Ahvenanmaa on kieltänyt jo vuosikymmeniä käyttämästä suomea. uutisista saimme lukea, että Turussa ruotsinkielisissä kouluissa opettajat kieltävät heti suomen puhumisen, jos pystyvät.
He kokivat vaikeaksi juosta välitunneilla kuuntelemassa kaksikielisten oppilaiden keskinäistä viestintää, mutta puuttuvat siihen heti, jos pystyvät.
The Guardian kirjoittaa, että Ruotsissa opettajat kieltävät suomen puhumisen järjestelmälisesti.
Suomessa hallitus tekee hartiavoimin töitä ruotsin kielen eteen. Oppilaat pakotetaan opiskelemaan ruotsia. Rahaa aiotaan syytää lisää Svenska Teaterin toimintaan.
Pääministeri ja Presidentti ovat ryhtyneet erityistoimiin, jotta sairaanhoito hoituu ruotsiksi.
Helsingissä on jo yksityiset hoitajat kotihoidossa ruotsiksi.
Hanasaaren kulttuurikeskeskus ei tee työtä suomenkielen hyväksi. Hanasaaren luksus tiloissa häärää suomeruotsalaiset ja Svenska Nu verkosto. Sampo Terhon pitää hoitaa, etää Suomessa hoidetaan suomenkielen asioita, koska Ruotsissa tehdään töitä ruotsin hyväksi.
Hanasaareen pitää saada töihin suomalaisen kulttuuriin tuntijoita. Miksi se on suomenruotsalaisten hallitsema palatsi?
Suomen kieltä kielletään puhumasta!
14
268
Vastaukset
- Perusnuori
Siniset ovat hallituksessa ilman päätösvaltaa!!!!
- Supi_Suomalainen
Koskahan Parainen kieltää suomenkielisten palvelut
Turun ruotsinkielisessä koulussa opettajat kieltävät kaksikielisiä oppilaita puhumasta suomea keskenään. Kysymyksessä on selkeästi koulukiusaaminen ja törkeä puuttuminen ihmisen oikeuteen käyttää omaa äidinkieltään. Pitääkö vanhempien tehdä rikosilmoitus, vai kuuluuko asia poliieien virkavelvollisuuksiin. Varmasti tarvittaisiin selvitys onko kiusaaminen vain turkulainen asia vai onko se laajemmalti käytäntö?
Toivottavasti Sampo Terho hoitaa suomenkielisiä ihmisiä Hanasaaren kultturikeskukseen, jonka tehtävänä on vaalia suomenkieltä Ruotsissa. Saamme lukea hälyttäviä uutisia, kuinka suomalaisia lapsia kielletään koulussa puhumasta suomea keskenään. Häätäkää Lipponen ja Sasi Hanasaaresta gourmet aterioiden äärestä.
- ViherVassuMamuHomoSvedu
Halla- ja tuhnupersuilla on rasismissa työnjako. Hallat haukkuvat maahanmuutajia ja tuhnut ruotsinkielisiä. Ja paskaa tulee molemmista tuuteista.
Kumpiakaan ei pysty kehumaan, mutta heidät voidaan liittää yhteen. Integroidaan kaikki maahanmuuttajat ruotsiksi.
- ViherVassuMamuHomoSvedu
DonaldTruth kirjoitti:
Kumpiakaan ei pysty kehumaan, mutta heidät voidaan liittää yhteen. Integroidaan kaikki maahanmuuttajat ruotsiksi.
Siinä onkin halloille ja tuhnuille intgraatio-ohjelma. Yhdessä olette taas vahvoja!
- Häirikkö.tehtailija
Tässä ketjussa näyttää lähes kaikki viestit olevan saman kirjoittajan käsialaa - nimimerkit vain vaihtuu.
- RKP_valvoo_taas
Taas joku nettisveko tuli itse häiriköimään asiallista keskustelua! Nuo mokomat pitävät itseään jo koko foorumin valvojina, kun moderointi tottelee heidän käskyjään.
- Tarkkasilmäinen
RKP_valvoo_taas kirjoitti:
Taas joku nettisveko tuli itse häiriköimään asiallista keskustelua! Nuo mokomat pitävät itseään jo koko foorumin valvojina, kun moderointi tottelee heidän käskyjään.
Häh? Mistä se asiallisuus löytyy?
- sitä.odotellessa
Tarkkasilmäinen kirjoitti:
Häh? Mistä se asiallisuus löytyy?
Sepä se, kun joku näistä häiriköistä kerrankin kirjoittaisi asiallisen viestin....
- Itsehallinto
Ahvenanmaa on yksikielinen itsehallintoalue. Suomea voi saarella opiskella vapaasti niin halutessaan. Saarelle muuttavat ymmärtävät kuitenkin hyvin, että ruotsi on se kieli, jolla saarella kommunikoidaan.
- monikulttuurinen-
Oolanti itse väittää kärkkäästi olevansa monikulttuurinen - ainoastaan suomen kieli on heille uhka
- Häpellistä
Vaalimateriaalikin julkaistiin kahdeksalla kielellä mutta yllätys yllätys ei suomeksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2713376Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031673- 661223
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991067- 561024
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:50976- 63961
- 42807
- 47782
- 114748
