On erittäin loukkaavaa tavallisia kansalaisia kohtaan maksaa edustajille sopeutumiseläkettä.
On useita kansanedustajia, joille maksettu yli kymmenen vuotta sopeutumiseläkettä, jota on heille alettu maksaa usein jopa alle viisikymppisenä, onko joku nostanut jopa alle 40-vuotiaana.
Kansanedustajat tulevat valituiksi kansalaisten antamien äänien perusteella, tämä kausi kestää 4 vuotta, jonka jälkeen uusissa vaaleissa mitataan kannatus uudelleen. Ja silloin jos kannatus ei riittää silloin loppu tämä pesti.
Jokainen kansanedustajaksi hakeva pyrkii itse tehtävään , mutta kansa päättää ketkä valitaan. Ei siihen pakoteta ketään, että siitäkään syystä kuulu mitään erityisetua.
Osa edustajista ei enää asetu ehdolle, joten saavatko hekin tätä sopeutumiseläkettä.
Minusta oikeus ja kohtuus on että nämä ihmiset, jotka eivät tule uudelleen valituiksi, ilmoittautuvat työttömiksi, kuten kuka muukin ja saavat sen mukaan päivärahaa, kuten kuka muukin.
Onhan tämän perusteella jo heidän päivärahansakin suuremmat kuin kuiden.
Tietty osa valituista on saanut kansanedustaja parempaa palkkaa, kuin aikanaan siviilityöstään, joten niitä siviilitöitä ei oteta vastaan, vaan mieluimmin nostetaan suurta sopeutumisrahaa.
Tämä on kyllä niin härskiä toimintaa kuin olla vain voi. Kun saa ahdistetaan jatkuvasti, nyt tällä aktiivimallilla, jossa työtä on pakko hakea, jotta saa edes tätä päivärahaa ja tietenkin vastaanottaakin muutakin kuin oman alansa työtä.
Hirvittävää keinottelua niiltä entisiltä kansanedustajilta, jotka ovat perustaneet omia firmoja, joiden kautta nostavat niistä palkkansa pääomatuloina, kun ne eivät alenna sopeutumiseläkettä ja tätä on paljon tässä maassa, vilunkia. Tässä nämä todella näyttävät syynkin, miksi ovat jääneet valitsematta, eihän tuollaisiin ihmisiin kukaan voi uskoa ja luottaa.
Lisäksi näillä keinoin saavat verotulonsa alennettu, joten hirvittävää kansanedustajilta.
Ymmärrän jotenkin vielä jonkinlaisen sopeutusajan, jonka aikana voisi saada tätä rahaa, mutta koskaan ei yli vuotta, silloin on ehtinyt hakea työtä varmasti. Sitten todellakin kortistoon.
Nythän heillä ei ole mitään syytäkään hakea työtä, kun tulee eläke, joka on muuten valtavan paljon suurempi kuin suurimmalla osalla suomalaisia ja vielä valtavan nuorille ihmisille,.
Täällä on paljon todella sairaita ihmisiä, jotka yrittävät saada eläkettä, mutta harva saa, päivärahat pienene ja pienenee kaiken aikaa, suoranaista ihmisten kiusaamista.
Kansanedustajaksi ei ole edes mitään kriteerejä, vain kansalaisten äänet. Joten edustajina on entisiä työttömiä, on näyttelijöitä, artisteja, opettajia, sairaanhoitajia, eli lähes kaikilta aloilta.
Maksamalla tätä sopeutuseläkettä suorastaan halvennetaan muuta kansaa eli juuri näitä äänestäjiä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus sopeutumiseläkkeistä. Kannattaa lukea. Kiitos aiheen kirjoittajalle.
Eli nyt sopetumiseläkkeen lisäksi kansanedustajalla eläke kertyy ihan omaa tahtia 15 vuodessa yli 4 prosenttia? Ja kas enää puuttuu et keräävät kokouspalkkiota kun istuu valiokunnissa, no kas..........................
59-vuotiaalta evätään työttömyysturva eli työttömyyskorvaukset, koska on saanut 1,5 vuoden lähtökorvauksen työnantajalta.
Eläkeläisiä kohdellaan tosi törkeästi.
Mitäs luulette, pääseekö 59 v vielä töihin ?
Työllistyvä nuorempi henkilö on onnellinen saadessaan työtä 1,5 vuoden palkkakorvauksen.
Jouduin työttömäksi 59 vuotiaana, paikallinen työkkäri laittoi siivouskurssille vaan, jos et mene korvaukset evätään. Te-toimiston virkailija sanoi, että työelämää on vielä jäljellä ainakin kuusi vuotta. Kävin kurssin ja siivosin välillä vaan nitroja piti ottaa, onneksi pääsin eläkkeelle 65 vuotiaana.
Kyllä poistaa pitää sopeuttamiseläke kansanedustajilta. Ei he ole mitään sellaisia ihmisiä jotka tarvii moisia etuoikeuksia muihin nähden. Samalle viivalle vaan tavallisen työttömän kanssa jos joutuvat työttömiksi. Säästöjä haetaan joten leikkuri poistamaan" ilmaisrahan" jota kansanedustajat saavat väärin perustein. Nyt tarvitaan suoraselkäisiä ihmisiä poistamaan moisen turhan edun. Laki poistamaan sopeuttamiseläkeet heti.
Millä oikeudella ex- kansanedustajat nostavat tätä sopeuttamiseläkettä. On aivan järjetön tämä sopeuttamiseläke. Ei ole edes järjellistä perustelua saada tätä sopeuttamiseläkettä. Nyt järki käteen ja mokoma sopettamiseläke on niin järjetön rahan jakelu. Tämä tarvii saada kumottua vanhentunut ,järjetön "ilmaisraha" vailla faktaa miksi on olemassa sopeuttamiseläke.