Veturitorin yksityiset yritykset ja Osuuskauppa

OonTeinipoikasi

Onko niin, että Veturitorin liikkeistä kukoistaa lopulta vain osuuskauppa? Jää nähtäväksi. Veturitorilta on jo lopettanut tai pakotettu lopettamaan kahvio, ravintola ja puutarhamyymälä. Kuntosali tuottaa tappiota ja lääkäripalvelut ovat jääneet pois.

https://www.is.fi/yritys/kunnonkeskus-pieksamaki-oy/pieksamaki/1008768-0/

Syntyykö tilalle osuuskauppavetoista lääkäripalvelua?

Etelä-Savon Työterveys ja lääkärikeskus Ikioma aikovat liittoutua.
– Meille syntyy mahdollisuus laajentua Pieksämäelle ja Savonlinnaan, mihin eivät omat rahkeet olisi yksin riittäneet, toteaa Ikioman toimitusjohtaja Hannu Paajanen. Yle.fi 19.12.2017

Toivottavasti investointi hissiin ja parkkipaikan asvaltointi lisää Veturitorin kävijämäärää.

Kv 15 § 12.3.2108:
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 850.000 euron lisämäärärahan Veturitorin pihan ja paikoitusalueen maansiirtotöihin, Veturitorin hissin rakentamiseen sekä väestösuojan rakentamiseen Asemasillan alle.

Nyt varaamaan Veturitorin tyhjät tilat:
Kartoitamme kanssasi liiketoimintasi kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia.
Markus Vesterinen, elinkeinojohtaja
Puh. 044 799 5577
[email protected]
Yritysten sijoittumispalvelut.
pieksamaki.fi

71

2453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 102938H

      "Kaupunginvaltuusto hyväksyi 850.000 euron lisämäärärahan"

      Toinen yläkoulun suunnitteluun mennyt summa pihatöihin?

      - Miltä firmalta näin kalliit työt tilataan?

      - Onko aidosti kilpailutettu?

      - Päällystetäänkö piha kultalaatoilla?

      • Fixed_News

        Keskuskomitealla on kova kiire tuhlata kaupungin rahoja nyt kun ylin valvoja puuttuu.

      • Ylinvaltiatartoimii

        Nykyinen varojen valvoja on tiukka nainen. Valtuuston Turusen vasen alakulma uitetaan vielä syvällä varikon oljyisissä valumavesissä.

      • EsterinBerce

        Eli halvin ei aina voita. Kalliskin käy kun kyse ei ole omista rahoista.

        Kunhan se on vain paikallinen!

      • Delerium_
        Ylinvaltiatartoimii kirjoitti:

        Nykyinen varojen valvoja on tiukka nainen. Valtuuston Turusen vasen alakulma uitetaan vielä syvällä varikon oljyisissä valumavesissä.

        Aika mielenkiintoista että alkuperäisen yläkoulun "Iglu" tyyppinen rakennus ei kelvannut kuulemma sääolosuhteiden vuoksi suomen ilmastoon.
        Kanadassa on samanlainen ilmasto kuin suomessa ja sinne on rakennettu hyvinkin samantyylinen rakkennus jossa on paljon lasia ja kattopellit yltävät aivan maahan asti. Ilmeisesti kanukit ovat parempia suunnitelijoita ja rakentajia?
        https://structurecraft.imgix.net/assets/img/projects/513.010.jpg?ixlib=php-1.2.1&q=60

      • illustration
        Delerium_ kirjoitti:

        Valtuuston vanhat per-seenlävet saivat torpattua tämänkin erikoisen rakennuksen P-mäeltä!
        Kerrankin olisi tullut jotakin mitä voi näyttää vieraille ja joka toisi pakkakunnalle mainetta, niin ei! Sen sijaan saamme tavallisen tasakattoisen virastoa tai rivitaloa muistuttavan koulurakennuksen jollaisia on joka saatana kylässä ja kaupungissa.

      • Että-sillai
        Ylinvaltiatartoimii kirjoitti:

        Nykyinen varojen valvoja on tiukka nainen. Valtuuston Turusen vasen alakulma uitetaan vielä syvällä varikon oljyisissä valumavesissä.

        Turunen pakkasi tavaransa ja jätti kaupungin vaikka hänelle maksetaan täyttä kaupunginjohtajan palkkaa vielä pitkään Etelä-Suomessa asumisesta!

      • Nou-innovation_PMK
        illustration kirjoitti:

        Valtuuston vanhat per-seenlävet saivat torpattua tämänkin erikoisen rakennuksen P-mäeltä!
        Kerrankin olisi tullut jotakin mitä voi näyttää vieraille ja joka toisi pakkakunnalle mainetta, niin ei! Sen sijaan saamme tavallisen tasakattoisen virastoa tai rivitaloa muistuttavan koulurakennuksen jollaisia on joka saatana kylässä ja kaupungissa.

        Kyseessä on VanDusen Botanical Garden Visitor Centre Kanadan Vancouverin kaupungissa British Columbian provinsissa. Rakennuksella on vieläpä viherkatto. Kumma ettei P-mäellä saada edes iglun muotoista peltikattoa toimimaan ilman vuotopelkoja. Mitenkähän täällä onnistuisi viherkaton teko?
        https://images.adsttc.com/media/images/55f6/e1ab/adbc/01ec/c500/016b/large_jpg/513-024.jpg?1442242913

      • Wicona
        illustration kirjoitti:

        Valtuuston vanhat per-seenlävet saivat torpattua tämänkin erikoisen rakennuksen P-mäeltä!
        Kerrankin olisi tullut jotakin mitä voi näyttää vieraille ja joka toisi pakkakunnalle mainetta, niin ei! Sen sijaan saamme tavallisen tasakattoisen virastoa tai rivitaloa muistuttavan koulurakennuksen jollaisia on joka saatana kylässä ja kaupungissa.

        Joskus ihmetyttää että onko kaupunginvaltuuston ja hallituksen väki koskaan käynyt kaupungin rajojen ulkopuolella tai jopa ulkomailla?
        Jotenkin on menossa niin pysähtynyt, vanhahtava ja ylivarovainen meininki koko kaupungin johtamisessa ja kehityksessä.
        Tällaiset modernit rakennukset jotka toisivat paikkakunnalle mainetta, ovat ilmeisesti aivan mahdoton ajatus? Poleeni toi aikoinaan mainetta, mutta nykyisessä varovaisuuden ilmapiirissä sekin olisi liian rohkea ja jäisi tekemättä.
        https://tiny.cc/z0qszy

      • Kehitys_tuo_muutosta
        illustration kirjoitti:

        Valtuuston vanhat per-seenlävet saivat torpattua tämänkin erikoisen rakennuksen P-mäeltä!
        Kerrankin olisi tullut jotakin mitä voi näyttää vieraille ja joka toisi pakkakunnalle mainetta, niin ei! Sen sijaan saamme tavallisen tasakattoisen virastoa tai rivitaloa muistuttavan koulurakennuksen jollaisia on joka saatana kylässä ja kaupungissa.

        Täydellinen rohkeuden ja vision puute saa aikaa sen että kaupunki on täynnä näitä tasaisenharmaita ja pastellisävyisiä tasakattoisia betonipunkkereita ja yhdentekeviä virastorakennuksia. Kaupungin ulkonäön ja maiseman pitääkin muuttua ajan mittaan. Kaikkea ei voi säilyttää entisellään. Ottakaa nyt viimeinkin mallia oman kylän ulkopuolelta!
        https://i.imgur.com/UZEV2rm.jpg

      • Finaalissa_Ollaan

        Tämä kaupunki on jo valtiovallan lopetuslistalla. Miksipä panostaa suljettavaan puljuun enää mitään. Näin ajattelevat jo kanttilassa istuvat teknisen toimen virkamiehetkin.
        Katuvaloja ei uusita enää niiden sammuttua, eikä aurausauton nurinajamia valopylväitä enää pystytetä. Molempia löytyy lähiympäristöstäni useitakin, mutta mitään ei ole kahteen vuoteen niille tehty.

    • Länsiväyläkukoistaa

      Koska kauppakeskus ei toteutunut hisseineen ja väestönsuojineen,, veturitalleita lain mukainen väestönsuoja ja esteetömyys jäi toteutumatta. Kaupungin on ne toteutettava kiinteistöönsä. Eduskunta on säätänyt lain ja siihen ei voida tehdä poikkeusta poliittisin perustein. Väestönsuojaa ei valitettavasti pystytä toteuttamaan hyväksytylllä määrärahalla, koska siinä on huomioitu vain laiteisto. Vanhan käytöstä poistetun väestön suojan peruskorjaus maksaa noin 330 000 €.

      Määrärahan myöntäminen ei tarkoita, että urakoitsijat olisi valittu. Kilpailutus urakoitsijoiden osalta alkaa, suunnitelmien valmistuttua.

      Pieksämäellä on aika laittaa paikkoja kuntoon, ennen maakuntauudistusta, jotta peruspalvelut säilyisivät kaupungissa. 850 000 € on pieni raha, kun ottaa huomiooon veturitallien alueen koon liikennejärjestelyineen. Kaupugin insinöörillä pitäisi pitää valtuustolle esitys alueen kehttämisestä.

      • Jatkoselvitykseen

        Se veturitallien takainen tontti joka ei jää Prisman ja tulevaisuudessa mahdollisen Citymarketin alle, pitäisi kaavoittaa korkealle rakentamiselle. Ja korkealla en nyt tarkoita vain max. 5-kerroksisia taloja, vaan 10-15 kerrosta tai enemmän. Esimerkiksi hotelli ja toimistorakennuksia ja mahdollisesti yhdistelmiä näistä ja asuintaloista. Tällaista neitseellistä tonttia näin lähellä kaupungin keskustaa ei pidä haaskata joillekin yhdentekeville 1-2 kerroksisille pilipali rakennuksille. Suunnittelussa pitää olla rohkeutta ja tavoitteita jotta kaupunki voi tulevaisuudessa pärjätä.

      • jollaimeneelujaa
        Jatkoselvitykseen kirjoitti:

        Suu ria suunnitelmia...valitettavasti vain täysin utopistisia-pmäellä

      • high_fever
        jollaimeneelujaa kirjoitti:

        Suu ria suunnitelmia...valitettavasti vain täysin utopistisia-pmäellä

        On puhuttu uudesta hotellista jo pitkään ja sellainen oli piirretty alkuperäiseen veturitallien kauppakeskukseenkin. Samalla modernista toimistotilasta on pulaa. Kaupungintalon toiminnot ovat hajallaan ympäri kaupunkia, joskus jopa melko epäkäytännöllisissä tiloissakin. Asemanseudun yritystalo on jo täynnä ja tilanpuute alkaa näkymään.
        Yhdistelmä hotelli ja toimistotalosta ei ole mitään utopiaa. Toimistotalo keskeisellä paikalla kivenheiton päässä asemasta olisi mitä paras paikka. Käyhän täällä ihmisiä töissä toisilta paikkakunniltakin.
        Näissä kuvissa on kaksi 15-kerroksista taloa. Todellisuudessa ovat joko saman korkuisia tai enintään pari kerrosta asemanseudun viljasiiloja korkeampia.
        https://goo.gl/yrmrRe
        https://goo.gl/MqJRD3

      • staticflickr

        "Pieksämäen kaupunki on myymässä talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottavan Kuntalaskenta Oy:n taloushallinnon palveluyritys Administer Oy:lle. Lausunnossa todetaan lisäksi, että Administer tavoittelee viiden vuoden aikana 50 työpaikan ja viiden miljoonan euron liikevaihdon lisäystä Pieksämäellä."

        No jos nuo kaikki 50 uutta työpaikkaa tulee Pieksämäelle, niin nykyaikaiselle valoisalle ja hyvin ilmastoidulle toimistotilalle tulee tarvetta.
        Tuolloin toimistorakennukselle veturitallien takaiselle tontille radan ja kangaskadun väliin olisi tarvetta.
        Esimerkiksi tällainen. 56 m, 17 kerrosta.
        https://goo.gl/REigHK
        https://goo.gl/QXGbHw
        https://goo.gl/wgRBtz

      • försök_vai_företag
        high_fever kirjoitti:

        On puhuttu uudesta hotellista jo pitkään ja sellainen oli piirretty alkuperäiseen veturitallien kauppakeskukseenkin. Samalla modernista toimistotilasta on pulaa. Kaupungintalon toiminnot ovat hajallaan ympäri kaupunkia, joskus jopa melko epäkäytännöllisissä tiloissakin. Asemanseudun yritystalo on jo täynnä ja tilanpuute alkaa näkymään.
        Yhdistelmä hotelli ja toimistotalosta ei ole mitään utopiaa. Toimistotalo keskeisellä paikalla kivenheiton päässä asemasta olisi mitä paras paikka. Käyhän täällä ihmisiä töissä toisilta paikkakunniltakin.
        Näissä kuvissa on kaksi 15-kerroksista taloa. Todellisuudessa ovat joko saman korkuisia tai enintään pari kerrosta asemanseudun viljasiiloja korkeampia.
        https://goo.gl/yrmrRe
        https://goo.gl/MqJRD3

        Tuollainen 15-kerroksinen talo ei todellakaan ole mitään utopiaan, eikä edes "pilvenpiirtäjä". Jyväskylän Lutakossa on useita 15-kerroksisia taloja ja ne eivät näytä yhtään liian suurilta suomalaiseen kaupunkikuvaan.
        Tuollainen näköalalla varustettu toimistorakennus täyttyisi hyvin nopeasti yritysten toimistoista. Yksittäisen kerroksen pinta-ala ei ole kovinkaan suuri, joten paikallinen keskikokoinenkin firma saattaisi helposti vuokrata kokonaisen kerroksen tai kaksikin. Katutasossa voisi olla pieni lähikauppa tai kioskitoimintaa ja ylimmät kerrokset hotellia. Hotellikäytössä rakennus sattaisi jopa olla liian pienikin. Pelkästään hotellin aula ja ravintola veisivät molemmat yhden kerroksen.

        Katutaso - kauppa/kioski
        Kerrokset 1-7 toimistotilaa
        Kerrokset 8-15 hotelli (kerros 8 hotellin aulatilat, kerros 9-14 huoneita, kerros 15 ravintola ja baari, johonkin olisi sovitettava kokoustilat ja saunatilatkin joka vähentäisi huonemäärää. Eli rakennus saattaisi nopeasti olla liian pienikin. 17-20 kerrosta voisi olla jopa käytännöllisempi.

      • Ladder-Platform
        high_fever kirjoitti:

        On puhuttu uudesta hotellista jo pitkään ja sellainen oli piirretty alkuperäiseen veturitallien kauppakeskukseenkin. Samalla modernista toimistotilasta on pulaa. Kaupungintalon toiminnot ovat hajallaan ympäri kaupunkia, joskus jopa melko epäkäytännöllisissä tiloissakin. Asemanseudun yritystalo on jo täynnä ja tilanpuute alkaa näkymään.
        Yhdistelmä hotelli ja toimistotalosta ei ole mitään utopiaa. Toimistotalo keskeisellä paikalla kivenheiton päässä asemasta olisi mitä paras paikka. Käyhän täällä ihmisiä töissä toisilta paikkakunniltakin.
        Näissä kuvissa on kaksi 15-kerroksista taloa. Todellisuudessa ovat joko saman korkuisia tai enintään pari kerrosta asemanseudun viljasiiloja korkeampia.
        https://goo.gl/yrmrRe
        https://goo.gl/MqJRD3

        Hankalia nuo korkeat rakennukset kaupungissa jossa palokunnalla ei ole korkean pelastamisen kalustoa eli niin satottua puomitikasautoa.
        Vaikka sellaista on yritetty hankkia ainakin 90-luvun alusta asti. Kerran jopa budjetissa ollut summa sellaisen hankintaan, mutta sitten se on peruttu. Tällainen on ilmeisesti aivan mahdoton hankinta, vaikka siitä olisi vuosittain apua eri palojen sammutuksessa.
        https://goo.gl/SRgnyr

      • Enemmän_Rohkeutta
        Ladder-Platform kirjoitti:

        Hankalia nuo korkeat rakennukset kaupungissa jossa palokunnalla ei ole korkean pelastamisen kalustoa eli niin satottua puomitikasautoa.
        Vaikka sellaista on yritetty hankkia ainakin 90-luvun alusta asti. Kerran jopa budjetissa ollut summa sellaisen hankintaan, mutta sitten se on peruttu. Tällainen on ilmeisesti aivan mahdoton hankinta, vaikka siitä olisi vuosittain apua eri palojen sammutuksessa.
        https://goo.gl/SRgnyr

        Ei ole ylitsepääsemätön ongelma. Tälläkin hetkellä Pieksämäellä ja ympäri maata on rakennuksia joihinka ei pääse paikallisella tai edes naapurikaupungin puomitikkaalla. Korkeisiin rakennuksiin on olemassa toisenlaiset pelastussuunnitelmat kuin pelkkä ulkopuolelta pelastaminen.
        Maailmalta löytyy valtava määrä 100-kerroksisia ja korkeampiakin rakennuksia eikä niihin ole olemassa mitään puomitikasta. Silti niitä pystytään rakentamaan.

      • käveleväotus
        Enemmän_Rohkeutta kirjoitti:

        Suurin osa ihmiskunnasta asuu vielä ja tulevaisuudessa muualla kuin 100 metriä korkeissa taloissa. Tarpeisiin niitä rakennuksia rakennetaan, eikä kerskailuun. Korkeita taloja on mahdollista rakentaa ja Suomessa on maan alla yli kilometrin syvyydessä kaivostoimintaan liittyvää rakennustekniikkaa ja niissä on myös pelastussuunitelmia. Tampereen tunnelissa on myös pelastautuminen hoidettu. Tekniikkaa on käytettävissä, mutta korkeille rakennuksille ei ole markkinoita juurikaan. Ihminen ei luontaisesti kaipaa uudelleen tekopuuhun asumaan "apinaksi", kun on sieltä alaskin tullut.

      • TarkempaaKeskustelua
        käveleväotus kirjoitti:

        Pieksämäelle ei ole ehdotettu korkeita asuinrakennuksia. Puhuttu lähinnä noin 15 kerroksisesta toimistorakennuksesta. Etenkään mistään 100-kerroksisesta ei tässäkään viestiketjussa ole puhuttu.

      • just_perfect
        käveleväotus kirjoitti:

        Suurin osa ihmiskunnasta asuu vielä ja tulevaisuudessa muualla kuin 100 metriä korkeissa taloissa. Tarpeisiin niitä rakennuksia rakennetaan, eikä kerskailuun. Korkeita taloja on mahdollista rakentaa ja Suomessa on maan alla yli kilometrin syvyydessä kaivostoimintaan liittyvää rakennustekniikkaa ja niissä on myös pelastussuunitelmia. Tampereen tunnelissa on myös pelastautuminen hoidettu. Tekniikkaa on käytettävissä, mutta korkeille rakennuksille ei ole markkinoita juurikaan. Ihminen ei luontaisesti kaipaa uudelleen tekopuuhun asumaan "apinaksi", kun on sieltä alaskin tullut.

        Tuosta viestistä näkee koko suomalaisen korkean rakentamisen perusongelman. Käsityksen siitä että korkeita rakennuksia tehdään vain asuinkäyttöön.
        Eli se että "tornitalo" on yhtä kuin vain ylöspäin jatkettu kerrostalo.

        Huoh...

        Toivoton maa.

      • Dystopia
        just_perfect kirjoitti:

        Tuosta viestistä näkee koko suomalaisen korkean rakentamisen perusongelman. Käsityksen siitä että korkeita rakennuksia tehdään vain asuinkäyttöön.
        Eli se että "tornitalo" on yhtä kuin vain ylöspäin jatkettu kerrostalo.

        Huoh...

        Toivoton maa.

        Johtuu siitä että kansa on tyhmää kuin saapas. Ja päättäjät ovat sen mukaisia. Kansa vieläpä passiivisesti hyväksyy pureksimatta kaiken sen sonnan jota nämä päättäjät heille syöttävät. Siksi projektit ja rahat muilutetaan tutuille firmoille ja määrärähat joudutaan myöntämään moneen kertaa jo kertaalleen suunniteltuihin rakennuksiin. (Vertaa yläkoulun tuplasuunnittelu ja hinta) Loput rahat haaskataan konsultteihin ja muihin tyhjänpäiväisiin pilipali selvityksiin, joista käy ilmi se minkä kaikki jo tiesivätkin. Ja kansa vain istuu sohvalla huutokauppakeisaria katsoen, lenkkimakkara toisessa kädessä ja oluttölkki toisessa, eikä välitä pätkääkään! Näin syntyy ankea kaupunkiympäristö ja maa jossa kaikki toiminta on ollut pysähdyksissä viimeiset 20-vuotta.

      • TyhmilläOnTyhmänKohtalo
        Dystopia kirjoitti:

        Suomalaiset ovat herran pelossaan lauhkeita lampaita. Silloin kun pitäisi ajaa omaa etuaan ja pitää asioista meteliä, ollaankin hiljaa joko kohteliaisuudesta tai pelosta.
        Sitten kun päätökset on jo tehty ja niihin ei voi enää vaikuuttaa, puidaan nyrkkiä työpaikan kahvipöydässä.

        Eli aina ollaan väärään aikaan ja väärässä paikassa aktiivisia!

      • Anonyymi
        high_fever kirjoitti:

        On puhuttu uudesta hotellista jo pitkään ja sellainen oli piirretty alkuperäiseen veturitallien kauppakeskukseenkin. Samalla modernista toimistotilasta on pulaa. Kaupungintalon toiminnot ovat hajallaan ympäri kaupunkia, joskus jopa melko epäkäytännöllisissä tiloissakin. Asemanseudun yritystalo on jo täynnä ja tilanpuute alkaa näkymään.
        Yhdistelmä hotelli ja toimistotalosta ei ole mitään utopiaa. Toimistotalo keskeisellä paikalla kivenheiton päässä asemasta olisi mitä paras paikka. Käyhän täällä ihmisiä töissä toisilta paikkakunniltakin.
        Näissä kuvissa on kaksi 15-kerroksista taloa. Todellisuudessa ovat joko saman korkuisia tai enintään pari kerrosta asemanseudun viljasiiloja korkeampia.
        https://goo.gl/yrmrRe
        https://goo.gl/MqJRD3

        Ei missään tapauksessa!

        Minä vastustan henkeen ja vereen kaikenlaista rakentamista!

        Maalaismaisemaan ei sovi suurkaupunkien kokoiset talot. Emme ole miljoonakaupunki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei missään tapauksessa!

        Minä vastustan henkeen ja vereen kaikenlaista rakentamista!

        Maalaismaisemaan ei sovi suurkaupunkien kokoiset talot. Emme ole miljoonakaupunki!

        Ajan valtuustossa aloitetta joka kieltää pysyvästi yli 5 kerroksisten talojen rakentamisen Pieksämäelle. Myös julkisivuvärien rajoittaminen pastellisävyihin on suunnitteilla ja kannatettava. Maalaiskaupunkien on varjeltava kaikin keinoin perinnemaisemaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajan valtuustossa aloitetta joka kieltää pysyvästi yli 5 kerroksisten talojen rakentamisen Pieksämäelle. Myös julkisivuvärien rajoittaminen pastellisävyihin on suunnitteilla ja kannatettava. Maalaiskaupunkien on varjeltava kaikin keinoin perinnemaisemaa.

        Koko kaupunki on kohta yhtä ulkomuseota jossa ei saa tehdä mitään. Ei edes maalata ränsistyvää julkisivua uudestaan!
        Siinä sulle sitä Pieksämäkeläistä perinnemaisemaa!

        "Minä vastustan henkeen ja vereen kaikenlaista rakentamista!"

        Kyllä tämä on toivoton paikkakunta...

    • suhiseejasättii

      Kaupungininrpektööri touhuaa raviradoilla ja puuhastelee koirapuistoa puudeleille. Tuomari Nurmion laulu soi kaupungin kapakassa" ... navetan piikaa, se kikattaa liikaa" .

    • TapioTurunensopi

      Prisman ja veturitorin seinät on sitten vastakkain. Ei siihen enää sovi muita.

      • MKGt

        Mitä tarkoitat että ei sovi muita?

        Veturitallin tontti jatkuu aika pitkälle kangaskadun ja jyväskylään kaartavan radan suuntaan. Kyllä siihen mahtuu ainakin tuplasti enemmän kuin mitä on tällä hetkellä suunniteltu.

      • Tilaaeienääole

        Minkälainen Citymarket mahtuu Prisman parkkipaikan eteläpuolelle yhteen kerrokseen. Max 2500 neliämetriä.

      • NäinSeVainOn
        Tilaaeienääole kirjoitti:

        Minkälainen Citymarket mahtuu Prisman parkkipaikan eteläpuolelle yhteen kerrokseen. Max 2500 neliämetriä.

        Alkuperäisessä hyväksytyssä kaavassa on Citymarketille varattu tila Prisman ja kangaskadun väliin. Kuvassa vasemmalla "Hypermarket" paikka on Citymarketin suunniteltu tontti.
        https://tiny.cc/zb2h0y

      • klopo
        Tilaaeienääole kirjoitti:

        Minkälainen Citymarket mahtuu Prisman parkkipaikan eteläpuolelle yhteen kerrokseen. Max 2500 neliämetriä.

        Tontti jatkuu aina Jyväskylän radalle asti, eli melkein Naumasen liikkeen taakse.

      • Jepjepjajippii

        Tosi hyvä juttu. Taitaa tämän palstan kirjoittajilla olla maata reilusti päällä ennenkuin rakentaminen toteutuu. Vai mitä mieltä veljet Vesterinen ja nuorkauppakamari.

    • Ketäkiinnostaataus

      Ketä kiinnostaa Prisman takapiha vaikka pilvenpiirtäjän saisi.

      • Lost-Intro

        Ketäpä kiinnostaisi miljoonainvestoinnit ja uudet työpaikat pikkukaupungissa...

      • Veturitoriintoinenkerros

        Nyt kun toiseen kerrokseen tulee hissi niin sinne thai hieronta ja oleskelu divaanit. Vedettävät vitriinit suojaksi hieronnan loppuvaiheessa. Sinne pääsisi hyvin tasapuolisesti kaikki hoitoon haluavat.

      • PMK-Hooters
        Veturitoriintoinenkerros kirjoitti:

        Nyt kun toiseen kerrokseen tulee hissi niin sinne thai hieronta ja oleskelu divaanit. Vedettävät vitriinit suojaksi hieronnan loppuvaiheessa. Sinne pääsisi hyvin tasapuolisesti kaikki hoitoon haluavat.

        Uuteen S-ketjun ravintolaan niukasti pukeutuneita neitoja tarjoilijoiksi!

    • Veturitorituottaa

      Montako työpaikka 15 M€ veturitori tuottaa. Ei edes sähkölaskuun ja lumitöihin riitä vuokra. Montako työpaikkaa 6M€ pesula tuottaa. Pesula yhden laitosmiehen

      • Background-Complainer

        Veturitori on tarkoitettu toimimaan kauppakeskuksen kanssa yhdessä. Prismaa rakennetaan ja tulevaisuudessa varmaan Citymarket tai joku muu suuri kauppaketju rakentaa viereisen tontin. Uusi ravintolakin on tulossa veturitorille.
        kaikkea ei voi polkaista hetkessä tyhjästä, joten kyllä se siitä ajan kanssa vikastuu. Vielä kun jonakin päivänä rakennetaan uusi silta radan yli, niin kaupungin eteläinen sisääntuloliikenne suuntautuu suoraan kauppakeskuksen luokse.

    • Tapsanselänpesijät

      Baarin ja kuntosalin vuosivuokra ei kata rakentamisen lainojen korkokuluja. Entäs pesula kootut selitykset. Siellä kokoontuu salaa vapaamuurarit.
      Missäs on Kirkkotie 19. Kepuloinen valtuutettu

      • saamattomuus

        Väkisin ei tule työpaikkoja ja pessimistit ei pety. Pieksämäeltä puuttuu poliitisilta päätöksen tekijöiltä kyky toimia. Tilaisuudet joita on tarjolla työpaikkojen lisäämiseksi, tulisi hyödyntää nopammin. Päätösprosesseja täytyy nopeuttaa huomattavasti, koska nopeat syö hitaat.

      • Älypää-
        saamattomuus kirjoitti:

        Väkisin ei tule työpaikkoja ja pessimistit ei pety. Pieksämäeltä puuttuu poliitisilta päätöksen tekijöiltä kyky toimia. Tilaisuudet joita on tarjolla työpaikkojen lisäämiseksi, tulisi hyödyntää nopammin. Päätösprosesseja täytyy nopeuttaa huomattavasti, koska nopeat syö hitaat.

        Markkinoinnissa tätä kutsutaan "heikkojen signaalien tulkinnaksi" joka puuttuu täysin tästä kaupungista.
        Täällä aletaan toimimaan vasta kun on saatu varmistus "virallisia" teitä pitkin ja se on aivan liian hidasta ja useimmiten jo myöhäistä.
        Eli toisin sanoen pitäisi olla oma-aloitteisempi ja nopeampi toiminnoissa ja ennakoida tulevaa juurikin niiden "heikkojen signaalien" eli trendien mukaan.

    • TimoSavolainenkehiin

      Kaupungin pitäisi aloittaa heti toimet Ideapark veteraani Timo Savolaisen palkkaamiseksi Veturitori vetovoimaiseksi konsultiksi. Toivattavasti heti käytettävissä proviisiopalkalla nollatuntisopimuksella nykytyyliin.

    • Palvelut_Vähenee

      Aritea Oy on palvellut teitä jo vuodesta 1965.

      Mutta nyt sekin lopettaa!

      • Kkauppatilalle

        Maalikauppa lopettaa keskustasta. Apteekin tilatkin vapaana. Vapautuu K kaupalle.

      • pahathenget

        Pieksämäki on yhden tai kahden henkilön kotitalouksien ikäihmisten kaupunki. Menee vähintäänkin kolme sukupolvea nykyisen sukupoljen jälkeen jättämän riitaisan perinnön oikaisuun ennen kuin kaupunki voi kehittyä.

      • Bad_projects
        pahathenget kirjoitti:

        Pieksämäki on yhden tai kahden henkilön kotitalouksien ikäihmisten kaupunki. Menee vähintäänkin kolme sukupolvea nykyisen sukupoljen jälkeen jättämän riitaisan perinnön oikaisuun ennen kuin kaupunki voi kehittyä.

        Torinlaidan kävelykadulta on lopettanut vuoden aikana useampikin kauppa. Se kertoo karulla tavalla tämän kaupungin asukasmäärän vähentymisestä ja ostovoiman vähyydestä.

        Uusi Prisma on melkolailla tuhoon tuomitti näin pienellä paikkakunnalla. Etenkin kun väestömäärä vain laskee ja ikääntyy entisestään. Prisma ei luo juurikaan uusia työpaikkoja, mutta se parantaa paikkakunnan kaupan palveluja, vaikkakin siltä puuttuu asiakkaat joita palvella.

        Suurta kauppaa on koitettu saada paikkakunnalle jo ainakin 30-vuotta. Tuona aikana maailma on kuitenkin muuttunut nettikauppojen vuoksi ja asukasmäärä pienentynyt. Vanhentunut konsepti tulee ainakin 20-30 vuotta myöhässä.

        Kaupungin rahat ja aika olisi ollut paremmin käytettynä jos tämä aika olisi käytety oikeiden työpaikkojen luomiseen. Sitä kautta voisi sitten myöhemmin olla tarvetta suuremmalle kaupallekin. Nyt mennään perse edellä puuhun. Tarjotaa suuren kaupungin tasoisia palveluja, pienen kaupungin asukasmäärälle ja ostovoimalle.

      • Näitälöytyylisää

        Pieksämäen kunnallipolitiikka vilisee yhden miehen yritys merkonomeja. Siihen kun otetään jäsenkirja aukeaa kunnalliseen vaikuttamiseen ja Kauppakamari toimintaan. Huvittavinta on kun näistä vuosia vanhoista yrityksistä ei löydy mitään tilinpäätöstietoja. Taitaa vero kikkailua koko yhden miehen yritysteatteri. Sillä pääsee kepussa ja kokkareissa pitkälle ja löytää kokematon poika akan.

      • Pikkurillimiehet

        Pieni mulkkuset ei naisia kiinnosta. Oli mikä johtajan alku tai pankki isänpoika tahansa. Sukurasite on monella alkoholismi.

      • uudenajankaupat
        Bad_projects kirjoitti:

        Torinlaidan kävelykadulta on lopettanut vuoden aikana useampikin kauppa. Se kertoo karulla tavalla tämän kaupungin asukasmäärän vähentymisestä ja ostovoiman vähyydestä.

        Uusi Prisma on melkolailla tuhoon tuomitti näin pienellä paikkakunnalla. Etenkin kun väestömäärä vain laskee ja ikääntyy entisestään. Prisma ei luo juurikaan uusia työpaikkoja, mutta se parantaa paikkakunnan kaupan palveluja, vaikkakin siltä puuttuu asiakkaat joita palvella.

        Suurta kauppaa on koitettu saada paikkakunnalle jo ainakin 30-vuotta. Tuona aikana maailma on kuitenkin muuttunut nettikauppojen vuoksi ja asukasmäärä pienentynyt. Vanhentunut konsepti tulee ainakin 20-30 vuotta myöhässä.

        Kaupungin rahat ja aika olisi ollut paremmin käytettynä jos tämä aika olisi käytety oikeiden työpaikkojen luomiseen. Sitä kautta voisi sitten myöhemmin olla tarvetta suuremmalle kaupallekin. Nyt mennään perse edellä puuhun. Tarjotaa suuren kaupungin tasoisia palveluja, pienen kaupungin asukasmäärälle ja ostovoimalle.

        Näitä pahan ilman hömötinttejä ns. markkina asian tuntijoita riittää. Pieksämäki on menettänyt 30 vuodessa asiakasvirtoja kauppakiistelyssä Varkaudelle, Mikkelille, Jyväskylälle ja Kuopiolle miljoonien edestä. Pieksämäki normalisoi tilanteen mitä on jäänyt jäljelle. Poeksämäki on kesämökki kaupunki, jolloin sen asikaspohja. lisääntyy kesäisin puolella. Markkina alueella on noin 4500 kesämökkiä. Tämä asikaskunta on tähän asti pääsääntöisesti ostanut muualta marketeista viikonloppu tavarat. Pieksämäki on logistisesti erinomaisella paikalla nettikaupoille. Nettikaupoissa liikkuvat tavarat eivät siirry virtuaalisesti ja "noutokaupat" sijoittuu tulevaisuudessa logistisiin solmukohtiin.

      • Oppi-ottakaa-työstä

        Pieksämäki ei tarvitse hieno herra clubeja. Heti pitäisi lopettaa Lions club, Rotary club, Kauppakamari osastot, Vapaamuurarit, keskustelukerho yms paskantärkeä löyhötys joka ei tuota mitään. Menkää siksikin aikaa istumaan rouvan kanssa urheilutapahtumien katsomoon. Poikamiehet uimahallin saunaan.
        Kerratkaa nuoremmille miten Leo Kähkönen johti maalaiskuntaa. Kaikki kepulaisten pojat pääsi kuntaan, hankkijalle, osuus kauppaan tai pankkiin töihin.

      • Shit-Talk
        uudenajankaupat kirjoitti:

        Näitä pahan ilman hömötinttejä ns. markkina asian tuntijoita riittää. Pieksämäki on menettänyt 30 vuodessa asiakasvirtoja kauppakiistelyssä Varkaudelle, Mikkelille, Jyväskylälle ja Kuopiolle miljoonien edestä. Pieksämäki normalisoi tilanteen mitä on jäänyt jäljelle. Poeksämäki on kesämökki kaupunki, jolloin sen asikaspohja. lisääntyy kesäisin puolella. Markkina alueella on noin 4500 kesämökkiä. Tämä asikaskunta on tähän asti pääsääntöisesti ostanut muualta marketeista viikonloppu tavarat. Pieksämäki on logistisesti erinomaisella paikalla nettikaupoille. Nettikaupoissa liikkuvat tavarat eivät siirry virtuaalisesti ja "noutokaupat" sijoittuu tulevaisuudessa logistisiin solmukohtiin.

        "Pieksämäki normalisoi tilanteen mitä on jäänyt jäljelle. Poeksämäki on kesämökki kaupunki, jolloin sen asikaspohja. lisääntyy kesäisin puolella. Markkina alueella on noin 4500 kesämökkiä. Tämä asikaskunta on tähän asti pääsääntöisesti ostanut muualta marketeista viikonloppu tavarat. Pieksämäki on logistisesti erinomaisella paikalla nettikaupoille"

        Ja höpö höpö!

        Mökkikausi kestaa keskimäärin 3-4 kuukautta. Suurimman osan vuodesta suurien kauppojen pitää kituuttaa minimituotolla ja samalla maksaa korkeaa vuokraa, lainojen kuoletuksia, valaistus ja lämmityskustannuksia ja henkilökuntien palkkoja. Tämä joutokäynti suurimman osan vuodesta ei vain ole kovin kannattavaa.

        Netikauppojen ei kannata roudata ulkomailta tuotuja tavaroitaan sisämaahan varastoitavaksi. Halvemmmaksi tulee kun nettikaupat pitävät varastonsa etelä-suomen suurimmissa satamakaupungeissa ja sieltä postitetaan tavarat yksitellen asiakkaille.
        Tarpeeton kuljetuskustannus satamasta satojen kilometrien päähän sisämaahan varastoitavaksi kaupan omalla kustannuksella, ei ole kannattavaa.

    • Yrittäjää_Etsimässä

      Myös SantsiKahvila lopettaa jos uutta yrittäjää ei pian löydy!

      • Uusiaihe

        Antaa lopettaa.

    • nollamarkkinointia

      Kuinka moni lähiruuan tuottaja on varannut veturitorilta myyntipaikan? Päivätanssit ja myyjäiset eivät saisi omia veturitorin tiloja " varalle" . Missä on sähköinen varauslista veturitorin toripaikoista?

      • Spitting-Image

        Sähköinen?

        Tämä on P-Mäki! Täällä pelataan vieläkin kirjekyyhkyillä, viidakkorummuilla ja savumerkeillä.

        Kaikki paperit viedään isomahaisen virkamiehen eteen, joka virkayskän, lounastauon, kahvitauon ja palaverin ja sitä seuraavan kahvitauon jälkeen ehkä ehtii, tai sitten ei ehdi, käsitellä tällä viikolla hakemuksia.

      • nollamarkkinointia

        Aikaisemmin torivarauksia hoiti tilapalvelun Reijo Raitio. Varmaan palvelu on siirtynyt tekniseen toimeen? Kaupunki on siirtynyt ns. sähköisiin palveluihin mm. kirjasto. Paperisia hakemuksia ei käsittele isomahaiset eikä riisitautiset. Kantilan kahvilassa istuu joka aamu työajalla kahvilla samat naamat ja osa tulee takaovien kautta, ettei kukaan huomaisi saapumista. Vastuu painaa ja työt saavat odottaa. Aika hoitaa periaateella.

      • savutonkaupunki
        nollamarkkinointia kirjoitti:

        Aikaisemmin torivarauksia hoiti tilapalvelun Reijo Raitio. Varmaan palvelu on siirtynyt tekniseen toimeen? Kaupunki on siirtynyt ns. sähköisiin palveluihin mm. kirjasto. Paperisia hakemuksia ei käsittele isomahaiset eikä riisitautiset. Kantilan kahvilassa istuu joka aamu työajalla kahvilla samat naamat ja osa tulee takaovien kautta, ettei kukaan huomaisi saapumista. Vastuu painaa ja työt saavat odottaa. Aika hoitaa periaateella.

        Tupakkayskä haittaa savumerkkien lähettämisen Kanttilasta. Tupakan savusta värjääntyneet kynnet tarvitsee kosmelogin hoitoa, Virkarouvan paperit saa odottaa, ettei savun haju tartu niihin. Viherkasveja ilman puhdistamiseksi tarvitaan lisää, jotta savusumu hälvenee kaupungista.

    • Isomahaisimmatlöytyy

      Rauhanlahden höyrysaunasta keskellä päivää löytyy pienimunaisimmat entiset Pieksämäen johtajat. Ja kuulisittapa ne itsekehupuheet. Hiekkikseen igluun olisi tullut Pieksämäen paras höyrysauna. Savolainen on paras puheissaan. Naisia joka kirkolla odottamassa pukilla.
      Noita kaupungin ja VR miesten autoja on kadunvarret täynnä 10km säteellä kotiosoitteissa koko päivän.

      • nollamarkkinointia

        Parhaat johtajat löytyy entisestä Pieksämäen kehitysyhtiöstä PMK
        Oy:stä. Istuivat luottamusmiehinä Hiekistä suunnitteltaessa. Traktorien pukeilla isännät istuu edelleen ja huutelevat ottakaa varkaat kiinni. Tupajullien naiset käy itse "keppijumpoissa" ja isännät rantasaunoilla kehuvat juovuksissa saaliitaan.

      • TippurleviääiKuopioon

        Kuulemma yli 185cm pitkät VR miehet käyvät viikottani Rauhanlahdessa levittämässä tippuria,kalmydiaa ja herpestä kirkkokuoron piikasiin naisiin.

    • entinenasiakas10000001

      Miks kitumarketissa soi viikosta toiseen joku ihme jollotus jota ei jaksa kuunnella ja on pakko lähtee pihalle kesken ostosten???!!! Olispa Prisma jo valmis!!!

      • ostosriipuvaiset

        Prismassa käy ostoksilla peliriippuvaiset. Prisman toimitatapa on koukuttaa asiakkaat bonus- ja tuplausjärjestelmällä riippuvuusasiakassuhteeseen.

    • Tuletakas

      Ihan samat kortti systeemit muillakin.

      • Löysässänarussa

        Lidl toimii ilman korttia ja siellä palvellaan tasapuolisesti. Cittarissa sama tilanne palveluissa oli korttia tai ei. Prismassa ilman S-korttia asioivia kyylätään. Setelirahalla maksaessa setelit tarkistetaan, jos ei vetäisi s-kortilla bonuksia. Prismassa kassalla ei edes tunnisteta muiden pankkien kortteja, joissa on luottoraja useita tuhansia euroja. S-ryhmäläiset elää omassa kuplassa. Pahasti koukuttuneet ostaa ostokset "tilille",. " Tiliasiakkaat" eli osamaksutalous tarkoittaa käytännössä, että asiakas ostaa velaksi ja maksaa silloin, kun saa rahaa palkan muualta s-tilille. Käytännössä kauppa kuittaa rahat omaan kassaa kuukausittain kertyneet ostosvelat.

    • Tupauuno

      VETURITORIN talonmies saes laettoo vähähän siistimmät vuateet . Menee torin maenekin.

      • tuhnupierut

        Valtrahaalarit talonmiehelle päälle ja kumisaapaat jalkaan prisman avajaisiin. Humppakone päälle ja veturitoritanssit haalarit päällä.

      • löysässänarussa

        Köyhyyttä on vaikea peitellä ja rikkailla ei tarvitse korreilla.

    • Huuhuuaaa

      Onko TalousTalo tulossa sinne.
      Torilla puhuivat miehet.

    • Heikoitusasiaa

      Prisman avajaissa jaetaan ämpäri hiekotussepeliä 500 ensimmäiselle. . Vähentää liukastumistapaturmia.
      Sponsoreina Suursavo, Essote ja kaupunki.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe