Maamme p''minosteri ei tarvitse rukouksia, hän tarvitsee aivot.


      • kusettava_kirkko kirjoitti:

        " Toivon Jumalan johdatusta puolueelle ja myös maani pääministerille."

        Maamme p''minosteri ei tarvitse rukouksia, hän tarvitsee aivot.

        Minä rukoilen lopuksi Sipilän puolesta, sillä hänkin on vain ihminen. Hänelle on kova paikka ollut nuorimman lapsen kuolema, kun tämä poika oli vähän yli 20-vuotias. Jostain syystä rukoilen myös pääministerin ja hänen hallituksensa puolesta. Tällä tavalla kunnioittaa esivaltaa, mutta toivoo samalla, että se tekisi parasta mahdollista työtä Suomen ja maailman eteen.

        Samalla tavalla rukoilen KD:n puheenjohtajan ja tavallaan puolueen puolesta, jotta Jumalan avustamana he tekisivät politiikassa mahdollisimman hyvän työn. Rukouksella ei ole ehkä muuta vaikutusta kuin se, että minulla tulee luottamus Jumalan suhteen, että hän auttaa puoluettani ja sen puheenjohtajaa?


      • Faith.Hope.Love kirjoitti:

        Minä rukoilen lopuksi Sipilän puolesta, sillä hänkin on vain ihminen. Hänelle on kova paikka ollut nuorimman lapsen kuolema, kun tämä poika oli vähän yli 20-vuotias. Jostain syystä rukoilen myös pääministerin ja hänen hallituksensa puolesta. Tällä tavalla kunnioittaa esivaltaa, mutta toivoo samalla, että se tekisi parasta mahdollista työtä Suomen ja maailman eteen.

        Samalla tavalla rukoilen KD:n puheenjohtajan ja tavallaan puolueen puolesta, jotta Jumalan avustamana he tekisivät politiikassa mahdollisimman hyvän työn. Rukouksella ei ole ehkä muuta vaikutusta kuin se, että minulla tulee luottamus Jumalan suhteen, että hän auttaa puoluettani ja sen puheenjohtajaa?

        " Hänelle on kova paikka ollut nuorimman lapsen kuolema, kun tämä poika oli vähän yli 20-vuotias. "

        Hän on siis pätevä pääministeriksi.


      • kusettava_kirkko kirjoitti:

        " Hänelle on kova paikka ollut nuorimman lapsen kuolema, kun tämä poika oli vähän yli 20-vuotias. "

        Hän on siis pätevä pääministeriksi.

        Kyllä minusta hän on pätevä pääministeriksi. Ja tänään rukoilen sen puolesta, että puolueeni puheenjohtaja ja pääministeri säilyisivät terveinä sekä hyvä voimaisina. Toivon Suomen pääministerin tervehtyvän flunssastaan mahdollisimman hyvin. Ilmeisesti hän saa parhaimmat mahdolliset lääkkeet flunssaansa ja ainakin parin päivän levon.

        Täysin en ole samaa mieltä Keskustan nykypolitiikan kanssa, miksi siirryin heidän puolueensa äänestäjänä äänestämään KD:ta ja KD:n puheenjohtajaa. Olen nyt uskollinen KD:n kannattaja, mutta entinen Keskustan äänestäjä, joten vuonna 2015 tuli juhlittua Keskustan voittoa Eduskuntavaaleissa. Nyt kannatan omasta mielestäni ihan virallisena jäsenenä Keskustaa parempaa puoluetta eli KD:ta. Siitä huolimatta rukoilen Suomen pääministerin puolesta vuosikymmenet tuli hän sitten mistä puolueesta tahansa.


      • Et_mistään

        """miksi ihmeessä puoluejohtajan puolesta tulisi rukoilla?"""

        Ethän sinä TOMPPELI ymmärrä mistään mitään. :((


      • "Ethän sinä TOMPPELI ymmärrä mistään mitään. :(( "

        Sivistä minua.

        Minun mielestäni enemmänkin, jos haluaa käyttää aikaansa yksisuuntaiseen jutusteluun mielikuvitushahmon kanssa, voisi enemmänkin rukoilla Suomen maan ja suomalaisten puolesta, ettei hihhuliuskonlahkon jäsen sotkisi koko maan asioita, ainakaan täysin.

        Onneksi suuri jumala korkeuksissa on tehnyt pääministerismiehenkin kaudesta rajallisen.
        Ja melko lyhyenkin, jopa.


      • Et_mistään
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Ethän sinä TOMPPELI ymmärrä mistään mitään. :(( "

        Sivistä minua.

        Minun mielestäni enemmänkin, jos haluaa käyttää aikaansa yksisuuntaiseen jutusteluun mielikuvitushahmon kanssa, voisi enemmänkin rukoilla Suomen maan ja suomalaisten puolesta, ettei hihhuliuskonlahkon jäsen sotkisi koko maan asioita, ainakaan täysin.

        Onneksi suuri jumala korkeuksissa on tehnyt pääministerismiehenkin kaudesta rajallisen.
        Ja melko lyhyenkin, jopa.

        Kyllähän sinä PÄSSINPÄÄ kusetat lähinnä itseäsi.


      • Et_mistään kirjoitti:

        Kyllähän sinä PÄSSINPÄÄ kusetat lähinnä itseäsi.

        "Kyllähän sinä PÄSSINPÄÄ kusetat lähinnä itseäsi. "

        Ota kulaus hopeavettä ja päälle pyhä suunanto, niin maailma pelastuu.


    • ift

      Kiitos Päivi Räsänen tästä. Vihdoinkin reaktio, monta vuotta huudettu.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005664216.html
      Aarnio-jupakan aikoihin luin täältä netistä, että kenties kansanedustajillakin oli rahahanat auki, ettei tuo ryhmä olisi jäänyt kiinni. Räsänen kannatti sitten myöhemmin juuri niitä poliitikkoja, joita oli tuon em. ketjun aikoihin vallassa. Hän ei todennäköisti ymmärtänyt lainkaan pelätä kansanedustajien huumausaine-kytkentöjä. Nyt mm. EU:tä pyörittää ainakin toisinaan "huumatut" tyypit (tuntomerkki, kylmä hiki, tunteilu, aggressio, suuruudenhulluus,luulee pystyvänsä tekemmään ihan mitä vaan, jne), mm. Mogherinin sanotaan olevan kovasti huumeissa, kun hän oikein huutaa ja resuaa EU:n vahvuudesta, EU-armeijasta ym. Ihmetellä täytyy, miten nää tyypit saavat jatkaa niissä viroissa. Suomen "yksinkertaiset" poliitikot eivät kerta kaikkiaan tajua homman nimeä.

      Epäilen, että syy, miksi huumausaineiden käytöstä Suomessa ei ole juuri mitään esillä. Somehälykin on aivan selvä, eikä poliisi huomaa??? Onko myyjätaho siis poliisista tai maksaa siitä huomaamattaj jättämisestä poliisille. Joku laskee, että kun tyyppi on koukussa jatketaan puoli vuotta lisää ja näin ollen velkaa tehdään tuo aika ja joku rikastuu samaan aikaan. Myös pelkkä lääkehoito, josta A-klinikan henkilö puhui ruotsinkielisissä uutisissa viime viikolla viittaa siihen, että kansanedustajat saavat diilereiltä rahaa, kun hoito on tehotonta. Tästä saisi varmaan syytteenkin aikaan poliitikoista, jotka eivät ole vuosiin tehneet mitään asialle? Kuka sen tekisi?

      Räsänen varmaan vetää tutkintapyyntönsä pois, kun aletaan uhkailla. Toiset toopet poliitikot eivät tajua tulla hätiin ja apuun. Sari Essayhin kannattaisi koota vahva tiimi tai kuka hyvänsä ja alkaa ajaa näitä asioita kunnolla. Luultavasti tällä voi vaikuttaa vaalituloksiinkin.

      • " Nyt mm. EU:tä pyörittää ainakin toisinaan "huumatut" tyypit (tuntomerkki, kylmä hiki, tunteilu, aggressio, suuruudenhulluus,luulee pystyvänsä tekemmään ihan mitä vaan, jne)"

        Eikö tämä kuullosta vihreiden Aino Pennasen touhuille?

        Hän tietää milloin pitää seisottaa lentokonetta, koska itsestä tuntuu sille.


    • Ft76f

      Ainakin kokoomus on kiinni monessa liemessä, sisäministeri onkin nyt kokoomuslainen. Kuka seuraisi reaktitoita? Rahaahan vaaleissa liikkuu, mistä sitä tulee ja kenen kautta?

      Olikohan Kehittyvien maakuntien -toiminta sellainen, joka sai huumerahaa? Poliitikot, jotka sitä kannattivat ovat juuri näitä kaiken kieltäjiä, pro-EU-poliikkoja. EU:kin saattaa käyttää sellaista rahaa voiteluun, kun taivutellaan pääministereitä tukemaan heidän päätöksiään. Kaikki raha, joka tulee Lähi-Idästä ja Saksan kautta voi olla nimenomaan huume- ja asekaupoista sekä varastetusta öljystä saatua rahaa?

    • Mätäkristilliset

      Mitä se aloittaja vaahtoaa!!!

      Kristilliset täyttä mätää täynnä. Yksi Suomen typerimmistä puolueesta. Vieläki. Ääntä öiä rutku Räsänen. Viimeksi Finnairin lentokoneen tapahtumista. Hyvin kuvaavaa

      Vedotaan raamattuun. Mitäs siellä muuten sanotaan lähimmäisen auttamisesta???

      • Kristilliset ovat hyvä yleispuolue, jolla on minun näkökulmasta kristillisesti arvot kohdallaan. Luonnollisesti toivoisin sen olevan isompi puolue niin kuin Saksan sisarpuolueensa CDU. Haaveenani on se, että siitä tuli tulevaisuudessa Suomen CDU, isompi malttilinen keskilinjainen puolue, joka pitää Jeesuksen oppeja suuressa kurssissa! :)


      • Faith.Hope.Love kirjoitti:

        Kristilliset ovat hyvä yleispuolue, jolla on minun näkökulmasta kristillisesti arvot kohdallaan. Luonnollisesti toivoisin sen olevan isompi puolue niin kuin Saksan sisarpuolueensa CDU. Haaveenani on se, että siitä tuli tulevaisuudessa Suomen CDU, isompi malttilinen keskilinjainen puolue, joka pitää Jeesuksen oppeja suuressa kurssissa! :)

        "Kristilliset ovat hyvä yleispuolue, jolla on minun näkökulmasta kristillisesti arvot kohdallaan."

        RKP on hyvä yleispuolue, omasta mielestään, kun on vaan yksi asia ja sitten monta asiaa joilla ei niin ole väliä, mutta niistä voi kinata hyvät lehmänkaupat.
        Kristityillä sama toimintastrategia, mutta kielipolitiikka ei niin kiinnosta vaan jullen ja jessen ylivallan säilyttäminen kansakunnassa ja sekulaarin yhteiskunnan vastustus.


      • STOP.NU

        """Ääntä öiä rutku Räsänen."""

        Lopeta heti tuo huumeiden vaikutuksen alaisena kirjoittelu!!


    • Ei.se.vaan.muuten.osaa

      Koska hyvä ja kaikkitietävä Jumala ei muuten ymmärrä mitä tehdä, niin on hyvä että nöyrä kristitty ohjeistaa häntä rukouksin.

      • Rukous voi olla väline sille rukoilijalle - hän voi rukoilunsa myötä paremmin tavoittaa Jumalan tahdon omassa puoluessaan ja omassa elämässään. Toivon, että puolue menestyisi ja sen johto. Joskus olen myös rukoillut vähän Sipilän hallituksen puolesta, jotta Jumala johdattaisi sitä elämään tahtonsa mukaan. Rukous vaikuttaa rukoilijaan itseensä ja rukoilun myötä itse haluaa laittaa pienen panoksensa politiikkaan, vaikka on vain KD:n rivijäsenä.


    • Ateistlx

      Ei ole mitään Jumalaa, eikä kuoleman jälkeisestä elämää! On vain matojen syömä mätänevät ruumis!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe