Kokoomusvaltuutettu piinasi lyhytkasvuista

linjanmukaista

18

1613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ootsävähänpimee

      Eihän tuo jonkun kirjoittama viesti todista yhtään mitään mistään.

    • adfhbadfhdf

      Sisä-Suomen poliisilaitos vastaa poikkeuksellisesti mediassa leviäviin väitteisiin siitä, että poliisi olisi kohdellut epäasiallisesti tutkintavankeudessa ollutta miestä

      Mitkään miehen väitteistä eivät poliisin osalta pidä paikkaansa.

      Kyseinen mieshenkilö on ollut epäiltynä seksuaalirikoksista ja hänet on aikoinaan tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa vankeuteen. Valituksen jälkeen Hovioikeus on päätynyt toiselle kannalle ja vapauttanut epäillyn syytteistä ja kumonnut käräjäoikeuden tuomion. Tämän jälkeen kyseinen henkilö on vuosikausia esittänyt erilaisia väitteitä poliisin toiminnasta sekä esitutkinnan osalta, että hänen Tampereen poliisivankilassa säilyttämiseensä liittyen. Kaikki väitteet on käsitelty useaan kertaan eri kanteluiden muodossa ja myös eri oikeusasteissa ja kaikki on todettu perättömiksi.

      Viimeisin tuomio on annettu Vaasan hovioikeudessa helmikuun lopussa. Tuossa päätöksessä on yksiselitteisesti todettu, että miehen esittämät väitteet ovat ilmeisen perusteettomia. Mies on nimennyt rikoksesta epäillyiksi sekä tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Jari Kinnusen, että asiaa tutkineet rikostutkijat. Hovioikeuden antaman tuomion jälkeen, useisiin rikoksiin syyllisiksi nimetyt ja syyttömiksi todetut poliisit voivat - niin halutessaan - nostaa kunnianloukkauskanteen kyseistä miestä kohtaan.

      Se, että jollekin tuomitaan maksettavaksi korvauksia sen jälkeen, kun hänet on ylemmässä oikeusasteessa todettu syyttömäksi, on normaali käytäntö. Se ei siis tarkoita mitään muuta. Ns. koppikorvauspäätöksillä ei voida osoittaa poliisin toimineen miehen väittämällä tavalla. Nämä väitteet on todettu paikkansa pitämättömiksi nyt Hovioikeutta myöten.

      Poliisi on toiminut esitutkinnan aikana juuri niin kuin esitutkintalaki, pakkokeinolaki sekä muut ohjeet ja määräykset edellyttävät. Vapautensa menettäneiden kohtelua säätelee mm. laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta sekä säilytystilan järjestyssääntö vapautensa menettäneille. Missään vaiheessa näiden jatkuvien kantelu- ja oikeusprosessien aikana ei ole osoitettu poliisin toimineen henkilöä kohtaan siten kuin hän väittää.

      Oheisesta kuvasta ilmenee hyvin kuinka vedensaanti poliisivankilassa on järjestetty. Taso, josta juomaa saa, on 80 cm korkeudella lattiasta. Nappi jolla, vesi saadaan tulemaan, on 107 cm:n korkeudella. Nappi ja suutin, josta vesi tulee, ovat 70 cm:n etäisyydellä toisistaan sivusuunnassa. Miehellä on lisäksi ollut käytössään juomiseen tarkoitettuja kertakäyttöastioita, jotka uusitaan ruokailun yhteydessä, mikäli henkilö niin haluaa. Vapautensa menettänyt siivoaa astiansa oman tahtonsa mukaisesti, eikä ruokatarpeita tai -välineitä korjata automaattisesti pois. Hänellä on siis ollut koko ajanmahdollisuus nauttia vettä niin paljon kuin hän on halunnut, päivittäin jaettujen juomien lisäksi.

    • sekoomus.makoomus

      Ongelma on vähäinen, koska mies on niin pieni. Mitä suurempi leka, sitä isompi vika.

    • roistomaista

      Uskokoon ken tahtoo, siis tuota poliisin tiedotetta. Itse en ole niin herkkäuskoinen.

      • olet.varmasti.oikeassa

        Kannattaa julkaista ne todisteet, jotka osoittavat poliisin valehtelevan. Kirjoita ne vaikka tänne.


      • ehdin.lukea
        olet.varmasti.oikeassa kirjoitti:

        Kannattaa julkaista ne todisteet, jotka osoittavat poliisin valehtelevan. Kirjoita ne vaikka tänne.

        Ne on julkaistu kertaalleen. Viesti poistettiin tästä ketjusta.


      • Anonyymi
        olet.varmasti.oikeassa kirjoitti:

        Kannattaa julkaista ne todisteet, jotka osoittavat poliisin valehtelevan. Kirjoita ne vaikka tänne.

        Ohessa olevasta linkistä voi lukea todisteista, jotka osaltaan osoittavat poliisin valehtelevan.

        https://ylilauta.org/rikokset/129298625


      • Anonyymi
        olet.varmasti.oikeassa kirjoitti:

        Kannattaa julkaista ne todisteet, jotka osoittavat poliisin valehtelevan. Kirjoita ne vaikka tänne.

        Myös Pirkanmaan Jari tapauksen kirjoitus: ”Viimeisin tuomio on annettu Vaasan hovioikeudessa helmikuun lopussa.”, on ilmiselvästi valhetta, sillä edelleenkään Tampere ei kuuluu Vaasan hovioikeuspiiriin – https://oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index/vaasanhovioikeuspiiri.html.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohessa toimiva linkki.

        https://oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index/vaasanhovioikeuspiiri.html

        Tämä Pirkanmaan Jari tapaus näyttää valehtelevan paljon, mutta huonosti ja valehtelussa on nähtävissä tunnottomuus kärähtämiselle. Kun jää kiinni yhdestä valheesta, sepittää oitis seuraavan. Kokonaisvaltainen ja toistuva valehteleminen täyttää patologisen valehtelun tunnusmerkistön.

        Patologinen valehtelu ei ole sairaus minkään psykiatrian tautiluokituksen puhtaana muotona. Se liittyy yleensä luonnehäiriöihin. Patologista valehtelemista esiintyy yhtenä piirteenä psykopatiassa, mutta kriminaali- ja oikeuspsykologian mukaan kaikki psykopaatit eivät ole patologisia valehtelijoita. Se voi liittyä myös antisosiaaliseen luonnehäiriöön, jolle normien vastainen, rikollinenkin käytös on yleistä.

        Patologinen valehtelija hallitsee käytöstään ja tietää, milloin hän valehtelee. Kyseessä on sosiaalisen manipuloinnin ja vaikuttamisen keino. Valehtelemisen syynä on pyrkimys luoda myönteinen vaikutelma, välttää häpeää tai rangaistusta, saavuttaa joku ulkoinen tavoite tai ajaa jonkun toisen etua. Voidaankin sanoa, että patologisia valehtelijoita on enemmän esimerkiksi petosrikollisten kuin tavallisen väestön joukossa.

        Tutkimuksellisella tasolla tiedetään, että moni patologinen valehtelija on kertonut aloittaneensa valehtelemisen varhaisella iällä. He ovat huomanneet, että on tehokkaampaa valehdella, kuin argumentoida tehokkaasti. Pyrkimys on päästä epämiellyttävästä tilanteesta mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti pois. Lapsena on huomattu, että on hyödyllisempää sanoa, että ei ollut varkaissa, kuin ruveta perustelemaan, minkä takia varasti.

        Tutkimuksissa on havaittu, että patologisten valehtelijoiden aivoissa on rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeamia. Ei kuitenkaan voida sanoa, ovatko poikkeamat synnynnäisiä, vai johtuvatko ne vuosia kestäneestä valehtelusta.

        Koska patologinen valehtelu ei ole sairaus, eikä sitä myöskään ymmärretä tai käsitellä sairautena, niin sen hoito on erittäin haasteellista. Terapeuttisin tai lääkinnällisin keinoin on vaikea lähteä muuttamaan patologista valehtelijaa. Muutosta ei ole helppo saada aikaan, jos ihminen ei ole motivoitunut muuttamaan käytöstään. Muutosta käytökseen voi lähteä hakemaan perustelemalla kognitiivisen psykologian keinoin, miksi valehteleminen on haitallista, ja miksi toisella tavalla toimiminen olisi hyödyllisempää. Patologinen valehteleminen on huonosti parannettavissa. Kun käyttäytymismalli on juurtunut syvään jo vuosikausien ajan, niin aikuisen ihmisen persoonallisuutta on vaikea muuttaa.


    • Anonyymi

      Poliisirikoksista epäillyillä ei ole totuudessapysymisvelvollisuutta, eikä velvollisuutta myötävaikuttaa syyllisyytensä selvittämiseen (itsekriminointisuoja). Valehtelusta kiinni jääminen rapauttaa kuitenkin epäillyn uskottavuuden, vaikkei valehtelusta sinänsä voitaisikaan suoranaisesti rangaista.

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201803162200816150

      ”Suomen poliisi kidutti lyhytkasvuista - uhri menetti 10 prosenttia painostaan”

      ”Kun mies ei yltänyt juoma-automaattiin sellissään, poliisi neuvoi juomaan vessanpöntöstä.”

      ”Oikeudessa kuultujen lääkäreiden mukaan painonmenetys vankeuden aikana liittyi ensisijaisesti veden hukkaan.”

    • Anonyymi

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/syyttomana-vangitulle-lyhytkasvuiselle-miehelle-tuntuva-korvaus-riutui-nestehukassa-sellissaan-koska-ei-yltanyt-juoma-automaattiin/6812502#gs.1z6pfz

      ”Oikeudessa kuultiin lisäksi yhtä lääkäritodistajaa ja oli kirjallisena todisteena kaksi lääkärinlausuntoa sekä yksi oikeuslääkärin todistus. Niistä ilmenee, että suuri painonmenetys vankeuden aikana liittyi ensisijaisesti veden hukkaan.*

      – [Todistanut lääkäri] on todennut vielä, että nesteen saamisen rajoittamista voi käyttää kidutuskeinona murtamaan henkistä kapasiteettia, koska se vaikuttaa loogiseen päättelyyn ja kognitiivisiin toimintoihin, oikeuden asiakirjoissa kerrotaan.”

    • Anonyymi

      Eipä noin paskamaisesti käyttäytyvää nysää tuon paremmin pidäkään kohdella.

      • Anonyymi

        Alla olevasta linkistä luettavissa olevaan rikosilmoitukseen on kirjattu: ”Tuomioistuin on tutkinut asian ja todennut että, mitä tulee kärsimykseen, jonka uhri on kokenut poliisin menettelyn johdosta, kysymys on perusteista, jotka eivät ole korvattavissa syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menettämisen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain perusteella.”

        https://ylilauta.org/rikokset/129298625

        Mikä on mielestäsi oikeuttanut siihen, ettei ”tuon paremmin pidäkään kohdella”?


      • Anonyymi

        Kirjoitus: ”Eipä noin paskamaisesti käyttäytyvää nysää tuon paremmin pidäkään kohdella.” kertoo oikein hyvin kirjoittajan tietynlaisesta mielenlaadusta, siitä, ettei kovin helposti noudata yhteiskunnan normeja.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe