mutta sitten kuitenkin päätin pitää suuni kiinni vaikka olisin halunnut puhua ja lähestyä. Sellainen olen, että tajuan menettäväni paljon vasta silloin, kun olen sen menetettänyt. Silloin on jo liian myöhäistä. Olen jotenkin niin kuormittunut pienestäkin määrästä, että alan torjua kaikkea muuta ympärilläni. Sitten lopulta menetän kaiken. Silloin ei ole jäljellä enää kuin katumus ja suru. Elämätön elämä ja kaduttaa kun en toiminut aikaisemmin. Sitten kysyn itseltäni, että miksi kukaan ei toiminut minun suhteen he vain hyväksyvät torjumiseni hiljaa. Eivät kai tunne minua sitten ollenkaan.
Se on aina ollut hän
syvälläsyvemmällä
11582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
aivan samankaltainen :/
Perseestä olla tämmöinen. Annetun elämän tuhlausta. Paljon hyvää olisin päässyt kokemaan, mutta en tietenkään sitä tajunnut. Kaikki oli tarjottimella edessäni ja itse päätin sanoa kaikelle ei. Kuvittelin olevani niin kiireinen ja en tarvinnut mitään muuta siihen lisänä. Kuitenkin tämä oli katoavaista ja hyvin onnistuin mokaamaan kaiken. Sen lisäksi menetin kaiken sen mitä olisin voinut saada. Nyt sitten ei ole enää mitään.
Aina kaipasin häntä. En koskaan muuten hyväksynyt sitä, ettei puhuttu, mutta kunnioitan valintojasi. Älä ole liian ankara itsellesi. On myös meistä riippumattomia asioita ja voimia. Kaikki on mennyt niin kuin meni syystä. Näin uskon.
Kirjoitan miestä ajatellen. Etsin vieläkin syitä miksi näin kävi. Usein syytän itseäni toimimattomuudesta. Monesti sain tilaisuuksia ja en toiminut. Hän kauniilla sinisilmillään odotti minua ja itse välillä jopa välttelin. Olen itse toiminut huonosti omia tahtoja vastaan, mutta hän olisi silti voinut tulla luokseni siitä huolimatta rohkeana miehenä eikä vain odottaa minua. Ymmärrän toki odotuksen, koska vaikutin itse siltä, että minua ei kiinnosta vaikka kiinnosti paljonkin. Se puhumattomuus ei ollut valinta vaan valintani oli pelostani huolimatta yrittää. Tein parhaani nyt, koska en kyennyt silloin lähestymään.
Voi kun tuntuu tutulta näin miehenä, voi olla että ei ole vielä peliä menetetty, jos vaikka ottasit asian puheeksi hänen kanssaan, jos näette toisianne niin ainakin siitä tiedä että on vielä kiinnostunut jos on käyttäytynyt asiallisesti tuosta huolimatta ja jos vaikuttaa edelleen että välittää susta, voithan vaikka sillain vihjaillen puhua hänelle että mitenkäs ne sun nais asiat nykyisin, voit jopa saada vastauksen siis jos on kiinnostunut niin varmasti vielä haluaa että saatte toisenne, voi mies olla niin rakastunut että aatellut että jos kuvan saanu ettei sua kiinnosta niin ei halua häiriköidä mutta ehkä se mies edelleen näkee että haluaisit olla hänen kanssaan jos on vielä hyvä huomaamaan asioita, itteä harmittaa että kerrankin tapasin unelmieni naisen ja oli jo yks kerta aika alkuaikoina lähellä että alotteen olisin tehnyt ja tuli vielä hänen kanssaan kävellessä sellanen sähkönen tunne ja sellanen ihan pikku hetki jossa katsoin häntä ja hän katsoi mua ja jälkeenpäin tajusin että se oli ehkä ainoa mahollisuus tehä alote, kaikista kivuliainta että rakastuu kerrankin kunnolla elämässään mitä ei ole aikaisemmin käynyt ainakaan näin vahvana niin ihan lukkoon menin, toisaalta tiettyjen asioiden takia oli vielä sillon luotto täysin ihmisiin mennyt, että se vaikutti, luotto palautunut tuon ihmisen myötä.
Onko kaikki muut vaihtoehdot lähestyä ehdoton ei, että vain kasvotusten? Kun minusta niin tuntuu, että ei nähdä enää ja pahoin pelkään sen olevan totta. Ehkä hän on yhtä sekaisin kuin minäkin tämän kaiken kanssa. Se on vain hän en tiedä pystynkö tuntemaan enää mitään samanlaista. Koko sielu huutaa tuskissaan halua päästä toisen lähelle. En ole valinnut tätä tietä vaan tie valitsi minut. Hän taas sai minut uskomaan itseeni uudestaan. Olin hyvin hukassa ja sitten kohtasin hänet.
Ehkä menin vielä enemmän sekaisin hänestä. En koe enää olevani hukassa, mutta sekaisin kylläkin. Moni muukin asia on vaikuttanut tähän tilanteeseen. Kiinnostaa vaan tietää onko kaikki muut lähestymiset täysin poisluettuja.
Miten sinä haluaisit sitten lähestyä jos et kasvotusten? Mikä sopisi sinulle parhaiten?
Viestillä ja se johtaisi kohtaamiseen. Meillä ei taida olla mitään kiirettä tämän suhteen? Tuntuu niin kuluttavalta odottaa. Kaikista eniten haluaisin tavata kaikesta pelosta huolimatta. Olen nyt ihan tosissani ja ei tässä tunteessa ole mitään järkeä, jos meistä ei tule mitään.
Kas vain, samojen asioiden äärellä mietiskellyt muutaman päivän. Historiani lienee opettanut torjumaan ja toinen ei välitä ottaa minusta selvää, koska on itsekin hajalla, enemmän ehkä hajalla kuin minä. Se ärsyttää, ärsyttää ettei toinen viitsi nähdä vaivaa, koska,se mitä hän koki, ei ole minä, ei koko totuus. Minä, luonteeni, olen syvemmällä sisälläni. Lyhyessä ajassa näkee vain pintakerroksen, pitää louhia syvemmälle saadakseen minut selville.
Minä olen nyt yrittäny ja ilman minkäänlaista vastakaikua, lienee älykkäintä lopettaa, lyödä ne vanttuut vihoviimeisen kerran tiskiin. Rakkaus on vittumaista.
" tajuan menettäväni paljon vasta silloin, kun olen sen menetettänyt. Silloin on jo liian myöhäistä. Olen jotenkin niin kuormittunut pienestäkin määrästä, että alan torjua kaikkea muuta ympärilläni. Sitten lopulta menetän kaiken. Silloin ei ole jäljellä enää kuin katumus ja suru. Elämätön elämä ja kaduttaa kun en toiminut aikaisemmin. Sitten kysyn itseltäni, että miksi kukaan ei toiminut minun suhteen he vain hyväksyvät torjumiseni hiljaa. "
Puhuitteko milloin viimeksi hänen kanssaan? Kirjoitatko naista ajatellen?