Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naisen ihanat sukupuolielimet

Ystäväpariskuntamme rouva kertoi hänen miehensä sanoneen, että alastonvittuisten tyttöjen kuvien katseleminen on välttämättömyys. Ei puutteeseen tosin kuole, mutta vaikeata se on.

Olen kokenut aivan samaa, ja päätellen vittuaan näyttävien ja avaavien tyttöjen kuvien menekistä täällä netissä, luulen että melkein kaikki miehet tuntevat niin. Lähes kaikki harrastavat pornoa.

Jotkut naiset syyttävät miestään siitä, että vaimo/tyttöystävä ei riitä. Arvelevat, että pornon katselu saattaisi jopa lisätä käyntiä vieraissa. Tuskin. Paremminkin päinvastoin. Vitun näkeminen pornon avulla paremminkin tyydyttää tarvetta, jota muuten ei saa riittävästi täytettyä. Ihminen on rakenteeltaan moniavioinen.

Vitun näkeminen pornossa ei ole yhtä miellyttävää kuin luonnossa. Tämän vaimoni on hyvin ymmärtänyt. Siksi hän on näyttänyt tilanteen tullen myös muille miehille avaten käsillään häpyhuulensa. Miehet ovat olleet hyvin otettuja kohteliaisuudesta. Hän on myös usein hankkinut saunaseuraa, jolloin minä taas voin nauttia vitun näkemisestä. Tavallisesti olemmekin sitten saunan jälkeen ja vieraiden lähdettyä antautuneet haaveilemaan tuoreista mielikuvista.

Myös alussa mainitsemani rouva on havainnut vitun näkemisen välttämättömyyden. Niinpä hän on ollut erittäin otettu, kun olen olen kehunut, kuinka kaunista katsottavaa on ollut, kun hän on pesemisen varjolla hyväillyt vittunsa. Hän on myös, esimerkiksi panemalla kalanperkausvadin jalkojensa väliin kesämökin portailla, avannut niin, että nätit pienet häpyhuuletkin näkyvät. Kaunista!
81122
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rennosti-m on taas perusvatkauksensa äärellä. jep jep.

Äänestä
  • Polkee tulpatonta mopoa navetan nurkalla

    Äänestä

Ulkonäköön vaikuttaa luonnonvalinnan ohella myös seksuaalivalinta. Jos koiras pitää jostakin ulkonäön piirteestä, on hiukan todennäköisempää, että koiras hedelmöittää juuri sellaisen naaraan, jolla on tämä piirre.

Vastaavasti piirteen omaava naaras tulee hiukan todennäköisemmin hedelmöitetyksi. Näin lapsilla on todennäiköisemmin äitinsä ulkonäkö ja isänsa halu. Kun palloa on pompoteltu pitkään edestakaisin, seksuaalinen halu ja ulkonäkö ovat vähitellen voimistuneet ja ohjelmoituneet geeneihin.

Naisen vittu on siis osin miehen halun luoma. Samoin päinvastoin.

Koska naisen vittu on osittain syntynyt koevoluutiossa miehen halun kanssa, se on miehen silmissä erityisen kaunis ja haluttava, suorastaan ihana. Ei se sen mystisempää ole, mutta tunnepitoisesti halu on niin voimakas, että mies pitää vitun näkemistä suorastaan välttämättömyytenä. Jos hän ei näe ihaninta, mitä tietää, hän kärsii.

Seksuaalivalinnan toiminta on tunnettu jo yli 150 vuotta.

Äänestä

Roikkuvat häpyhuulet ja kalavati. Fettarisettiä.

1Äänestä
  • Nikille "Lippuan"

    Toisessa ketjussa näin sinun kyselevän, kumpi olisi tuloksellisempi, pumppu vai sisempien häpyhuulten venyttäminen.

    Jo pelkän kysymyksesi vuoksi arvaan, että vittusi on poikkeuksellisen kaunis. Tärkeintä eivät kuitenkaan ole yksityiskohdat, vaan se, että annat suloisen vittusi näkyä peittelemättä. Et tarvitse siihen kalavatia, vaan voit ilman sitäkin istua portailla tai tuolilla niin, että suloisesi on aivan auki.

    Vielä parempi, jos käsin levität sukupuolielimiäsi. Silloin toinen tietää, ettet näytä kauneintasi jonkin varjolla, vaan nimenomaan katseltavaksi. Pälyilyn sijaan hän tietää, että rauhalinen katselu ja elimistäsi nauttiminen on luvallista.

    Jos sallit, suutelen suloista vittuasi! Jos et salli, katselen sitä kuitenkin mielelläni. Olet ihana!

    Äänestä

isot ulkonevat hppärit on todella kiihottavat

Äänestä
  • Nikille Lippuan

    Tietysti on kaunista, kun häppärit roikkuvat, mutta mikä "seksologi" sellainen nainen on, joka nimittää vittua kiertonimellä vaginaksi. Pillukin kävisi, mutta vagina on naisen SISÄINEN sukupuolielinten osa. Onkohan "seksologi" vähän ujo?

    "Seksologi" kertoo: "”Harva nelikymppinen, saati vanhempi, on tunnustellut sukupuolielimiään." Toisaalta tiedämme, että kaikki naiset ovat pesseet vittuaan ja melkein kaikki harrastaneet itsetyydytystä. Miten tämä on mahdollista, jos "ei ole tunnustellut sukupuolielimiään". Onkohan "seksologilla" tietopuolessakin aukkoja?

    Siinä "seksologi" on oikeassa, että naiset turhaan ja virheellisesti häpeilevät ja ujostelevat vittuaan. Se on naisen ylpeys, kaikenlaisena kaunis kuin kukka, naiseuden keskus, jota ei tarvitse peittää. Vittu on AINA ihana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aivan.suloinen kirjoitti:

Ystäväpariskuntamme rouva kertoi hänen miehensä sanoneen, että alastonvittuisten tyttöjen kuvien katseleminen on välttämättömyys. Ei puutteeseen tosin kuole, mutta vaikeata se on.

Olen kokenut aivan samaa, ja päätellen vittuaan näyttävien ja avaavien tyttöjen kuvien menekistä täällä netissä, luulen että melkein kaikki miehet tuntevat niin. Lähes kaikki harrastavat pornoa.

Jotkut naiset syyttävät miestään siitä, että vaimo/tyttöystävä ei riitä. Arvelevat, että pornon katselu saattaisi jopa lisätä käyntiä vieraissa. Tuskin. Paremminkin päinvastoin. Vitun näkeminen pornon avulla paremminkin tyydyttää tarvetta, jota muuten ei saa riittävästi täytettyä. Ihminen on rakenteeltaan moniavioinen.

Vitun näkeminen pornossa ei ole yhtä miellyttävää kuin luonnossa. Tämän vaimoni on hyvin ymmärtänyt. Siksi hän on näyttänyt tilanteen tullen myös muille miehille avaten käsillään häpyhuulensa. Miehet ovat olleet hyvin otettuja kohteliaisuudesta. Hän on myös usein hankkinut saunaseuraa, jolloin minä taas voin nauttia vitun näkemisestä. Tavallisesti olemmekin sitten saunan jälkeen ja vieraiden lähdettyä antautuneet haaveilemaan tuoreista mielikuvista.

Myös alussa mainitsemani rouva on havainnut vitun näkemisen välttämättömyyden. Niinpä hän on ollut erittäin otettu, kun olen olen kehunut, kuinka kaunista katsottavaa on ollut, kun hän on pesemisen varjolla hyväillyt vittunsa. Hän on myös, esimerkiksi panemalla kalanperkausvadin jalkojensa väliin kesämökin portailla, avannut niin, että nätit pienet häpyhuuletkin näkyvät. Kaunista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu