Fretin ääntely

zoomailija

Kohta vuoden vanha poikafrettimme on viime aikoina ruvennut ääntelemään aktiivisesti. Yleensä ääntelyn saa aikaan tietyn vinkulelun ääni, ja sen jälkeen poika ei hevin hiljenekään. Ääntely on suunnilleen samanlaista kuin marsun "mutina" eli jatkuvaa suhteellisen harvaa mut - mut - mut ja välillä säksätystä, taas lähin ääni minkä tiedän, on marsun hyvänolonsäksätys. Onkohan tuo ääntely jotenkin yhteydessä herääviin hormoneihin? Frettimme kun ei vielä ole osoittanut minkäänlaista sukukypsyyttä eli hajua, ruiskimista jne. Hauskaa sillä kuitenkin tuntuu olevan ja juttua riittää!

8

1434

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Flamedancer

      Voipi olla ihan hyvin ensiaskel sukukypsyyteen, tosin ainakin meillä toi putput -kotkottelu (kurkusta lähtevä kanamainen ääni) on yleensä merkki siitä, että fretillä on, kuten itsekin sanoit, hauskaa. Samanlailla hauskuus tulee ilmi pulloharjahännästä. Meillä putputellaan kausittain, joskus sitä asiaa on loputtomiin, joskus ollaan ihan hiljaa. Samoin kaverille tulee vastaavasti joskus paljonkin asiaa ;) Teillä jos on vain yksi fretti, voi olla, että poju etsii ääntelyllä joko leikkikaveria tai tyttöystävää. Meillä pojat kun putputtelee tolle tytölle toisinaan hyvinkin pitkiä serenaadeja.

      Urosfretin kiimaa ei aina heti huomaa. Se siis ei välttämättä ole joka millisentin merkkaamista, agressiivisuutta tms. Meillä esim. pojat eivät merkkaa ollenkaan, vaikka niillä on nyt kaksi kiimaa takana (vastaavasti edesmennyt frettipoika tosiaan merkkasi KAIKEN ja puri lujaa kiiman aikana, vaikka muuten oli täysin purematon). Samoin meillä poikien käytös ei mitenkään muutu. Ainoa, mistä kiiman oikeastaan arvaa, on se, että keskenään tapellaan enemmän. Sekään ei ole jatkuvaa tappelua eikä siinä satuta (ainakaan paljoa), veri ei lennä, ja tappelun jälkeen nukutaan taas toisten kainalossa. Joskus ajoittan tulee sellanen virtsa, josta lähtee "kuoleman haju" eli se on ihmisasukkailta taju veks x) Sitäkin on nyt päälle kolme kuukautta kestäneen kiiman aikana tullu yksi tai kaksi kertaa. Mitään 100% merkkiä urosten alkaneesta kiimasta ei voi antaa, kasvanut haju kun ei aina tunnu siihen omaan nenään. Eli se saattaa parhaimmillaan mennä ohi niin, että kukaan ei edes huomaa.

      • viivi76_

        kiima on kanssa molemmilla pojilla ja ne on pakko pitää erillään, kun ovatte veri lentäen tapelleet. (ainakin kiiman ajan)
        Kovasti nuo tuntuu siitä huolimatta pulputtavan kovastikin mutta tosiaankin armotta merkataan kaikki ja se vähäinenkin tavara jos se sattuu lattialle jäämään.
        Ja se haju yöks, kun onkin järkyttävä.

    • pikku-monsteri

      Tosiaan koska olisi aika?

      Tämä meidän poika fertti täyttää maaliskuun 25 päivä vuoden ja monissa fretti-infoissa on sanottu, että poika fretti pitäisi leikauttaa 6-9 kuukauden ikäisenä. Mitä pitäisi tehdä? Toisinaan tunnen pienen aavistuksen, että poika olisi jo valmis, mutta en ole varma siitä...Onko muita mahdollisia merkkejä kasvaessa kuin merkkailu, paha haju, agressiivisuus ja omituinen käytös (eli tämä ääntely)????

      Ja olisi vielä pari kysymystä leikkauksesta...
      Kun eläinlääkäri leikkaa poika fretin,joutuuko eläinlääkäri ajamaan vatsan karvat pois?
      Kuinka paljon fretin luonne muuttuu leikkauksen myötä? Ainoastaan tiedän että agressiivisuus häipyy,mutta entä muunt luonteen piirteet,kärsivätkö ne?
      Kun fretti leikataan kuinka kauan menee aikaa ennen kuin se toipuu siitä? Eli mahd. ajetut karvat on kasvanut takaisin ja fretti on tavallinen ja sitäsaa käsitellä tavallisesti?
      Joudutaanko fretille pistämään suojaava kaulus leikkauksen jälkeen, ettei se tee vahinkoa itselleen?
      Onko tämä operaatio suuri? Omistajalle? Fretille?

      • Miina

        "Toisinaan tunnen pienen aavistuksen, että poika olisi jo valmis, mutta en ole varma siitä...Onko muita mahdollisia merkkejä kasvaessa kuin merkkailu, paha haju, agressiivisuus ja omituinen käytös (eli tämä ääntely)???? "

        Onko uroksen kivekset laskeutuneet? Jos ovat, niin pojan voi hyvinkin kiikuttaa kastroitavaksi. Jos taas kivekset on laskeutumatta, kannattaa ehkä käydä eläinlääkärillä vilauttamassa pojan sukukalleuksia. Piilokivekset voivat jossain vaiheessa olla kasvainriski, joten eläinlääkäri voi olla sitä mieltä että ne pitää leikata.

        Meillä on pojat leikattu siinä vaiheessa kun kivekset on laskeutuneet ja haju ja merkkailu ovat alkaneet olemaan liiallisia. Meillä ei ole odoteltu aggressiivisuuden merkkejä tai omistuista käytöstä tms.

        "Ja olisi vielä pari kysymystä leikkauksesta...
        Kun eläinlääkäri leikkaa poika fretin,joutuuko eläinlääkäri ajamaan vatsan karvat pois? "

        Meillä on kolme kastroitua poikaa.Yhdeltäkään ei ole karvoja ajeltu. Olen törmännyt kahteen erilaiseen kastrointitapaan. Toisessa tehdään kivespusseihin viilto, poistetaan kivekset ja suljetaan haavat. Jäljelle jää pienet rusinamaiset nahkapussit, jotka surkastuvat olemattomiin ajan kanssa. Toisessa taas poistetaan myös kivespussit. Meillä on eläimillä molemmat tavat olleet käytössä eikä kummassakaan ole jouduttu karvoja poistamaan.

        "Kuinka paljon fretin luonne muuttuu leikkauksen myötä? Ainoastaan tiedän että agressiivisuus häipyy,mutta entä muunt luonteen piirteet,kärsivätkö ne? "

        En ole suurta muutosta huomannut, ehkä hiukan riehuminen on rauhoittunut (mikä meillä ainakin on ollut ihan tervetullut piirre), asiointi laatikolla on lisääntynyt ja vastaavasti asiointi laatikon vieressä on vähentynyt. Yhtä leikkisiä ovat olleet leikkauksen jälkeen kuin ennenkin leikkausta. Ja vaikea sanoa, mikä rauhoittumisessakin on leikkauksen vaikutusta ja mikä taas normaalia iän tuomaa rauhoittumista.

        "Kun fretti leikataan kuinka kauan menee aikaa ennen kuin se toipuu siitä? Eli mahd. ajetut karvat on kasvanut takaisin ja fretti on tavallinen ja sitäsaa käsitellä tavallisesti?
        Joudutaanko fretille pistämään suojaava kaulus leikkauksen jälkeen, ettei se tee vahinkoa itselleen?

        Riippuu mitä tarkoitat toipumisella. Meillä jätkät ovat olleet ihan omia itsejään jo siinä vaiheessa kun olen hakenut ne eläinlääkäristä muutama tunti leikkauksen jälkeen. Hiukan olen yrittänyt sitä leikkimistä rauhoitella sen leikkauspäivän illan ajan. Mitään kipuja kenelläkään ei ole vaikuttanut olevan leikkauksen jälkeen, ruoka on maistunut ja painileikit kiinnostaneet. Ja aivan normaalisti on frettejä käsitelty. Pariin päivään kuitenkaan ei saa päästää frettiä lutraamaan veteen ettei haava tulehdu. Kauluria ei normaalisti freteillä tarvita ja johtuen eläimen ruumiin muodosta ei sitä ole edes helppoa fretille laittaa. Kauluria voidaan tarvita, jos fretti oikein kovin nuolee haavaansa niin että se alkaa tulehtua.

        Onko tämä operaatio suuri? Omistajalle? Fretille?

        Normaali kastraatio ei todellakaan ole iso operaatio. Fretin pitää ennen toimenpidettä olla kolmisen tuntia syömättä (juoda saa) anestesian vuoksi, leikkauksen jälkeen saa syödä ja juoda normaalisti. Leikkaus ei montaa montaa minuuttia kestä, leikkauksen jälkeen frettiä seurataan muutama tovi jotta nähdään, että se herää normaalisti ja voi hyvin. Omistajalle varmasti hammaskivenpoiston jälkeen helpoin nukutusta vaativa toimenpide :)

        SIitä on vaikea sanoa, miten vaikea operaatio fretille on. Ei se ainakaan niitä näytä vaivaavan, suurinta tuskaa meillä on pojille näyttäynyt tuottavan toimenpidettä edeltävä syömättömyys ;)

      • pikku-monsteri
        Miina kirjoitti:

        Vielä olisi pari kysymystä...
        Paljonkomaksaa fretin leikkaus?
        Mistä tietää onko frettini "pallit" laskeutuneet?

        Kiitos ja kumarrus ja rapsutuksia freteillesi...:)

      • Miina
        pikku-monsteri kirjoitti:

        Vielä olisi pari kysymystä...
        Paljonkomaksaa fretin leikkaus?
        Mistä tietää onko frettini "pallit" laskeutuneet?

        Kiitos ja kumarrus ja rapsutuksia freteillesi...:)

        saat parhaiten tietoa (etenkin hinnasta) soittamalla omalle eläinlääkäriasemallesi. Meillä maksoi muistaakseni n. 70€ tuossa kuukausi sitten pojan kastrointi.

        Ja ne kivekset...kivekset sijaitsee hieman peräaukon alapuolella. Jos ne siellä ovat, ei niitä voi olla oikeastaan huomaamatta. Ellei kiveksiä sieltä löydy niin kyse on laskeutumattomista kiveksistä, leikatusta uroksesta tai naarasfretistä ;D

        Kivekset ovat n. sormen pään kokoiset, yleensä myös niissä on karvapeitettä.

    • susku...

      tyttö innostuu juttelemaan kovasti vinkulelun äänen kuultuaan.. muutenkin villiintyy aivan mahdottomaksi kun kuulee kyseisen lelun ääntä =)

    • Anonyymi

      Minulla ei ole ollut frettiä mutta haluaisin sellaisen mutta meillä on 3kesyrottaa joten ei voida ottaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      63
      3151
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      136
      2214
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1838
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      167
      1483
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      85
      1398
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1396
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1371
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1152
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1120
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      34
      1048
    Aihe